Eteläsavolaiset kirjailijat pohtivat kodin merkitystä valoteoksessa

27.02.2017

Mikkelissä ja Mäntyharjulla esillä oleva Alueemme tarinat -valoteos koostuu eteläsavolaisten kirjailijoiden laatimista lyhyistä teksteistä. Kotiseutua ja kodin merkitystä peilaavat ajatelmat heijastetaan goboheittimellä katukuvaan.

Valoteoksen maaliskuun kirjailija on ristiinalainen Helena Waris, jonka ominta aluetta on fantasia. Waris on palkittu Tolkien-seuran Kuvastajalla neljä kertaa. Hän on saanut myös Kaarina Helakisa-palkinnon sekä ollut Savonia-ehdokkaana. Tänä vuonna Warikselta ilmestyy kaksi romaania: yhdessä Jesse Haajan kanssa kirjoitettu elokuvaromaani Rendel (LIKE) sekä dystopiatrilogian aloitus Linnunsitoja (Otava).

Waris kertoo, että tekstin idea lähti kodin pohtimisesta.

-Mietin, mikä on se asia, joka tekee juuri tästä talosta itselleni kodin? Se on vanha nelimetrinen perintöpöytä, jonka ääressä kokoonnutaan jo neljännessä polvessa. Ja nämä ihmiset, jotka sen ympärille tulevat, niin arkena kuin juhlana. Pöydässä on elämän jättämiä jälkiä: naarmuja, koiran hampaitten tekemiä lovia ja erilaisia värjäytymiä; se kun on paras paikka niin ruokailuun kuin läksyjen tekoon, maalaamiseen ja suksien voiteluun:

Nelimetrisessä pöydässä,
sen syissä ja seurauksissa,
tositarkoituksella.

-Kun 20 vuotta sitten etsin omistusasuntoa, ehtona talolle oli tarpeeksi tilava tupa, johon tuo nelimetrinen pöytä mahtuisi. Talo löytyi Ristiinan Löydöstä, kertoo Waris.

Valoteossarjan kolmas teksti heijastetaan Mikkelissä pääkirjaston ja Mäntyharjulla Liikuntahalli Kisalan seinustalle maanantaina 27.2. Teoksen avulla tuodaan esiin alueen ammattikirjailijoita sekä lisätään ihmisten tietoisuutta Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmasisällöistä ja teemoista Etelä-Savossa. Juhlavuoden valtakunnallinen teema on Yhdessä ja Etelä-Savon oma teema on Koti. Tekstit vaihtuvat kuukausittain ja ne ovat esillä vuoden 2017 loppuun asti.

Alueemme tarinat -projektissa ovat mukana myös kirjailijat Reijo Honkonen, Aki Luostarinen, Mari Mörö, Satu Piispa-Hakala, Sirpa Puskala ja Osmo Ukkonen. Teoksen toteuttavat yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus, Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikkelin kaupunki sekä Mäntyharjun kunta

Lisätietoja:

Susanna Kolehmainen
kirjallisuuden läänintaiteilija
Taiteen edistämiskeskus, Etelä-Savo
puh. 0295 330 924
susanna.kolehmainen@taike.fi

Anu-Anette Varho
Suomi 100 -juhlavuoden aluekoordinaattori, Etelä-Savo ja Mikkeli
Etelä-Savon maakuntaliitto
puh. 044 7700577
anu-anette.varho@esavo.fi