Näyttämötaiteelle tukea 3,3 miljoonaa euroa

22.03.2016

Suurimman toiminta-avustuksen sai lahtelainen Teatteri Vanha Juko. Kuva esityksestä Rikhard III. Kuva: Aki Loponen / Loma Graphics Oy.

Taiteen edistämiskeskus jakoi ammattiteattereiden toimintaan 2,9 miljoonaa euroa. Yksittäisiin produktioihin ja hankkeisiin sekä näytelmäkirjallisuuteen myönnettiin yhteensä 391 000 euroa. Määrärahat pysyivät edellisvuosien tasossa.

Taiteen edistämiskeskus jakoi rahoituslain ulkopuolisille ammattiteatteriryhmille toiminta-avustuksia yhteensä 2 914 000 euroa. Avustuksen sai 42 teatteria. Hakijoita oli 70. Uutena tuensaajana on helsinkiläinen Jalostamo Kollektiivi ry. Suurimmat avustuksen saajat ovat lahtelainen Teatteri Vanha Juko (210 000 euroa) sekä Helsingissä toimivat Universum (205 000 euroa) ja Klockriketeatern (191 000 euroa).

Näyttämötaiteen erityisavustuksia jaettiin kahdeksalle hakijalle yhteensä 64 000 euroa. Tukea myönnettiin pääosin teatteriesitysten valmistamiseen. Hakemuksia tuli 59.

Valtion esittävien taiteiden toimikunta jakoi näyttämötaiteen kohdeapurahoja yhteensä 327 000 euroa. Aiemmin erillisenä myönnettyä näytelmäkirjallisuuden kantaesitystukea jaettiin nyt ensimmäistä kertaa kohdeapurahana. Näyttämötaiteen kohdeapurahoista myönnettiin 54 hakijalle tukea näytelmäkirjallisuuden edistämiseen yhteensä 193 000 euroa. Kaiken kaikkiaan kohdeapurahan sai 93 taiteilijaa tai työryhmää. Hakijoita oli 258. Neljä apurahan saajaa eivät antaneet lupaa julkaista nimeään internetissä.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista. Toimikunnan yhteydessä oleva näyttämötaiteen jaosto vertaisarvioi hakemuksia.

Lisätietoja: Mari Karikoski, erityisasiantuntija, mari.karikoski@minedu.fi, p. 0295 330 706

Näyttämötaiteen toiminta-avustukset 2016

Circus Maximus yhdistys ry, Helsinki, 60 000 €
vuoden 2016 toimintaan

DUV i Mellersta Nyland rf /Duv Teatern, Helsinki, 10 000 €
för verksamhet 2016

Esitystaiteen seura ry, Helsinki, 15 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Höyhentämö-teatteriyhdistys ry, Helsinki, 35 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Improvisaatioteatteriyhdistys Stella Polaris ry, Helsinki, 50 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Jalostamo-kollektiivi ry, Helsinki, 25 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Kapsäkki Osuuskunta, Helsinki, 160 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Keski-Uudenmaan teatterin kannatusyhdistys ry, Kerava, 105 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Klockriketeatern rf, Borgå, 191 000 €
vuoden 2016 toimintaan

KokoTeatteri yhdistys ry, Helsinki, 118 000 €
vuoden 2016 teatteritoimintaan

Kolmas Tila - Tredje Rummet ry, Turku, 45 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Kulttuuri- ja teatteriyhdistys Kaksikko ry, Tampere, 27 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Lahden Omateatteri-yhdistys ry, Lahti, 210 000 €
Teatteri Vanhan Jukon vuoden 2016 toimintaan

Myllyteatteri-yhdistys ry, Helsinki, 50 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, Oulu, 25 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Nukketeatterikeskus Poiju Oy, Helsinki, 120 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Nukketeatteritaiteilijayhdistys Aura of Puppets ry, Turku, 55 000 €
vuoden 2016 toimintaan sisältäen kertaluontoisesti 10 000 euroa kotimaanvientihankkeen kuluihin

Oblivia rf, Helsinki, 70 000 €
för verksamhet 2016

Oy Geist Ab, Degerby, 6000 €
för verksamhet 2016

PerformanceSirkusyhdistys ry, Helsinki, 27 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Quo Vadiksen Tuki ry, Salo, 90 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Rakastajat teatteriryhmän kannatus ry, Pori, 140 000 €
vuoden 2016 toimintaan

RedNoseClub-teatteriyhdistys ry, Helsinki, 10 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Rospuutto-ryhmä kulttuuriyhdistys ry, Kontiolahti, 75 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Siperian teatteriyhdistys ry, Tampere, 50 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Taimine Oy - Teater Taimine, Helsinki, 30 000 €
För verksamhet år 2016

