Kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen ja rasismin torjuntaan 765 000 euroa

29.06.2018

Kassandra ry järjestää toiminta-avustuksen turvin muun muassa kulttuurityöpajoja kouluissa. Kuva Interkultfest-tapahtumasta vuodelta 2015.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta tukevat kulttuurista moninaisuutta ja rasismin vastaista toimintaa. Apurahoja ja avustuksia jaettiin yhteensä 765 000 euroa.

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta jakoi apurahoja taide- ja kulttuuriprojekteihin, jotka edistävät kulttuurista moninaisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja torjuvat rasismia. Apurahoilla myös vahvistetaan siirtolaisten ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden mahdollisuuksia toimia taiteilijana ja osallistua tasavertaisesti Suomen taide-elämään.

Apurahan sai 36 taiteilijaa tai työryhmää. Hakijoita oli 197. Kaikkiaan apurahoja jaettiin 130 000 euroa.

Taike jakoi avustuksia yhteensä 635 000 euroa. Suurimman avustuksen, 45 000 euroa, sai Kassandra ry. Venäläinen Kulttuuridemokraattinen Liitto ry sai 31 000 euroa ja Suomen Romaniyhdistys ry 28 000 euroa. Avustuksen sai 84 yhteisöä. Hakijoita oli 115.

Avustuksilla Taike edistää kulttuurista moninaisuutta ja kulttuurien välistä vuoropuhelua. Taike tukee siirtolaisten ja kansallisten vähemmistöjen kulttuuritoimintaa, rasisminvastaisia hankkeita sekä maahanmuuttajien kotouttamista taiteen ja kulttuurin keinoin. Avustuksia ei myönnetä maahanmuuttajien kotoutumista yleisesti edistävään toimintaan tai uskonnon harjoittamiseen.

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista. Taike kuulee toimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

Hakemuksia arvioi toimikunnan jäsenten lisäksi kulttuurisen moninaisuuden asiantuntijapaneeli, johon kuuluivat teatteriohjaaja, näyttelijä Aleksander Anria, Riihimäki, tutkija, palvelumuotoilija Andrea Botero, Helsinki, taiteilija, opettaja Arnold Chiwalala, Espoo, kirjailija Nura Farah, Helsinki, tanssin opettaja Sari Pikkarainen, Helsinki, sekä tv- ja elokuvatuottaja Tahir Aliyev, Helsinki.

Lisätietoja: Lea Halttunen, erityisasiantuntija, lea.halttunen@taike.fi, p. 0295 330 713.

Apurahat, yhteensä 130 000 euroa

Aalto-Setälä Miina, Heinola, 4 000 €
Työryhmälle (8) osallistavan tanssi-improvisaatioteoksen kuluihin

Abbasi Fardin, Jyväskylä, 2 500 €
Työryhmälle (3) levyn tekemiseen

Ahkami Fereidun, Helsinki, 3 000 €
työryhmälle (3 henkilöä) kaunokirjallisen teoksen kirjoittamiseen

Ahola Outi, Helsinki, 5 000 €
Työryhmälle (3) monikulttuurisen ihmisoikeustaistelun dokumentointiin

Al-Nawas Ahmed, Helsinki, 5 000 €
For the production of an Arabic creative writing workshop series

Autio Julia, Helsinki, 4 000 €
Työryhmälle (5) musiikkinäytelmän "Meri niin suuri" työskentelykustannuksiin Kansallisteatterin Omapohjassa

Baltzar Veijo, Tammisaari, 1 500 €
Työryhmälle (2) elokuvakäsikirjoituksen "Sodassa ja rakkaudessa" kääntämiseen englanniksi sekä kansainvälisten tuotantoneuvottelujen kuluihin

Crisologo Roxana, Helsinki, 4 500 €
SANAHUONE - Poetry Sound Rooms organised by Sivuvalo Multilingual Literature project

Mikiyas Getachew (Miki Mac), Vantaa, 4 000 €
Promoäänityksen ja musiikkivideon tekeminen

Ghanoom Ghatfan, Helsinki, 4 500 €
Työryhmälle (4) Scandinavian international film festivaalin (SCIFF) tuottamiseen ja ylläpitämiseen

Grönqvist Janica, Helsinki, 3 000 €
Työryhmälle (2) jälkityövaiheessa olevan dokumenttielokuvan "Kaikkein heikoimmille" äänen jälkitöihin, musiikin tuottamiseen sekä animaatio-osuuksiin

Hamidi Mahdi, Vaasa, 7 000 €
Työryhmälle (15) A Bigger Heart: Stories of us -projektin kuluihin

Haswell Nicholas, Tampere, 2 000 €
Työryhmälle (2) taidetyöpajojen ohjaamiseen ja animaation toteuttamiseen turvapaikanhakijalapsille ja -nuorille

