Taidetalkoot

14.07.2017

Istun veneen kannella, läppäri sylissä ja lasillinen hyvää juomaa kädessä. Työnteoksi tätä tuskin voi kutsua, mutta silti ikäänkuin työn alla tässä on ensimmäisen Taideneuvoston kauden viimeinen blogikirjoitukseni. Ajatukseni oli ensin luoda vähän katsausta menneeseen, mutta jaksaako kukaan heinäkuussa lukea neuvoston kuulumisia kuitenkaan.

Ajatus harhaili pikkuhiljaa kohti vielä ajankohtaisempaa, nimittäin Suomen kesää ja sen kaikkia festivaaleja. Ja niitähän riittää, täysin paikallisista pikkutapahtumista aina kymmenien tuhansien kävijöiden spektaakkeleihin.

Festivaalit ovat antoisia niin yleisölle kuin esiintyjillekin: niissä on yleensä rento meininki, esitys saattaa tapahtua normaalista poikkeavassa ympäristössä, ja lomalaiset ovat yleensä kiireettömiä ja vastaanottavaisia. Yksi festivaalien keskeisiä piirteitä onkin niiden tunnelma.

Tuskin yksikään festivaali pyörii ilman vapaaehtoista työvoimaa, niin sanottua talkooväkeä. Moni tapahtuma on oman paikkakuntansa pieni helmi: se koetaan omaksi ja siitä halutaan pitää kiinni. Joissain tapauksissa se saattaa olla varsinaisen kulttuuritarjonnan ainoa esiintymä koko vuoden aikana. Talkoolaisuus on usein merkki siitä että tapahtuma koetaan paikallisesti tärkeäksi.

Olin kesäkuussa Ilmajoen musiikkijuhlilla, missä pystytetään kokonaisia oopperaesityksiä varsin niukalla taloudellisella resurssilla. Mutta siihen se niukkuus jääkin. Tapahtuman ympärillä häärii valtava määrä talkoolaisia, näyttämötehtävistä keittiöön. Heille on kunnia-asia, että oopperaesitys toteutuu.

Aivan äskettäin kävin Imatralla, missä vielä joitain vuosia sitten järjestettiin Imatra Big Band Festivaali. Se meni sittemmin nurin, mutta pyyteetön tekemisen meininki ei ole kadonnut. Imatra Big Band Camp kokoaa nuoria soittajia oppimaan, ja leirin siivellä kuultiin jokunen keikkakin, esimerkiksi superbändi Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana.

Sateisesta säästä huolimatta ilmaiskeikkaa kuunteli runsaslukuinen yleisö keskustan kävelykadulla ja tunnelma oli innostunut. Mietin itsekseni että kuinkakohan paljon vastaavaa kaupungissa vuoden aikana ylipäätään tapahtuu.

Vapaaehtoiset ovat niin merkittävä voimavara festivaaleille, että jos vastaava työpanos pitäisi hankkia rahalla, moni tapahtuma kaatuisi saman tien, ja jäljelle jäävätkin joutuisivat supistamaan tarjontaansa. Jokaisen esiintyjän on siis syytä nostaa hattua niille uurastajille, jotka lopulta tekevät ne kesäkeikat mahdolliseksi.

Mitä tietotaidossa ehkä puuttuu, sen korvaa monin verroin suuri sydän ja tekemisen henki, ympäripyöreitä päiviä tehden, ilman korvausta. Ja juuri siitä hengestä syntyy festivaalin tunnelmaa.

Jaakko Kuusisto
Taideneuvoston varapuheenjohtaja

Viimeksi muokattu: 06.09.2016


Jaakko Kuusisto

Taideneuvoston varapuheenjohtaja

Viimeksi muokattu: 06.09.2016