Tanssitaiteen edistämiseen 2,3 miljoonaa euroa

17.03.2016

Tanssiryhmä Kinetic Orchestra sai toiminta-avustuksen vuodelle 2016. Kuva esityksestä Wolfpack. Kuvaaja: Aino Huovio.

Taiteen edistämiskeskus ja valtion esittävien taiteiden toimikunta jakoivat apurahoja ja avustuksia tanssiteosten valmistuskustannuksiin, tanssitapahtumiin ja muihin tanssitaidetta edistäviin hankkeisiin. Lisäksi Taiteen edistämiskeskus jakoi tukea sekä ammatillisten tanssiryhmien että tanssin aluekeskusten toimintaan.

Seitsemän tanssin aluekeskusta sai tukea toimintaansa yhteensä 920 000 euroa. Aiemmin Sisä-Suomen tanssin aluekeskustoimintaan jaettu tuki myönnettiin ensimmäistä kertaa kahtena avustuksena Pirkanmaan Tanssin Keskukselle (Sisä-Suomi) ja Keski-Suomen Tanssin Keskukselle (Keski-Suomi).

Ammatillisten tanssiryhmien vuoden 2016 toimintaa tuettiin tänä vuonna yhteensä 1 080 000 eurolla. Määräraha pysyi edellisvuoden tasolla. Uusia tuensaajia oli muun muassa Taideosuuskunta Apinatarhan tanssiryhmä Kinetic Orchestra.

Taiteilijoiden ja työryhmien kohdeapurahoista suurin osa meni työryhmille tanssiteosten valmistuskuluihin. Kohdeapurahat jaettiin tänä vuonna aiempaa suurempina, keskimäärin noin 6 000 euron apurahoina. Kaikkiaan kohdeapurahoja jaettiin 233 000 euroa.

Yhteisöt saivat projektiavustuksia 96 000 euroa pääasiassa tanssitapahtumien järjestämiseen ja tanssiteosten valmisteluun.

Toimikunta sai 102 taiteilijoiden ja työryhmien kohdeapurahahakemusta. Yhteisöiltä hakemuksia tuli yhteensä 83. Kohdeapurahan sai 37 hakijaa, erityisavustuksen 15 yhteisöä ja toiminta-avustuksen 20 ammatillista tanssiryhmää ja seitsemän aluekeskusta.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista. Toimikunnan yhteydessä oleva tanssitaiteen jaosto vertaisarvioi hakemuksia.

Lisätietoja: Mari Karikoski, erityisasiantuntija, mari.karikoski@minedu.fi, p. 0295 330 706

Toiminta-avustukset tanssin aluekeskustoimintaan 2016

JoJo - Oulun Tanssin Keskus ry, Oulu, 178 000 €
Pohjoisen tanssin aluekeskuksen vuoden 2016 toimintaan

Keski-Suomen Tanssin Keskus ry, Jyväskylä, 70 000 €
Keski-Suomen tanssin aluekeskustoimintaan vuodelle 2016

Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry, Turku, 170 000 €
Läntisen tanssin aluekeskuksen vuoden 2016 toimintaan

Pirkanmaan Tanssin Keskus ry, Tampere, 110 000 €
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen vuoden 2016 toimintaan

Pohjanmaan tanssi ry, Maalahti, 30 000 €
Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen vuoden 2016 toimintaan

Tanssitaiteen tuki ry / Itäisen tanssin aluekeskus, Kuopio, 192 000 €
Itäisen tanssin aluekeskuksen vuoden 2016 toimintaan

Zodiak Presents ry, Helsinki, 170 000 €
Zodiak - Uuden tanssin keskuksen vuoden 2016 toimintaan
 

Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2016

As2wrists ry, Helsinki, 20 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Barker-teatteri yhdistys ry, Turku, 39 000 €
vuoden 2016 tanssitoimintaan

Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry, Helsinki, 100 000 €
Susanna Leinonen Companyn vuoden 2016 toimintaan