Hänninen Heidi, Helsinki, 4 000 €
Yhteisötaiteelliseen työskentelyyn Helsingin Kontulassa

Kangas Sunna, Helsinki, 3 000 €
Työryhmälle (10) Consequences - Sodan seuraukset -näyttelyn toteuttamiseen

Keva Arsi, Tampere, 1 500 €
Työryhmälle (2) painetun saamenkielisen seinäkalenterin suunnitteluun ja toteuttamiseen

Konate Linda, Helsinki, 5 000 €
Työryhmälle (5) Danbe - Afrikkalainen nykytanssiesitys, kanteleen säestyksellä

Kristinsson Magnus, Helsinki, 2 000 €
A performance piece in cooperation with Via Negativa group from Slovenia

Kukko Sakari, Helsinki, 3 000 €
Työryhmälle (10) äänitteen toteuttamiseen

Lillqvist Katariina, Helsinki, 8 000 €
Romanikulttuurin ympäristötaidetapahtumaan "Lasarettileiri"

Lindfors Sonya, Helsinki, 4 000 €
Työryhmälle (8) Cosmic Latte tanssiteoksen kuuden esiintyjän palkkioihin

Lukala Maria, Turku, 3 000 €
Työryhmälle (2) Lausteen Lähiötuvassa toteutettavaan yhteisötaiteelliseen kuvataidetoimintaan ja teokseen

Manninen Tuuli, Helsinki, 4 000 €
Työryhmälle (2) Juurikaiku-ääni-installaation valmistamiseen Kolttakulttuurisäätiön kutsusta

Mponda Menard, Tampere, 3 000 €
For a working group (6) for Menard Mponda and Cheza Ngoma 20th year production

Mughal Maria, Helsinki, 3 000 €
Näyttelyteosten valmistuskuluihin

Nieminen Petteri, Liperi, 3 500 €
Työryhmälle (3) Monikulttuurisuus konserttimusiikissa - konsertti vähemmistöjen vähemmistöistä -hankkeeseen

Nissi Uma, Oulu, 5 000 €
Työryhmälle (2) Kaukovainio - lähiötarinoita -kirjan viimeistelyyn ja painatukseen

Osanen Merja (Mekku Osanen), Kokemäki, 2 000 €
"Uusi koti ja uudet kirjaimet" -taideprojekti turvapaikanhakijoiden kanssa

Reichstein Alexander, Helsinki, 2 500 €
Seitsemän lastenhuonetta -näyttelyprojektin toteuttamiseen

Saari Eino, Kajaani, 2 500 €
Työryhmälle (4) Rinnakkain vieraat -yhteisöteatteriesityksen toteuttamiseen

Shahmardan Kamran, Imatra, 3 000 €
Työryhmälle (2) Reviisori näytelmän toteutukseen

Tuominen Suvi, Helsinki, 3 000 €
Työryhmälle (2) Tuau-esityksen valmistamiseen

Turunen Hannele, Joensuu, 3 000 €
Työryhmälle (2) esityksen valmistamiseen ja toteuttamiseen

van de Kreeke Keanne, Hirsjärvi, 3 000 €
Työryhmälle (2) kuvakirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen

Viljanen Mikko, Helsinki, 5 000 €
Työryhmälle (2) Liikkuva elokuvakoulu turvapaikanhakijoille - Mobile Film School Initiative -pilottihankkeeseen

Åkerlund Anette, Helsinki, 4 000 €
Romani- ja saamelaista musiikkia yhdistävän esityksen toteuttamiseen Inarissa

Toiminta-avustukset, yhteensä 165 500 euroa

Catalysti Association of Transcultural Artists ry, Helsinki, 10 000 €
For multicultural and multidisciplinary art events

European theatre collective association ry, Helsinki, 12 000 €
Kulttuuritoimintaan

Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry, Joensuu, 14 500 €
Kulttuuritoimintaan

Karjalan Kielen Seura ry, Joensuu, 15 000 €
Kulttuuritoimintaan

Kassandra ry, Helsinki, 45 000 €
Kulttuuritoimintaan

RASMUS - Rasismin ja muukalaispelon vastainen yhdistys ry, Helsinki, 10 000 €
Rasisminvastaiseen toimintaan ja sen vakiinnuttamiseen ja laajentamiseen

Suomen Romaniyhdistys ry, Helsinki, 28 000 €
Kulttuuritoimintaan ja romanikielen edistämiseen

Venäläinen Kulttuuridemokraattinen Liitto ry, Helsinki, 31 000 €
Kerho-, kulttuuri- ja rasismin vastaiseen toimintaan ja niiden kehittämiseen

Erityisavustukset, yhteensä 469 500 euroa

"Äs-sänääbil" arabilaisen kulttuurin yhdistys, Espoo, 2 500 €
Omaa kieltä ja kulttuuria edistäviin hankkeisiin

