Kulttuurin hyvinvointiavustuksia tulossa hakuun

14.12.2011

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut siirtävänsä aikaisemmin hallinnoimansa ja myöntämänsä kulttuurin hyvinvointiavustukset vuoden 2012 osalta pääosin alueellisten taidetoimikuntien jaettaviksi. Jokainen aluetaidetoimikunta saa tarkoitukseen 25 000 euron määrärahan. Haku todennäköisesti on koko maassa tammikuun 2012 aikana. Myös aiemmin samat avustukset olivat haussa ministeriöltä tammikuussa.

Olkoot siis valppaina ja seuratkoot tiedotustamme ainakin ne tahot, joilla on valmiita tai vireillä olevia kulttuurin hyvinvointihankkeita ja tietysti myös ne, jotka haluavat niitä rakentaa.

Seuraavassa jo joitakin aikaisempaan ministeriön omaan jakoon perustuneita ohjeita:

Määrärahalla tuetaan yhteisöllisyyden, arjen luovien toimintojen ja ympäristöjen edistämistä sekä työhyvinvoinnin tukemista kulttuurin ja taiteen keinoin. Etusijalla ovat poikkihallinnolliset yhteistyöhankkeet, joista syntyy uusia toimintamalleja.

Kriteereinä OKM on käyttänyt mm. seuraavia näkökulmia:

  • poikkihallinnolliset yhteistyöhankkeet
  • uudenlaisten toimintamallien luominen
  • toiminnan jatkuvuus ja suunnitelmallisuus
  • hankkeiden maantieteellinen jakauma
  • hankkeiden laajuus, valtakunnalliset hankkeet etusijalla
  • hyvien käytäntöjen levittäminen; osallistavaa toimintaa
  • mukana eri taiteenaloihin liittyviä hankkeita ja hankkeita eri kohderyhmille
  • mukana taiteen ja kulttuurin ammattilaisia
  • työllistävyys; julkisen, yksityisen ja 3. sektorin yhteistyö