Flow ry, Oulu, 65 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Intomieliset ry, Helsinki, 39 000 €
Arja Tiili Dance Companyn vuoden 2016 toimintaan

Keho Liikkeessä ry/P.D.C Pori Dance Company, Pori, 59 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Liikkeen puolesta Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 50 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Nomadi ry, Helsinki, 87 000 €
Alpo Aaltokoski Companyn vuoden 2016 toimintaan

Nomadi ry, Helsinki, 45 000 €
Arja Raatikainen & Co:n vuoden 2016 toimintaan

Pohjoinen Liike ry, Helsinki, 20 000 €
projektiluontoinen yhden vuoden toiminta-avustus vuodelle 2016

Routa - Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani, 85 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Taideosuuskunta Apinatarha, Helsinki, 20 000 €
Kinetic Orchestran vuoden 2016 toimintaan

Taideosuuskunta Piellos, Helsinki, 38 000 €
Gruppen Fyran vuoden 2016 toimintaan

Taideosuuskunta Tsuumi, Helsinki, 80 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, Turku, 50 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Tanssikaari ry, Helsinki, 80 000 €
Compañia Kaari & Roni Martinin vuoden 2016 toimintaan

Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry, Helsinki, 50 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Tanssiryhmä Off/Balance ry, Jyväskylä, 50 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Urbaanin taidetanssin tuki ry, Helsinki, 20 000 €
projektiluontoinen yhden vuoden toiminta-avustus vuodelle 2016

Vapaat Tanssijat ry / Kekäläinen & Company, HELSINKI, 83 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Tanssitaiteen erityisavustukset 2016
                    
DanceAbility Finland ry, Kauniainen, 3000 €
In ter rupt -projektin kuluihin

Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry, H, 5000 €
Tehdas Tanssii -festivaalin järjestämiseen

Kinesteetikot ry, Helsinki, 9000 €
Läsnä - Present -fyysisen tanssiteatteriteoksen kuluihin

Kulttuuriosuuskunta Kokemo, Helsinki, 5000 €
Tangoteatteri Kiukkaraisen Ultimo - Viimeiseni -tanssiteoksen kuluihin

Kuukulkurit ry, Helsinki, 10000 €
Tanssiteatteri Auraco:n kansainväliseen toimintaan

M.A.D. Tanssimaisterit ry, Helsinki, 15000 €
Loikka-tanssielokuvafestivaalin järjestämiseen

Nuorisoseura Motora ry, Joensuu, 3000 €
Olennaisuuspuntari- tanssiteoksen kuluihin

Oulun Tanssikomppania ry, Oulu, 4000 €
kansainvälisen tanssin päivän gaalan tanssijoiden ja koreografien palkkakuluihin

Rytmikollektiivi Kompitus ry, Helsinki, 3000 €
Rhythm Week Festival -tapahtuman järjestämiseen

Tanssille ry, Helsinki, 5000 €
ammattilaisten treenituntien, verkostoitumistilaisuuden ja tiiviskurssien kuluihin

Tanssiteatteri Hämyn kannatus ry, Oulu, 10000 €
Suomi Hall of Fame -teoksen kuluihin

Tanssiteatteriyhdistys Kramppi ry, Jyväskylä, 5000 €
20-vuotisjuhlateoksen koreografin palkkakuluihin

Turku Dansart ry, Turku, 2000 €
tanssiammattilaisten tiiviskurssien kuluihin

Täysillä ry, Helsinki, 10000 €
sata kertaa esitettävän Läheisyysprojekti-esityksen kuluihin

Yhteisö tanssii ry, Tornio, 7000 €
yhteisötanssifestivaalin järjestämiseen

Tanssitaiteen kohdeapurahat 2016

Aladin Maiju, Kuopio, 3500 €
tanssitaidekokonaisuuden toteuttaminen Helsinki Pride -viikolle

Auvinen Eero, Helsinki, 6000 €
työryhmälle audiovisuaalisen tanssiteoksen Hitsuzendo toteuttamiseen