African Care ry, Helsinki, 2 500 €
Naisten päivän juhlaan ja festivaalien osallistumiskustannuksiin

Albaaniyhdistys Bashkimi ry, Turku, 4 000 €
Kultur-AL projektin ja muiden kulttuurihankkeiden kuluihin

Anti - Contemporary Art Festival ry, Kuopio, 10 000 €
POMPPU -taidehankkeeseen

Arabialais-suomalaisten perheiden yhdistys ry, Helsinki, 3 000 €
Minun eri kulttuurin ystäväni -hankkeeseen sekä muihin kulttuurihankkeisiin

Art-Master ry, Jyväskylä, 10 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Bosnialaisten Kulttuurikeskus Suomessa ry, Turku, 4 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Dream Catcher Oy, Helsinki, 7 000 €
Uuden yhdistetyn printtiversion kehittämiseen

Drom ry, Helsinki, 17 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro, Tampere, 5 000 €
Lapinlahden Venetsiatalon romanimuseohankkeeseen

Espoon esittävän taiteen koulun kannatusyhdistys ry, Espoo, 6 000 €
Nuorten monikulttuurisen teatteriryhmän ja monikulttuurisen naisten ilmaisuryhmän kuluihin

Etnika-Kainuu ry, Kajaani, 14 500 €
Kulttuurihankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Familia ry, Helsinki, 3 000 €
Uusia suomalaisia -valokuvanäyttelyn järjestäminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella 

Feministiskt nätverk rf, Helsinki, 10 000 €
FemF ART taidenäyttelyn kuluihin

Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry, Vantaa, 11 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Helsinki International Theatre Association ry, Helsinki, 7 000 €
Venäläis-suomalaisen yhteistyöprojektin "Kirje äidiltä" -tuotannon kustannuksiin

HiCH ry, Helsinki, 10 000 €
"52 valoa" -dokumenttisarjan valmistus

Holokaustin uhrien muisto ry, Helsinki, 2 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Iftin-Seura ry, Espoo, 4 000 €
Rasismin vastaisen viikon järjestämiseen

Igbo Union ry, Helsinki, 2 000 €
Igbon kielen ja kulttuurin edistämiseen ja rasisminvastaisiin hankkeisiin

IhmeFilmi ry, Helsinki, 5 000 €
"IhmeSuomi" -elokuvasarja

Jyväskylän Feniks Ry, Jyväskylä, 5 000 €
Taidekerhojen kuluihin

Kaakonkulman Kulttuurimylly ry, Kotka, 10 000 €
All Colours -projekti

Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry, Vaasa, 8 500 €
För mångkulturella projekt i Vasaregionen

Kansan Radioliitto ry - Folkets radioförbund rf, Helsinki, 10 000 €
Vähemmistöryhmien radio-ohjelma- ja tiedotustoiminta paikallisradiossa ja sosiaalisessa mediassa

Keski-Aasian kansojen yhdistys Julduz ry, Helsinki, 5 000 €
"Lumottu silkkitien tarinat" - festivaaliin

Konsom-nuoret ry, Helsinki, 5 000 €
Kulttuurihankkeiden ja kerhotoiminnan kuluihin

Kulttuurikameleontit ry, Helsinki, 5 000 €
Taiteella yhdenvertaisuutta -hanke

Kulttuuriosuuskunta Uulu, Tampere, 6 000 €
Monikulttuurinen valtakunnallinen konserttitoiminta

Kustannusosakeyhtiö Teatteri, Helsinki, 3 000 €
Uudet äänet kuuluviin - ulkomaalaistaustaisten näkemyksiä suomalaisista esityksistä -hankkeen kuluihin

Lasten teatteriyhdistys Pelikan ry, Helsinki, 5 000 €
Teatterikerhon kustannuksiin

Learning for integration ry, Helsinki, 3 000 €
Kaksikielisten lasten leikkikerhotoimintamallin kehittämiseen

Leikkiteatteri-yhdistys ry, Pori, 7 500 €
Draamaseikkailu- ja leikkiteatteripäivien järjestämiseen vastaanottokeskuksissa

Lieksan Somali perheyhdistys ry, Lieksa, 10 000 €
Monikulttuurisen toiminnan kehittämiseen sekä rasisminvastaiseen toimintaan

Logrus - kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistys ry, Helsinki, 5 000 €
Ekotapahtumien järjestämiskustannuksiin

Lukukeskus - Läscentrum ry, Helsinki, 7 000 €
Lavarunotyöpajojen ja open mic -iltojen järjestäminen erityisesti maahanmuuttajataustaisille nuorille

Monikulttuurinen päivähoito, koulu ja koti ry, Turku, 3 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Musiikkikoulu Musiken Kannatusyhdistys ry, Vantaa, 5 000 €
Musiikin iloa ilman rajoja -hanke