Teaterföreningen Blaue Frau rf, Espoo, 20 000 €
för verksamhet 2016

Teaterföreningen Stjärnfall r.f., Helsingfors, 10 000 €
för verksamhet 2016

Teatteri Avoimien Ovien kannatusyhdistys ry, Helsinki, 172 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Teatteri Telakka ry, Tampere, 149 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Teatteriosuuskunta ILMI Ö, Helsinki, 17 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry, Helsinki, 35 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Teatteriyhdistys Pensas ry, Helsinki, 12 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Teatteriyhdistys Projektori ry, Helsinki, 25 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Teatteriyhdistys RUSKAensemble ry, Kokkola, 20 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Teatteriyhdistys Takomo ry, Helsinki, 125 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Tehdas Teatteri-yhdistys ry, Turku, 95 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Todellisuuden tutkimuskeskus-yhdistys ry, Helsinki, 120 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Toisissa tiloissa ry, Helsinki, 10 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Totem-teatterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 65 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Universum ry, Helsinki, 205 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Valtimonteatteri ry, Helsinki, 35 000 €
vuoden 2016 toimintaan

Näyttämötaiteen erityisavustukset 2016

Föreningen teater 90 r.f., Helsinki, 9000 €
Kinder-esityksen kuluihin

Grus Grus Teatteri yhdistys ry, Tampere, 4000 €
Hamlet-näytelmän ja keskustelusarjan kuluihin

Osiris teatteriyhdistys ry, Helsinki, 7000 €
vuoden 2016 esitysten tuotantokuluihin

Kulttuuriosuuskunta G-voima, Kajaani, 10 000 €
vuoden 2016 produktioiden tuotantokuluihin

Lapin Nukketeatteriyhdistys ry, Rovaniemi, 3000 €
Seitsemän sooloa -nukketeatterifestivaalin järjestämiseen

Lilla Villanin ystävät ry/Lilla Villans vänner rf, Sipoo, 4000 €
Asfalttienkelit-näytelmän kuluihin

Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys ry, Imatra, 7000 €
Neva-Saimaa teatterisilta -hankkeen kuluihin

sadsongskomplex:fi ry, Helsinki, 20 000 €
kansainvälisen toiminnan kuluihin

Näyttämötaiteen kohdeapurahat 2016
                            
Aalto Alec, Helsingfors, 2000 €
för främjande av dramatik

Ahoniemi Suvi, Helsinki, 2000 €
työryhmälle Maailman meri -nimisen teatteriesityksen ennakkosuunnitteluun ja tuotantoon

Aminoff Sofia, Borgnäs, 6000 €
för främjande av dramatik

Brede Heini, Helsinki, 6000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Condit Outi, Helsinki, 3000 €
näyttelemiseen esityksessä Je suis Faransis Woyzeck

Edström Elias, Esbo, 4000 €
till arbetsgrupp för att skapa en fysisk teaterföreställning

Fischer Lija, Helsinki, 8000 €
työryhmälle 13. Tunti -teoksen toteuttamiseen

Fri Carla, Vasa, 3000 €
till arbetsgrupp för kostnader av Skärgårdsteaterns/Teater Povres sommarturné

Gröndahl Juho, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Haikkala Antti, Helsinki, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Heiskanen Kari, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Helander Maria, Helsingfors, 3000 €
till arbetsgrupp för kostnader av två musikteaterproduktioner

Hellberg Anki, Kyrkslätt, 4000 €
för Erik Pöystis regiarbete i föreställningen Turist i framtiden

Hemming Gunilla, Helsingfors, 6000 €
för främjande av dramatik

Hietala Antti, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Hietala Sanna, Sipoo, 4000 €
työryhmälle näytelmän valmistamiseen

Hirvikoski Reija, Helsinki, 2000 €
tutkimuksellisen esitystaiteen keinoin toteutettavan pelikokonaisuuden visuaaliseen suunnitteluun Energiapolitiikka -hankkeeseen

Honkakoski Reetta, Helsinki, 5000 €
työryhmälle fyysisen teatterin esityksen Pulpetti toteuttamiseen

Honkamaa Asta, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Huttu-Hiltunen Heikki, Helsinki, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Häggman Alexandra, Vasa, 2000 €
till arbetsgrupp för att översätta, repetera och spela teatermonologen Every Brilliant Thing med Teatergruppen Cantadora

Härkönen Anna-Leena, Helsinki, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Izarra Ollikainen Elina, Helsinki, 4000 €
työryhmälle Karkoteut-näytelmän kuluihin

Jansson Tomas, ÅBO, 4000 €
för främjande av dramatik

Järvikallas Marko, Helsinki, 6000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Kankaanpää Tapio, ESPOO, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Kanto Anneli, TAMPERE, 4000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Keski-Vähälä Sami, JÄRVENPÄÄ, 6000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Kilkku Elina, Helsinki, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Kivinen Mia, Helsinki, 4000 €
työryhmälle näyttämöteoksen suunnitteluun ja toteutukseen

Kivioja Hannu, ESPOO, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Kivistö Satu, Lappeenranta, 2000 €
työryhmälle tilalähtöisen nukketeatteriesityksen toteuttamiseen

Kokko Emilia, Helsinki, 4000 €
työryhmälle produktion Sukupuoliesitys/Genderfuck toteuttamiseen

