Taiken ekskursiolla pohditaan mitä ympäristötaide voi olla

12.05.2016

Taiteen edistämiskeskus järjestää Taiken ympäristötaiteen päivät -ekskursion to-pe 19.-20.5.2016 Siikaisissa ja matkan aikana. Eksursiolla pohditaan, mitä kaikkea ympäristötaide voi olla.

Ekskursio kokoaa yhteen ympäristötaiteeseen liittyviä toimijoita keskustelemaan ympäristötaiteen mahdollisuuksista. Seminaarin ohjelma on jo pääosin varmistunut (ks. alustava ohjelma alla). Bussimatkan aikana Sinulla on mahdollisuus lyhyesti (15 min.) esitellä teostasi/organisaatiosi toimintaa ympäristötaiteen näkökulmasta sekä verkottua muiden osallistujien kanssa.

Torstaina lähtö on Helsingistä klo 8 bussilla kohti Siikaista; pysähtyminen Tampereella n. klo 10. Matkan aikana on lyhyitä esittelyjä ympäristötaiteesta ja organisaatioista. Siikaisissa on ”Mitä ympäristötaide voi olla” -seminaari. Eksursiolla painottuu ekologinen ja eettinen näkökulmaa sekä taiteen ja tieteen yhteen kietoutuminen. Seminaarin lisäksi paikan päällä on tutustumiskierros Leppijärveen, jonka kunnostusruoppaus haluttaisiin toteuttaa ekologisena maataideteoksena. Matkan aikana pidetän myös työpaja maataideteosidean kehittämisestä.

Perjantaina tutustutaan muutamaan Kankaanpään Taidekehän kohteeseen sekä Hämeenkyrön ja Pinsiön maataideteoksiin. Hyvinkäällä tutustutaan Taidepolku Palaksen ympäristötaidenäyttelyyn ja Helsinkiin paluu on noin klo 17.
 
Bussimatka ohjelmineen on ilmainen. Matkalle on varattu ruuat (omakustanteiset) ja hotelliyöpymiset (omakustanteiset). Ilmainen yöpymismahdollisuus on järjestetty kenttäolosuhtein Siikaisissa (oma makuupussi mukaan). Sekä meno- että paluumatkalla pysähdytään Tampereella, josta voi tulla kyytiin tai jäädä pois. Huom! Matkalle pitää varata mukaan PITKÄvartiset kumisaappaat, sateenkestävät vaatteet, juomapullo ja eväitä. 

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 16.5.2016 klo 12 mennessä oheisen linkin kautta:
https://www.webropolsurveys.com/S/B2FF7B296DD48AEC.par

Seminaariin on rajattu osallistujamäärä ja ilmoittautumiset täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Vahvistus osallistumisesta ilmoitetaan viimeistään 17.5.2016 klo 12 mennessä.

Tervetuloa!

Lisätietoja:
Anu Miettinen
ympäristötaiteen läänintaiteilija, Uusimaa, Taiteen edistämiskeskus
anu.miettinen@minedu.fi
0295 330 806
 

ALUSTAVA OHJELMA
 
Torstai 19.5.2016
 
klo 8-10:15 Hki-Tampere
Bussimatkan aikana puheenvuoroja ympäristötaiteesta

klo 10:20-12 Tampere-Kankaanpää
Bussimatkan aikana puheenvuoroja ympäristötaiteesta

klo 12-13 omakustanteinen lounas Kankaanpäässä

klo 13-13:45 Kankaanpää - Siikainen

klo 14-17 seminaari Siikaisissa, kahvia ja teetä
Anu Miettinen: Luontokäsitteistä
Hanna Johansson:
Sanna Östman: Ekologisesti ennallistava ympäristötaide
Pia Lindman: ympäristötaiteen professori, Aalto-yliopisto, Pia Lindman:
Pia Hovi-Hassad:
Marjo Heino:
Aapo Korkeaoja: Käsitekesä
Kimmo Collander: Leppijärven vesihoitokunta: maataideteos
Paikallinen puheenvuoro:

klo 17-18:30 Kimmo Collander: ohjattu kierros alueella

Klo 18:30-19 tauko

klo 19-20:30 Leppijärven maataideteos: ryhmätyöpaja

klo 20:30-21:30 omakustanteinen keittoillallinen ja verkottuminen

klo 21:30 lähtö bussilla Kankaanpäähän / yöpymään

 

Perjantai 20.5.2016

klo 8:15-9:00 tutustuminen Kankaanpään Taidekehään

klo 9:00-10:00 Kankaanpää -Pinsiö

klo 10:00-11:15 maisemakonservaattori Pekka Ruuska: Pinsiön ja Hämeenkyrön maataideteokset

klo 11:15-12:15 Pinsiö-Tampere

klo 12:15-13 pysähtyminen ja lounas Tampereella

klo 13-14:30 Tampere - Hyvinkää

klo 14:30-15:45 Reijo Puranen ja Maarit Malin-Pötry: Palas Taidepolku kierros

klo 15:45-17 Hyvinkää-Helsinki

klo 17:00 matka päättyy Helsinkiin