Taide suojaa elämää

19.1.2015

Uusi vuosi 2015 alkoi järkytyksellä. Kuinka meidän tulisi edetä Pariisin traagisten tapahtumien jälkeen? Hollantilainen valtiotieteilijä Cas Mudde, joka tutkii poliittisia ääriliikkeitä ja populismia Euroopassa, toteaa, että vielä laajempi sananvapaus ja vielä enemmän satiiria on oikea vastaus tähän kysymykseen. Se on suora kehotus taiteilijoille ja älymystölle tarttua työvälineisiinsä.

Terrori-iskun lisäksi ovat myös sitä seuranneet "Je suis Charlie"-mielenosoitukset herättäneet kysymyksiä. Ovatko todellakin kaikki, jotka ovat marssineet sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta, Charlie Hedbo -lehden lukijoita ja tukijoita? On mielenkiintoista kuinka monet, jotka eivät aikaisemmin olisi edes pihdeillä koskeneet Charlie Hedbo -lehteen, ovat nyt sen innokkaimpia puolestapuhujia.

Charlie Hedbo on nimittäin tykittänyt kaikkia politiikkoja ja kaikkia uskontoja. Mudden toteaa, etteivät kaikki voi tuosta noin vain sanoa "Je suis Charlie" johtuen yksinkertaisesti siitä, etteivät he ole koskaan julkisesti avanneet suutaan yhtään mistään. Oli sitten kysymys siitä, olisivatko he jonkin asian puolesta tai jotain asiaa vastaan. Sananvapaudessa on aina kysymys vapaudesta ja vastuusta, sillä arkikielen tavoin ovat myös eri taiteenlajit ajatusten työstämistä. Samalla hetkellä kun muotoilemme lauseita, joko ääneen tai paperille, mietimme sanojen merkitystä. Sanat ja muut taiteellisten ilmaisujen muodot antavat meille mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia muiden ihmisten kanssa, ja siinä on päämääränä ainakin jonkinasteinen vuoropuhelu.

Taiteen kyky tarttua hetkeen, ennen kuin se ehtii jähmettyä historialliseksi totuudeksi, tekee siitä parhaimmillaan koskettavan. Aristotelesta myötäillen voisi sanoa, että taide suojaa elämää ennen kaikkea mahdollisuutena eikä niinkään kiveen hakattuna totuutena. Taide tekee sen säilyttäen uskollisuutensa ihmisen ainutlaatuiseen ja haavoittuvaan olemassaoloon. Haavoittuvuuden tulee toimia taiteen tasolla metaforisesti eikä koskaan olla itsessään väkivaltainen.

Tiina Rosenberg
Taideneuvoston puheenjohtaja

Viimeksi muokattu: 15.09.2016


Tiina Rosenberg

Taideneuvoston
puheenjohtaja

Rehtori
Helsinki
 

Viimeksi muokattu: 15.09.2016