Festivaalien ja kulttuurilehtien avustukset haettavissa Taikesta – alueiden yhteisöjen hakuaikaa aikaistettu

21.09.2017

Verkkoasiointi on sujuvaa ja hakemusta voi helposti myös täydentää verkossa. Yhteisöhakija tarvitsee asiointiin Katso-tunnisteen.

Taiken syksyn haut käynnistyvät syyskuun lopussa. Eri puolilla Suomea toimivien yhdistysten tulee hakea avustusta syksyn haussa, sillä keväällä ei tule erillistä hakua. Ensimmäistä kertaa Taike tukee myös festivaaleja ja kulttuurilehtiä.

Yhteisöjen toiminta- ja erityisavustukset vuodelle 2018 ovat haettavissa Taikesta 29.9.−2.11. Hakuilmoitukset on julkaistu Taiken verkkosivuilla www.taike.fi. Verkkoasiointia varten yhteisö tarvitsee Katso-tunnisteen, joka kannattaa hankkia hyvissä ajoin.

Viime vuonna yhteisöhakijoita oli runsaat 1 800.

Alueiden yhteisöjen hakuaika siirtynyt syksyyn

Eri puolilla Suomea toimivien yhdistysten ja muiden yhteisöjen tulee hakea avustusta syksyn haussa. Keväällä ei tule erillistä hakua alueellisille toimijoille.

Yhteisöt voivat hakea erityisavustusta esimerkiksi näyttelyiden, seminaarien ja kurssien järjestämiseen. Taike ei jaa alle 2 000 euron avustuksia. Avustukset on tarkoitettu vuoden 2018 hankkeisiin ja ne tulee käyttää myöntövuoden tai seuraavan vuoden aikana.

Festivaaliavustukset siirtyneet ministeriöstä Taikeen

Ensimmäistä kertaa festivaaliavustukset sekä avustukset kulttuurilehdille ovat haettavissa Taikesta. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä hakevat vastedes tukea vain suurimmat festivaalit. Taike jakaa festivaaleille arviolta noin kaksi miljoonaa euroa ja kulttuurilehdille lähes 900 000 euroa.

Lisäksi Taikesta voi hakea muun muassa residenssiavustuksia, avustuksia kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan sekä kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistäviin hankkeisiin. Kaikkiaan haussa on kymmenen eri avustusmuotoa.

Katso-tunniste haettava ajoissa

Maksuttoman Katso-tunnisteen saa Väestörekisterikeskuksesta osoitteesta yritys.tunnistus.fi. Tunnisteen hankkiminen edellyttää voimassa olevaa Y-tunnusta. Ohjeet sen hakemiseen löytyvät YTJ-palvelun verkkosivuilta www.ytj.fi.

Verkkoasiointi on sujuvaa, hakemusta voi myös täydentää verkossa. Valmis hakemus tulee lähettää sähköisesti Taikeen ennen hakuajan päättymistä. Verkkoasiointi sulkeutuu 2.11. klo 16.

Hakemukseen tulee liittää vähintään vahvistettu tilinpäätös. Toiminta-avustushakemukseen vaaditaan lisäksi toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Kohdeapurahojen haku käynnistyy

Vuoden 2018 hankkeisiin tarkoitettujen kohdeapurahojen haku käynnistyy syyskuun lopussa. Taiteilijat ja työryhmät voivat hakea myös apurahoja kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen sekä liikkuvuusapurahoja. Apurahojen haku jatkuu aina 15.11. saakka. Taiteilijat ja työryhmien yhteyshenkilöt kirjautuvat sähköiseen asiointiin verkkopankkitunnuksellaan.

Lisätietoja:

Taiken verkkosivut: www.taike.fi/fi/apurahat-ja-avustukset, asiakaspalvelu@taike.fi tai p. 0295 330 700.