Korkea-aho Kaj, Helsingfors, 4000 €
för främjande av dramatik

Koskelainen Ossi, Helsinki, 4000 €
Post-MJ Era Institute Of Consciousnessin kiertuetoimintaan

Koskinen Anu, Helsinki, 3000 €
työryhmälle ekologista kriisiä ja ilmastonmuutosta käsittelevän teatteriesityksen harjoituspalkkioihin

Kozma David, Helsinki, 5000 €
ID: Unkari -hankkeen ZooHungary teoksen toteuttamiseen

Käppi Pekko, Tampere, 4000 €
työryhmälle Naisen tukka tuleen kauhunukketeatterimusikaalin toteuttamiseen

Lahti Ari-Pekka, Kokkola, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Laine Mira, Helsinki, 3000 €
työryhmälle On nälkä, on jano -romaaniin perustuvan näytelmän toteuttamiseen

Lajunen Elina, Helsinki, 4000 €
työryhmälle nukketeatteri- ja musiikkiteatteriesityksen Lady Macbeth toteuttamiseen

Larsson Anders, Helsingfors, 4000 €
för främjandet av dramatik

Lavonen Sussa, Helsinki, 2000 €
Mestari Astor -musiikkinäytelmän ohjaamiseen

Lavonen Juha, Lohja, 2000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Leinonen Veikko, Kajaani, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Lemmetty Linda, Vantaa, 3000 €
työryhmälle visuaalisen Savuava Peili -sooloesityksen toteuttamiseen

Leo Okko, Helsinki, 6000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Liesaho Jan, Helsinki, 4000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Lindqvist Hinriikka, Helsinki, 4000 €
työryhmälle kansainvälisen Jään reunalla -festivaalin järjestämiseen

Lopperi Linda, Helsinki, 5000 €
Kuriton Company -työryhmälle Algernon-esityksen kiertuetoimintaan

Lundström Maria, Helsingfors, 4000 €
för främjande av dramatik

Marti Martina, Helsinki, 4000 €
työryhmälle poikkitaiteellisen näyttämöteoksen toteuttamiseen

Meinander Marina, Kauniainen, 4000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Miettinen Niina, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Mikkelsson Anni, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Moila Jussi, Helsinki, 6000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Murtomaa Laura, Helsinki, 3000 €
työryhmälle Pas de deux-esityksen toteuttamiseen

Möller Georg, Helsingfors, 2000 €
för främjande av dramatik

Nurmelin Minna, Helsinki, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Paavilainen Heikki, Lempäälä, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Palo Olga, Helsinki, 2000 €
työryhmälle vuoden 2016 Roolifestivaalin järjestämiseen

Pantzar Jonni, Tampere, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Panula Terhi, Espoo, 5000 €
työryhmälle Kärsivällinen kivi -näyttämöteoksen toteuttamiseen

Porkka Kirsi, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Puikkonen Emma, Helsinki, 5000 €
työryhmälle Utopiakirjeet /Letters of Utopia -esityshankkeen toteuttamiseen

Rajala Alma, Turku, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Ringell Susanne, Helsinki, 4000 €
för främjande av dramatik

Rosenvall Janne, Rovaniemi, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Ryynänen-Brotherus Josetta, Helsinki, 3000 €
näyttämölavastuksen ja -puvustuksen suunnitteluun ja toteutukseen

Räisänen Essi, Helsinki, 2000 €
työryhmälle esityksen ennakkotyöhön

Rämä Vihtori, Helsinki, 3000 €
työryhmälle Epäkuolleet-näytelmän toteuttamiseen

Rämö Tuomo, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Saari Eino, KAJAANI, 3000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Saivo Jussi, Pori, 2000 €
Sabotanic Garden -työryhmän vuoden 2016 esitysten äänisuunnitteluun

Salo Johanna, Rovaniemi, 3000 €
työryhmälle nukketeatteriesityksen toteuttamiseen

Sarkola Milja, Helsingfors, 6000 €
för främjande av dramatik

Siltanen Juha, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Silvennoinen Antti, Helsinki, 2000 €
työryhmälle Musashi-miekan tie- esityksen toteuttamiseen

Sippola Outi, Turku, 2000 €
työryhmälle nukketeatteriesityksen toteuttamiseen

Timonen Tuomas, Helsinki, 6000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Toivoniemi Jenni, Helsinki, 4000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Turunen Eeva, Helsinki, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Tuuri Antti, Helsinki, 4000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Valo Vesa, Kaustinen, 4000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Volanen Jani, Helsinki, 4000 €
työryhmälle näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Väisänen Tuula, Rovaniemi, 2000 €
näytelmäkirjallisuuden edistämiseen

Väntsi Timo, Turku, 2000 €
nukketeatterisooloteoksen toteuttamiseen

Väätänen Heidi, Helsinki, 3000 €
työryhmän esiintyjien palkkioihin nykynäyttämöteoksessa Waterlilies in Them

Zilliacus Tobias, Helsingfors, 2000 €
för främjande av dramatik