Kolme miljoonaa euroa ammattiteatteritoimintaan ja teatteriproduktioihin

04.03.2015

Den Brinnande Vargen. DuvTeaternin ja Klockriketeaternin yhteistuotanto. Kuva: Stefan Bremer.

Taiteen edistämiskeskus jakoi ammattiteattereiden toimintaan 2,9 miljoonaa euroa. Yksittäisiin produktioihin ja muihin hankkeisiin myönnettiin 50 000 euroa. Esittävien taiteiden toimikunta jakoi näyttämötaiteen kohdeapurahoja 131 000 euroa. Asian valmisteli näyttämötaiteen jaosto.

Taiteen edistämiskeskus jakoi rahoituslain ulkopuolisille ammattiteatteriryhmille toiminta-avustuksia yhteensä 2 914 000 euroa. Avustuksen sai 43 teatteria. Hakijoita oli 82.

Avustuksen piiriin otettiin yksi uusi hakija, turkulainen Nukketaiteilijayhdistys Puppet Studio ry. Yhdistys kokoaa yhteen 25 nukketeatterin ammattilaista, joiden joukossa toimivat muun muassa Nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen ja Teatteri SudenEnne.

Suurimmat avustuksen saajat ovat Helsingissä toimivat Klockriketeatern (195 000 euroa) ja Universum (195 000 euroa) sekä lahtelainen Teatteri Vanha Juko (190 000 euroa). Tuki on harkinnanvaraista.

Näyttämötaiteen erityisavustuksia jaettiin kahdeksalle hakijalle yhteensä 50 000 euroa. Jalostamo-kollektiiville ja Kulttuuriosuuskunta G-voimalle myönnettiin kummallekin 10 000 euroa produktioiden tuotantokuluihin. Hakemuksia tuli 64.

Valtion esittävien taiteiden toimikunta jakoi näyttämötaiteen kohdeapurahoja yhteensä 131 000 euroa. Apurahan sai 32 taiteilijaa tai työryhmää. Summat vaihtelivat 3 000 eurosta 5 000 euroon. Hakijoita oli 185.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista. Esittävien taiteiden toimikunnan yhteydessä on näyttämötaiteen jaosto, performanssi- ja esitystaiteen jaosto, tanssitaiteen jaosto ja sirkustaiteen jaosto, jotka vertaisarvioivat oman alansa hakemuksia ja valmistelevat niistä tehtäviä päätöksiä.

Lisätietoja: Ansa Aarnio, erityisasiantuntija, ansa.aarnio@minedu.fi, p. 0295 330 701

