Liikkuvuusapurahat

Hakuilmoitus

Hakuaika:

21.04.2017 - 22.08.2017
Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16:00.

Apurahaa voi yllä olevana hakuaikana hakea verkossa. Kirjaudu verkkopalveluun alla olevasta linkistä. Kirjautumiseen tarvitset pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai henkilökortin.

Kirjaudu ja täytä hakemus verkossa

Ohjeita verkkoasiointiin

Taiteen edistämiskeskus edellyttää, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Liikkuvuusapurahoilla on kolme hakuaikaa vuodessa. Haut päättyvät maaliskuussa, elokuussa ja marraskuussa. Seuraavat hakujen päättymisajat ovat 22.08.2017 ja 15.11.2017.

Marraskuussa päättyvässä haussa voi hakea sekä loppuvuoden että seuraavan vuoden alun matkoihin.

Hakemus on aina jätettävä ennen matkaa.

Kenelle

Liikkuvuusapurahoja myönnetään ammattitaiteilijoille tai heidän muodostamilleen työryhmille sekä eri taiteenalojen asiantuntijoille.

Mihin tarkoitukseen

Liikkuvuusapurahat on tarkoitettu Suomessa asuvien taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja verkostoitumisen edistämiseen.

Apurahat on tarkoitettu yksittäisiin vuonna 2017 toteutettaviin ulkomaanmatkoihin. Matkan tulee liittyä taiteellisesti tai jonkin taiteenalan kannalta merkittävään projektiin, jonka yhteydessä hakija esiintyy tai esittää taidettaan Suomen ulkopuolella. Apurahaa voi käyttää myös taiteilijaresidenssissä työskentelyyn. Työskentelyyn myönnettäessä apuraha voi olla korkeintaan valtion taiteilija-apurahan suuruinen kuukaudessa.

Liikkuvuusapurahalla voidaan kattaa ulkomaanmatkan kustannuksia siltä osin, kun niihin ei ole muuta rahoitusta. Hyväksyttäviä kuluja ovat

  • matkaliput (edullisinta julkista liikennevälinettä käyttäen)
  • kohtuulliset majoituskulut
  • työskentelykulut taiteilijaresidenssissä
  • muut välittömät matkakulut

Liikkuvuusapurahaa ei voi saada

  • rahtikuluihin
  • kotimaan matkoihin tai matkoihin Suomeen
  • opinto- tai kilpailumatkoihin
  • yhteisön toimintaan.

Hakemuksen tulee sisältää hakijan työsuunnitelma tulevalle matkalle ja realistinen laskelma matkakuluista. Lisäksi matkan muu rahoitus ja mahdolliset esiintymispalkkiot on ilmoitettava hakemuksessa.

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa myönnetyistä apurahoista Taiteen edistämiskeskuksen sivuilta.

Millä perusteella

Alla listatut vertailuperusteet ovat kaikille toimikunnille yhteisiä lähtökohtia hakemuksia arvioitaessa. Vertailuperusteet ovat ohjeellisia.

Taiteellisen toiminnan ja projektin laatu:

  • Kuinka selkeä ja vahva on työsuunnitelman ja projektin taiteellinen idea?
  • Kuinka vakuuttava ja kiinnostava hakija on taiteenalansa kentässä?
  • Käyvätkö hakijan taiteelliset lähtökohdat ilmi työsuunnitelmasta?
  • Onko hakija ammattilainen?
  • Mahdollinen ulkomainen yhteistyökumppani?
  • Millaista taiteellista haastetta tai ammatillista kehitystä suunnitelmaan sisältyy?
  • Pitääkö suunnitelma sisällään uusia ideoita, toimintatapoja ja riskinottoa?

Työskentelyn ja projektin laajuus ja vaikuttavuus:

  • Onko taiteellinen työskentely ja projekti paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti merkittävä ja vaikuttava?
  • Onko työskentely ja projekti hyvin suunniteltu ja toteutettavissa oleva?
  • Rohkaiseeko työskentely ja projekti laajempaan taiteen ymmärtämiseen tai keskusteluun taiteesta?
  • Millaisia uusia ideoita ja toimintatapoja projekti tarjoaa taiteen kentälle/ taiteilijoille/yleisölle?
  • Onko projektilla vaikutusta taiteenalan kehittämisen kannalta?

Projektin talous ja toteutus:

  • Onko projekti ja sen talousarvio realistisesti suunniteltu ja toteutettavissa?
  • Onko apuraha projektin kannalta tarpeellinen?
  • Onko projektissa yhteistyökumppaneita?
  • Onko haettu summa projektin laajuuteen ja aiheeseen nähden sopiva?
  • Mikä on apurahan osuus (%) projektin talousarviosta?
  • Onko projektilla jo varmistunutta rahoitusta? Jos ei, kuinka realistisilta muut tulonlähteet vaikuttavat (riskienhallinta)?