Borghi Beniamino, Loviisa, 6000 €
for a working group to produce a  dance/dinner performance

Brunou Rea-Liina, Helsinki, 8000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Bukareva Diina, Tampere, 6000 €
työryhmälle tanssiteoksen T(r)anssi toteuttamiseen

Convertito Giorgio, Helsinki, 4000 €
työryhmälle Liquid Quartet - Viiden konsertin sarja toteuttamiseen

Eloranta Tanja, Helsinki, 8000 €
työryhmälle esityksen toteuttamiseen

Heikkilä Elsa, Vantaa, 4000 €
työryhmälle lapsille suunnatun Heijastuksia -esityksen toteuttamiseen

Hoisko Maija, Tampere, 8000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Ikola Johanna, Helsinki, 3500 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Kallinen Mikko, Helsinki, 4000 €
työryhmälle animaatiotanssivideon jälkituotantoon

Kauppinen Petri, Oulu, 5000 €
työryhmälle Finnish National Folklore Ensemblen Suomen kesäkiertueeseen

Kejonen Linnea, Helsinki, 6000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Koistinen Saku, Lohja, 8000 €
työryhmälle tanssi- ja musiikkiteoksen Setup toteuttamiseen

Korhonen Hanna, Seinäjoki, 5000 €
työryhmälle Haaveisiin hukkunut -tanssiprojektin toteuttamiseen

Kovamäki Sara, Helsinki, 8000 €
työryhmälle Korallin elämää -teoksen toteuttamiseen

Kuula Sannamaria, Kuopio, 5000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Kuusela Marjo, Helsinki, 6000 €
työryhmälle Kristina-tanssi- ja musiikkiteoksen toteuttamiseen ja kiertueen valmisteluun

Lindfors Sonya, Helsinki, 8000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Mikkola Tuomas, Helsinki, 8000 €
työryhmälle työpajan ja work-in-progress esityksen toteuttamiseen

Mustonen Maija, Helsinki, 5000 €
työryhmälle Anna-tanssiteoksen toteuttamiseen

Myllylahti Sanna, Helsinki, 5000 €
työryhmälle I will tell you when I am ready -tanssiteoksen toteuttamiseen

Orpana Mikko, Helsinki, 8000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Pajala-Assefa Hanna, Helsinki, 8000 €
työryhmälle Soiva liike -metodin tutkimiseen ja metodista nousevaan taiteelliseen työhön

Palmgren Sari Katriina, Vantaa, 6000 €
työryhmälle tanssiteoksen Licking Things toteuttamiseen

Pietiläinen Laura, Helsinki, 8000 €
työryhmälle Michaela-The Queen of Fucking Everything -esityksen toteuttamiseen

Pirinen Elina, Helsinki, 9000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Raatikainen Kati, Helsinki, 5000 €
työryhmälle tanssiesityksen toteuttamiseen

Risu Liisa, Helsinki, 8000 €
työryhmälle tanssiteosparin toteuttamiseen

Rämä Laura, Helsinki, 9000 €
työryhmälle monitaiteellisen kollektiivin perustamiseen, toimintaan sekä teoksen valmistamiseen

Silvennoinen Anu, Tampere, 6000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Talonen Virva, Porvoo, 6000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Tateishi Topi, Helsinki, 5000 €
Hiphop Renessanssi -tanssikiertueen kuluihin

Törmi Kirsi, Kajaani, 8000 €
työryhmälle Post-esityksen ja työpajojen toteuttamiseen

Venäläinen Anna, Joensuu, 6000 €
työryhmälle Havoc - tanssi tuholle -teoksen toteuttamiseen

Viitamäki Nina, Helsinki, 5000 €
työryhmälle soolotanssiteoksen toteuttamiseen

Ylihärsilä Inka, Tampere, 6000 €
työryhmälle Maailmanlopun maanitus -konsertin tanssijoiden ja koreografin osuuteen