Toiminta-avustukset

Circus Maximus yhdistys ry, Helsinki, 60 000 €
De Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland rf, Helsingfors, 10 000 €
Esitystaiteen seura ry, Helsinki, 15 000 €
Höyhentämö-teatteriyhdistys ry, Helsinki, 35 000 €
Improvisaatioteatteriyhdistys Stella Polaris ry, Helsinki, 60 000 €
ISIS teatteriyhdistys ry, Helsinki, 10 000 €
Kapsäkki Osuuskunta, Helsinki, 160 000 €
Keski-Uudenmaan teatterin kannatusyhdistys ry, Kerava, 115 000 €
Klockriketeatern rf, Helsinki, 195 000 €
KokoTeatteri yhdistys ry, Helsinki, 120 000 €
Kolmas Tila - Tredje Rummet ry, Turku, 50 000 €
Kulttuuri- ja teatteriyhdistys Kaksikko ry, Tampere, 30 000 €
Kuriton Company ry, Helsinki, 25 000 €
Lahden Omateatteri-yhdistys ry, Lahti, 190 000 €
Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys ry, Imatra, 10 000 €
Myllyteatteri-yhdistys ry, Helsinki, 50 000 €
Nukketaiteilijayhdistys Puppet Studio ry, Turku, 25 000 €
Nukketeatterikeskus Poiju Oy, Helsinki, 170 000 €
Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, Oulu, 30 000 €
Oblivia rf, Helsinki, 70 000 €
Oy Geist Ab, Inkoo, 10 000 €
PerformanceSirkusyhdistys ry, Helsinki, 30 000 €
Quo Vadiksen Tuki ry, Salo, 90 000 €
Rakastajat teatteriryhmän kannatus ry, Pori, 150 000 €
RedNoseClub-teatteriyhdistys ry, Helsinki, 10 000 €
Rospuutto-ryhmä kulttuuriyhdistys ry, Kontiolahti, 75 000 €
Siperian teatteriyhdistys ry, Tampere, 50 000 €
Teaterföreningen Blaue Frau rf, Esbo, 20 000 €
Teaterföreningen Stjärnfall r.f., Helsingfors, 12 000 €
Teatteri Avoimien Ovien kannatusyhdistys ry, Helsinki, 175 000 €
Teatteri Telakka ry, Tampere, 130 000 €
Teatteriosuuskunta IlmiÖ, Helsinki, 20 000 €
Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry, Helsinki, 30 000 €
Teatteriyhdistys Pensas ry, Helsinki, 15 000 €
Teatteriyhdistys Projektori ry, Helsinki, 20 000 €
Teatteriyhdistys RUSKAensemble ry, Kokkola, 10 000 €
Teatteriyhdistys Takomo ry, Helsinki, 120 000 €
Tehdas Teatteri-yhdistys ry, Turku, 75 000 €
Todellisuuden tutkimuskeskus-yhdistys ry, Helsinki, 115 000 €
Totem-teatterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 55 000 €
Universum ry, Helsinki, 195 000 €
Valtimonteatteri ry, Helsinki, 35 000 €
Wentzel Oy/Teater Taimine, Helsingfors, 42 000 €

Erityisavustukset

Esittävien taiteiden harjoitus- ja tutkimusryhmä ry, Tampere, 3000 €
produktioiden ja työpajojen tuotantokuluihin

Ilmaisuverstas ry, Helsinki, 6000 €
Ammattinäyttelijöiden täydennyskoulutuksen järjestämiseen

Jalostamo-kollektiivi ry, Helsinki, 10 000 €
vuoden 2015 produktioiden tuotantokuluihin

Kulttuuriosuuskunta G-voima, Kajaani, 10 000 €
vuoden 2015 produktioiden tuotantokuluihin

Labbet rf, Helsingfors, 3000 €
för främjandet av svenskspråkig dramatik

Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, Oulu, 3000 €
nukketeatterifestivaaleille osallistumiseen Norjassa

Suomen Näyttämötaistelu yhdistys ry, Turku, 3000 €
Summer Bash 15 -tapahtuman järjestämiseen

Teaterföreningen Nya Rampen rf, Helsingfors, 3000 €
för konstnär förberedande av produktionen Den femte akten

Visual Norden Oy/Lentävän Poron Teatteri, Rovaniemi, 3000 €
Metsäjätti-näytelmän tuotantoon

Wusheng Company osk, Helsinki, 6000 €
Peking-oopperateoksen Viimeinen taistelija tuotantokuluihin

Kohdeapurahat

Fischer Lija ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
Henriikka Tavin runoteokseen Toivo pohjautuvan monitaiteellisen esityksen valmistamiseen

Grotenfelt Wilhelm ja työryhmä, Juva, 4000 €
laivalla Saimaata kiertävän Batman vs Lucky Luke -esityksen toteutukseen

Hahtola Pinja ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
tiedenaisista kertovan näytelmän valmistamiseen

Hautala Hanna ja työryhmä, Oulu, 4000 €
trilogianäytelmän Hyvä akustinen nainen tuottamiseen

Heikkinen Pekka, Tampere, 4000 €
monologin valmistamiseen

Heselius Henrik och arbetsgruppen, Helsingfors, 3000 €
för föreställningen Society samt för en turné med föreställningen

Honkakoski Reetta, Helsinki, 4000 €
työryhmälle Tulva-esityksen valmiiksi saattamiseen

Karikoski Juha, Helsinki, 3000 €
monologinäytelmän Elämä on ihanaa kirjoittamiseen

Kokko Emilia ja työryhmä, Kotka, 4000 €
99 ilmapalloa eli juhlat huvilassa -teatteriesityksen toteuttamiseen Helsingissä ja Berliinissä

Komlosi Alexander ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
It Could Be Worse -esityksen suomen- ja ruotsinkielisen mukautetun version kierrättämiseen

Koskinen Teemu ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
Juhannustanssit-esityksen valmistamiseen

Kozma Salla ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
näyttelijöiden ja ohjaajan taiteelliseen työskentelyyn House of Incest -näytelmän kantaesityksen valmistamisessa

Kurikka Pirkko ja työryhmä, Joensuu, 5000 €
Kultainen nuoruus -teatteriesityksen valmistamiseen

Lahti Katariina, Parainen, 4000 €
musiikkiteatteriesityksen Seepranainen - viiltoja sadun peilissä ohjaukseen ja dramatisointiin

Lampela Pasi, Helsinki, 3000 €
näytelmän kirjoittamiseen

Liimatainen Kirsi Marie, Helsinki, 5000 €
näytelmän Missä olet tänään toveri? kirjoittamiseen

Linturi Maija ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
Uprooted-nukke- ja esineteatteriesityksen viemiseen kahdeksaan Etelä-Suomen vastaanottokeskukseen

Mäki-Iso Taina, Helsinki, 4000 €
klovnerian jatko-opintoihin Ranskassa

Niskala Anne ja työryhmä, Rovaniemi, 4000 €
esineteatteria ja mimiikkaa yhdistelevän kiertävän esityksen ja työpajan valmistamiseen

Puolanto Minna ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
osarahoitukseen Tora ja sopu -esityksen näyttelijöiden palkoista

Pöyhönen Emilia, Helsinki, 4000 €
näytelmän kirjoittamiseen

Rajala Alma, Turku, 5000 €
nukketeatterinäytelmän Paleleva elefantti tuotannollisiin kuluihin

Salminen Paula ja työryhmä, Helsinki, 5000 €
Merenneito Annabel ja surullinen Marjatta -esityksen valmistamiseen

Tainio Maiju ja työryhmä, Turku, 4000 €
4.48 Psykoosi-nykynukketeatteriesityksen valmistamiseen

Tamminen Jyrki ja työryhmä, Tampere, 4000 €
Vanikan palat -nukketeatterinäytelmän käsikirjoittamiseen

Torikka Timo, Espoo, 4000 €
ranskalaisen Pantathéâtren ja KOM-teatterin yhteistuotannon Herra Langen Rikos koordinointiin, suunnitteluun ja kääntämiseen

Turunen Saara, Helsinki, 3000 €
esityksen kirjoittamiseen ja suunnitteluun

Uitto Pirkko ja työryhmä, Tampere, 5000 €
Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -tarinan valmistamiseen musiikkiteatteriesitykseksi suomeksi/ruotsiksi ja suomalaisellla/ruotsalaisella viittomakielellä

Vanttaja Iida ja työryhmä, Helsinki, 5000 €
Kirjeitä tuuleen -nukketeatteriesityksen tuotantokuluihin

Virman Jari ja työryhmä, Helsinki, 5000 €
lavastaja-valosuunnittelija Max Wikströmin ja äänisuunnittelija Juha Tuiskun taiteelliseen työskentelyyn Lokki 2015 -produktiossa

Väntsi Timo Kalervo, Turku, 4000 €
Linnan juhlat -näyttämöteoksen valmistamiseen

Väätänen Heidi, Helsinki, 5000 €
Aria in Them -oopperaan pohjautuvan näyttämöteoksen valmistamiseen.