Jyrki Siukonen sai kuvataiteen valtionpalkinnon

08.12.2017

Kuvataiteilija Jyrki Siukonen palkittiin valtionpalkinnolla monipuolisesta työstään taiteilijana, taiteen tutkijana ja taiteen opettajana. Kuvassa installaatio Sillan kuvaus (2017).

Valtion visuaalisten taiteiden toimikunta on myöntänyt vuoden 2017 kuvataiteen valtionpalkinnon kuvataiteilija Jyrki Siukoselle. Valtionpalkinnon jakoi kulttuuriministeri Sampo Terho. Arvoltaan 14 000 euron suuruinen palkinto maksetaan Veikkauksen tuotoista.

Palkintoperustelut:

Jyrki Siukonen on monipuolinen taiteilija, taiteen tutkija ja taideopettaja. Siukonen on useissa yhteyksissä korostanut taiteen vapautta ja oikeutta riippumattomuuteen, ja hän on seurannut tätä periaatetta myös omassa työssään. Siukonen aloitti uransa punkmuusikkona ja päätyi yhdeksi Kuvataideakatemian ensimmäisistä taiteen tohtoreista. Hänen asennettaan taiteeseen leimaa edelleen poikamainen innostus ja yllättävät ideat.

Siukonen löytää oman taiteellisen tuotantonsa ja tekstiensä aiheet taidehistorian, fantasian ja filosofian rajapinnoilta. Hän on julkaissut merkittäviä taidefilosofisia teoksia, joilla on ollut vaikutus uudempaan suomalaiseen kuvanveistotaiteeseen. Siukosen käsitteellinen taide on esimerkki modernismin jälkeisestä kevyemmästä ja älyllisemmästä suhteesta taiteen perinteeseen.

Siukonen on avannut tänä syksynä kirjakauppa-taidegallerian Tampereelle. Sen ohjelmassa korostuu maailmaa yllättävistä näkökulmista lähestyvän ihmisen kokema löytämisen ja löydöistä kertomisen ilo.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 8.12.2017

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Henri Terho, henri.terho@taike.fi, p. 0295 330 901.