Taiteen tarve - Konstbehov

Taannoin erään ammattikorkeakoulun taidekoulutuksen lakkauttamispäätöstä perusteltiin julkisuudessa muun muassa sillä, että ilman taidettakin voi elää.

Kun ensimmäistä kertaa kuulin tämän lausahduksen, mieleni täyttyi sarjakuvamaisista ärräpäistä. Mutta muutaman sadatteluhetken päästä rauhoituttuani totesin, että kyllä, kyllä ihminen voi elää ilman taidetta. Eläähän ihminen hetken ilman vettäkin.

Ehkäpä hyvän elämän kannalta oikeampi kysymys onkin, millaista elämää eläisimme ilman taidetta. Mitä tarkoittaisi, että elämämme olisi vain syömistä, nukkumista, työntekoa ja lisääntymistä ilman muuta sisältöä?

Kaksi tuoretta tutkimusta tuntuvat osin menevän ristiin siinä, miten taidetta arvotetaan osana arkeamme.

Suomen Kulttuurirahaston teettämän Suomalaisten näkemykset kulttuurista 2013 -tutkimus paljastaa, että lähes puolet suomalaista pitää kulttuurilaitosten tarjontaa tärkeänä itselleen ja omalle hyvinvoinnilleen. Samaisen tutkimuksen mukaan selvä enemmistö vastaajista (68 %) oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että taidetta on tuettava verorahoista, jotta siitä nauttiminen olisi mahdollista myös vähävaraisille.

Samoihin aikoihin Kuntaliitto sai noin tuhat vastausta kyselyynsä, jossa kuntien luottamushenkilöitä ja johtavia viranhaltijoita pyydettiin tekemään valintoja kuntien eri tehtävien purkamisesta.  Vaikka julkisuuteen onkin tihkunut vasta väliaikaraportti vastauksista, jo nyt on tiedossa, että kyselyyn vastanneet löysivät mahdollisuuksia tehtävien karsimiseen muun muassa museoiden, teattereiden, orkestereiden ja taiteen perusopetuksen osalta.

Miksi ihmisten kokemukset ja arkeamme koskeva päätöksenteko näyttäisivät näiden tutkimusten perusteella ainakin taiteen osalta soljuvan sujuvasti toistensa ohi toisiaan näkemättä?

Onko niin, että me tutkitusti suomalaisten enemmistöä edustavat, jotka tunnustamme inhimillisen tarpeemme taiteeseen, käytämme aivan liian vähän ääntä omista tarpeistamme – ellei meiltä asiaa ihan varta vasten erikseen kysytä?

Taiteesta on selkeästi tullut niin kiinteä osa elämäämme, ettemme aika-ajoin edes muista sen olemassaoloa arjessamme. Sinänsähän luominen, taiteen tekeminen ja kokeminen ovat asioita, jotka ovat perusinhimillisiä. On hyvä muistaa, että esi-isämme olivat jo luoneet tuhansia vuosia taidetta – lauluja, kuvia, veistoksia, tarinoita – ennen kuin yksikään talo oli nähnyt päivänvalon tai rautaa ja maanviljelystä keksitty.

Taide on selkeästi perustarpeemme. Taide on myös tänä vuonna 65 vuotta täyttävän YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen tunnustama perustavaa laatua oleva ihmisoikeutemme.

Siksi Taiteen edistämiskeskus on päättänyt kunnioittaa ihmisten perustarpeita ja -oikeuksia kokea ja tehdä taidetta nimeämällä 1. joulukuuta Taiteen edistämispäiväksi, jolloin on lupa käydä avointa keskustelua tarpeestamme taiteeseen.
Päivää ei ole valittu sattumalta. Taiteen edistämispäivän ajankohdan valinnalle on historiallinen perusta.

1980-luvun lopulla joukko taiteilijoita päätti, että taide tarvitsee oman päivänsä, jotta myös tarpeemme taiteeseen ja taiteilijoiden olemassaoloon saisi oman areenansa. Niinpä he julistivat joulukuun 1. päivän vuonna 1989 Päiväksi ilman taidetta (Day Without Art) eli toimintapäiväksi, jolloin meitä kaikkia muistutetaan siitä, mitä elämämme olisi ilman taidetta ja taiteilijoita. Päivän ajankohdan valinnalla oli myös selkeä liitos Maailman aids-päivään, jota on vietetty joulukuun alussa jo vuodesta 1988 lähtien.

Nyt vuonna 2013 ensimmäisen Taiteen edistämispäivän kunniaksi Taike julkaisee oman puheenvuoronsa tarpeestamme ja oikeuksistamme taiteeseen Youtubessa Taiteen tarve - Konstbehov -videolla ja haastaa sinutkin kertomaan ääneen, miksi tarvitset taidetta. Areenan keskustelulle valitset sinä. Mutta tuota keskustelua voit käydä myös Twitterissä osoitteessa @Taiteentarve eller på svenska @Konstbehov.

Kiitos etukäteen taiteen tarpeesi tunnustamisesta ääneen!

Minna Sirnö
 

Viimeksi muokattu: 15.09.2016