Musiikkiyhdistys pro Sommelo ry, Kuhmo, 2 000 €
Kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan Musiikkiyhdistys pro Sommelon tilaisuuksissa

Neda ry, Helsinki, 2 000 €
Osaavat kädet -hankkeen kuluihin

Nuoren Voiman Liitto ry, Helsinki, 3 000 €
Kahden kielen kanssa -kirjoittajaryhmien kuluihin

Oikeudet ilman rajoja ry, Helsinki, 6 000 €
Monialaisen ja monikielisen rasisminvastaisen Signal-mediahankeen kuluihin 

OSIRIS teatteriyhdistys ry, Helsinki, 15 000 €
OSIRIS teatterin monikulttuuriseen ja rasismin vastaiseen toimintaan

Osuuskunta SummArt, Helsinki, 2 000 €
Monikulttuurisen palvelutarjonnan edistämiseen

Oulun sarjakuvaseura ry, Oulu, 3 000 €
Sarjakuvakielikahvilan toteuttamiseen

Pirkanmaan rasismin vastaisen työn tuki ry, Tampere, 5 000 €
Kulttuurihankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Rauhankasvatusinstituutti ry, Helsinki, 4 500 €
"Maailmankoulun matkalaukut" -hankkeeseen   

Russkij klub g. Tampere, Tampereen venäläinen klubi ry, Tampere, 3 500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry, Pori, 8 000 €
Kulttuurivaihtoa kouluihin ja kohtaamispaikkaan -hankkeeseen

Savonlinnan seudun romanilähetys ry, Savonlinna, 10 000 €
Savonlinnan alueen romaniväestön omaa kulttuuri-identiteettiä, sekä romanikieltä ja kulttuuria edistäviin hankkeisiin

Sirkus Magenta ry, Helsinki, 6 000 €
Monikulttuurisen Havukosken lähiön lapsille ja nuorille suunnattuihin taide- ja kulttuurihankkeisiin

Somaliland Seura ry, Helsinki, 7 000 €
Somalitaustaisten maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen taiteen ja kulttuurin keinoin

SONDIP - Varsinais-Suomen monikulttuuristen yhdistysten liitto ry, Turku, 9 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Spektr Kustannus Oy, Helsinki, 7 000 €
Spektr -lehden tapahtuma- ja tietosivujen kuluihin

StepEurope ry, Turku, 5 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Suomalais-pakistanilainen kulttuuriyhdistys ry, Tampere, 2 000 €
For Culture exchange with elderly people -project

Suomen somalialaisten liitto ry, Helsinki, 7 500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin ja kotoutumisen edistämiseen kulttuurin avulla

Suomen Somalia-verkosto ry, Helsinki, 6 000 €
Iska Warran 2018 -konferenssi Helsingissä

Suomen venäjänkielinen kirjallinen yhdistys ry, Helsinki, 2 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry, Helsinki, 10 000 €
Kulttuuri- ja rasismin vastaisen toiminnan kehittämiseen ja väestöryhmien vuoropuhelun edistämiseen Graniitti-toimintakeskuksessa

Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto ry, Helsinki, 10 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

SuperKids Ry, Espoo, 4 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Tampereen Venäläisen kulttuurin keskus ry, Tampere, 4 000 €
Kulttuurihankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry, Helsinki, 6 000 €
Kulttuurikahvila Kaiffari -projektin jatkamiseen

Tiedon julkistamisen kulttuuritehdas ry, Helsinki, 6 000 €
RIMLAB monikulttuuriset oman musiikin pajat -hankkeen kuluihin

Tornion kaupunki, Tornio, 5 000 €
Aineella on monta muotoa -yhdenvertaisuushankkeen kuluihin

Tuglas-seura ry, Helsinki, 4 000 €
Suomenvirolaisille lapsille ja nuorille suunnatun vironkielisten kulttuuritapahtumien ja -tapaamisten sarjan kuluihin

Turun Afganistanilainen nuorisokulttuuriseura ry, Turku, 4 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Turun kurdiyhdistys ry, Turku, 4 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Turun lähiradioyhdistys ry, Turku, 8 000 €
Monikielinen ja -kulttuurinen ohjelmantuotanto radiossa

Täysillä ry, Helsinki, 10 000 €
Tanssiesitys-konsertin valmistamiseen

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry, Helsinki, 6 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin ja oman kielen edistämiseen

Universum ry, Helsinki, 12 000 €
Story Sharing Universum -projektin jatkamiseen

Videootit ry, Tampere, 9 500 €
"Mediaa meiltä ja maailmalta" -valokuva- ja elokuvatyöpajojen kuluihin

Vähemmistöryhmien tukijärjestö, Omega ry, Mikkeli, 5 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Yhdessä-yhdistys /Together-association ry, Turku, 4 000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin