Ympäristökoru on Vuojoen kartanon kesänäyttely

09.06.2015

Ympäristökoru-näyttely esittelee teoksia kuvataiteen, ympäristötaiteen ja muotoilun alalta. Teokset levittäytyvät Eurajoen Vuojoen kartanon puistoon ja Galleria Gylichiin.

Ympäristökoru on uusi käsite ympäristötaiteen alalta, eikä sitä ole haluttu rajata tarkoiksi määritelmiksi. Valtakunnallisessa näyttelyhaussa haluttiin kuulostella ympäristötaiteen uusia suuntauksia ja antaa tekijöille avoin tila muotoilun ja kuvataiteen kohtaamispaikaksi.

Taiteilijat ja muotoilijat käsittelevät ympäristöä ja korun käsitettä omista lähtökohdistaan. Jollekin teos on kannanotto, toiselle ympäristö on materiaalia ja kolmannelle ulkotila antaa mahdollisuuksia korun koon kasvattamiseen.

Ympäristökoru-nimessä yhdistyy suuri ja pieni, ympäristön mittakaavassa koru on häviävän pieni. Ympäristökorussa on kyse yksityiskohdista, koristelun sallimisesta ja siitä miten yleensä niin intiimi tulee julkiseksi, leikilliseksi tai ympäristökokemusta syventäväksi.

Mukana ovat seuraavat kuvataiteilijat ja muotoilijat: Carita Ahlqvist, Kirsi Backman, Tapio Haapala, Kati Heljakka, Maija Kantanen, Mari Keto/Inka Maarika, Kirsi Kuusisto, Tarja Kyllijoki, Kari Kärkiluoma, Katariina Mannio, Silja Merikallio, Krista Ruohonen, Kristina Seppänen, Mari Syrén-Fawaz ja Maria Vuorinen.

Lisäksi näyttelyn etäteos: kuvataiteilija Tapio Haapalan "I am Your Father" on esillä Olkiluodon Vierailukeskuksen aulassa.

Näyttely on toteutettu Vuojokisäätiön, Taiteen edistämiskeskuksen/Porin toimipisteen ja Vuojoen Kartanon yhteistyönä. Vuojokisäätiön kesänäyttelytoimintaa tukee Teollisuuden Voima Oyj.

Lisätiedot:
Kati Vainio, toiminnanjohtaja, toimitusjohtaja, puh. 02-8399 7703 / 044-298 6670
Marjo Heino, läänintaiteilija, p. 02-95330822/ 044-5581240.

Vuojoen kartano, Kartanontie 28, Eurajoki. avoinna ma-pe 9-16, la 12-15, heinäkuussa myös 12-15. Vapaa pääsy.