Päätöksenteossa otetaan huomioon myös alueelliset ja kielelliset seikat sekä käytettävissä olevat määrärahat. Huomiota kiinnitetään myös sukupuolten tasa-arvoiseen kohteluun.

Kun hakijana on työryhmä

  • Hakijaksi merkitään työryhmän yhteyshenkilö ja työryhmän muista jäsenistä ilmoitetaan nimet
  • Hakemukseen liitetään lyhyt selvitys kaikkien työryhmän jäsenten taiteellisesta toiminnasta.
  • Jokainen työryhmän jäsen on vastuussa apurahan käytöstä ja sen selvittämisestä. Työryhmän yhteyshenkilö vastaa selvityksen toimittamisesta määräaikaan mennessä.

Apurahaa ei voi hakea toisen puolesta; yhteyshenkilö on yksi matkalle lähtijöistä.

Työryhmä koostuu yksityishenkilöistä; se ei voi olla yhdistys, osuuskunta, yritys tai muu yhteisö.

Erityisehdot

Apurahoja myönnettäessä otetaan huomioon muut Taiken ja taidetoimikuntien myöntämät apurahat. Samaan tarkoitukseen ei myönnetä kahta tai useampaa valtionavustusta.

Apurahan saajan tulee

  • käyttää apuraha myöntövuoden tai viimeistään sitä seuraavan vuoden aikana. Uutta avustusta ei myönnetä jos aiemmin myönnetty avustus on käyttämättä
  • tehdä kirjallinen selvitys ja laskelma apurahan käytöstä apurahakauden päätyttyä

Apurahan saaja ei saa siirtää saamaansa henkilökohtaista tai työryhmän apurahaa yrityksen tai yhteisön tilille.

Apurahan saajan on otettava itselleen eläke- ja tapaturmavakuutus, jos hän työskentelee apurahalla yhtäjaksoisesti vähintään 4 kk. Vakuutusvelvollisuus koskee myös työryhmässä apurahalla työskenteleviä. Vakuutusta on haettava kolmen kuukauden kuluessa apurahan maksamisesta. Hakemus jätetään Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen MELAan. Lisätietoja osoitteesta www.mela.fi

Mitä liitteisiin

  • Pakollisena liitteenä kutsu tai vahvistus ulkomaiselta yhteistyötaholta tai vahvistus hyväksymisestä taiteilijaresidenssiin ulkomailla
  • Pakollisena liitteenä taiteilijan ansioluettelo tai työryhmän jäsenten ansioluetteloista tehty kooste (sähköisessä asioinnissa pdf|doc|docx)
  • Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan enintään kaksi muuta hakemuksesi kannalta olennaista liitettä. Liitteen nimestä tulee käydä ilmi sen sisältö.
  • Yhden liitteen maksimikoko on 2Mb
  • Liitteitä ei voi toimittaa sähköpostitse
  • Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta

Visuaalisten alojen hakijoiden tulee liittää lisäksi hakemukseensa 1-5 teoskuvaa yhtenä pdf-tiedostona (enintään 2 Mb). Teoksista mainitaan nimi, tekniikka, koko ja vuosiluku. Video- ja muita liikkuvaa kuvaa sisältäviä tiedostoja ei voi toimittaa liitteenä. Suosittelemme lisäämään hakemukseen linkin hakijan kotisivuille.

Apurahaa ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16 mennessä
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta)
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiteen edistämiskeskuksen myöntämistä apurahoista.

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta ja sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Hakemus postin välityksellä

Apurahaa voi hakea myös täyttämällä tulostettavan lomakkeen ja lähettämällä sen Taiteen edistämiskeskukseen. Hakemuksen on oltava perillä Taiken päätoimipisteessä tai aluetoimipisteessä viimeisenä hakupäivänä kello 16.00.

Tallenna lomake koneellesi

Lähetä joko sähköinen hakemus tai paperinen hakemus (ei molempia).

Tieto päätöksestä

Liikkuvuusapurahoista päättää taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta. Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä noin kaksi kuukautta hakuajan päättymisen jälkeen.

Lisätiedot

p. 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi

Ohjeita hakijalle


Takaisin

Yhteystiedot

Taiteen edistämiskeskus
Hakaniemenranta 6, PL 1001
00531  Helsinki
Kartta
puh. 0295330900
asiakaspalvelu@taike.fi