Sirkustaiteen edistämiseen 70 000 euroa

01.03.2018

Klovnit ilman rajoja ry työskentelee kotimaassa ja ulkomailla vaikeissa oloissa elävien lasten kanssa. Hanna Terävä ja Mirja Jauhiainen hauskuuttavat Koogarandan leirikeskuksen väkeä Virossa. Kuva: Helena Inkeri.

Taiteen edistämiskeskus ja esittävien taiteiden toimikunta tukevat sirkustapahtumia ja sirkusteosten tuottamista 70 000 eurolla.

Sirkustaiteen avustuksen sai kaksi hakijaa. Klovnit ilman rajoja ry sai 10 000 euroa koti- ja ulkomaan hankkeisiin. Klovnit ilman rajoja ry:n tavoitteena on jakaa iloa ja helpotusta lapsille, jotka elävät vaikeissa oloissa. Yhdistys toteuttaa klovni- ja sirkusesityksiä sekä työpajoja muun muassa pakolaisleireillä, erilaisilla kriisialueilla, lastenkodeissa ja vastaanottokeskuksissa.

Tamperelainen Sirkus Faktori ry sai 8 000 euron avustuksen nykysirkuskeskuksen toiminnan käynnistämiseen. Sirkustaiteen avustusta haki kuusi yhteisöä.

Kohdeapuraha 14 hakijalle

Esittävien taiteiden toimikunta jakoi yhteensä 52 000 euroa kohdeapurahoja sirkustaiteilijoille. Apurahoilla tuetaan pääasiassa sirkusteosten valmistus- ja tuotantokustannuksia. Suurimman kohdeapurahan sai Valpuri Kaarnisen 12-henkinen työryhmä Kulovalkea-nykysirkusesityksen valmistamiseen.

Kohdeapurahan sai 14 sirkustaiteilijaa tai työryhmää. Hakijoita oli 52. Avustukset maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää näyttämötaiteen, performanssi- ja esitystaiteen, sirkustaiteen sekä tanssitaiteen apurahoista. Taike kuulee toimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

Lisätietoja:
Nea Leo, erityisasiantuntija, nea.leo@taike.fi, p. 0295 330 718

Erityisavustukset, yhteensä 18 000 euroa

Klovnit ilman Rajoja ry, Helsinki, 10 000 €
koti- ja ulkomaan hankkeisiin

Sirkus Faktori ry, Tampere, 8 000 €
nykysirkuskeskuksen toiminnan käynnistämiseen

Kohdeapurahat, yhteensä 52 000 euroa

Hakanpää Salla, Helsinki, 4 000 €
työryhmälle (3) Funis-nykysirkusteoksen valmistamiseen

Ihanainen Aino, Lappeenranta, 3 000 €
In Lonely Places -nykysirkusteoksen valmistamiseen

Kaarninen Valpuri, Tampere, 8 000 €
työryhmälle (12) Kulovalkea-nykysirkusesityksen valmistamiseen

Kaikula Henna, Rovaniemi, 3 000 €
Only Bones V1.2 -sooloesityksen valmistamiseen

Kervinen Henni, Helsinki, 3 000 €
työryhmälle (3) esityksen valmistamiseen

Kosonen Sanja, Ranska, 3 000 €
nuorallatanssiteoksen valmistamiseen

Kurppa Sampo, Helsinki, 3 000 €
työryhmälle (5) esityksen naamioiden valmistamiseen

Moisala Hanna, Ii, 5 000 €
työryhmälle (5) Wigsby- ulkoilma-nuorallatanssiteoksen luomiseen

Mäkelä Saku, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle (9) nykysirkusta ja teatteria yhdistävän Mun siivet ei mahdu kahvihuoneeseen -esityksen valmistamiseen

Näykki Liisa, Tampere, 2 000 €
nuorallatanssitelineiden ja kuljetuslaatikon hankintaan

Peltola Maria, Tampere, 3 000 €
työryhmälle (3) katuesityksen materiaalikuluihin

Peura Saana, Helsinki, 4 000 €
työryhmälle (5) lapsille suunnatun nykysirkusesityksen kuluihin

Saarela Vellu, Tampere, 2 000 €
työryhmälle (3) trikkausakrobatiaan ja tanssiin pohjautuvan nykysirkusesityksen valmistamiseen

Saarimaa Maiju, Tampere, 3 000 €
työryhmälle (7) sirkusesityksen valmistamiseen