Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan toimipisteellä on ensi kertaa käytössään taiteilijaresidenssi Euroopan keskeisessä pääkaupungissa – Berliinissä. Residenssiin on mahdollista päästä...
Taiken Pohjanmaan toimipiste on mukana KUMURU-hankkeen koordinoimassa pop up –ravintolassa Seinäkuun yössä 8.5.2013 Seinäjoen taidehallilla.
Taiteen edistämiskeskuksen taideneuvosto asetti kymmenen valtion taidetoimikuntaa ja yhden jaoston kaksivuotiselle (2013 - 2014) toimikaudelle. Uuden lain mukaan taideneuvosto päättää valtion...
Bothnia Biennale (9.9.-19.10.2014) on Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) Pohjanmaan toimipisteen käynnistämä hanke.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi taiteen alan yhteisöille avustuksia 8,4 miljoonaa euroa. Ennen päätöksentekoa keskus kuuli valtion taidetoimikuntia.
Suurimman tuen, 100 000 euroa, sai Pirkanmaan Elokuvakeskus.
Kutsu taiteilijoille Kokkolan kaupungin sivistystoimen taiteilijapankkiin
Valtion elokuvataidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja alan taiteilijoille ja työryhmille 75 000 euroa. Toimikunta sai kaikkiaan 74 hakemusta ja tukea myönnettiin 25 hakijalle. Tuesta suurin osa...
Taiteen edistämiskeskuksen taidepolitiikkaa linjaava asiantuntijaelin, Taideneuvosto aloitti työskentelynsä perjantaina 15. helmikuuta. Puheenjohtaja Tiina Rosenbergin johdolla kokoontunut...
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste järjestää Taidepäivän tasaus -seminaarin 20.3.2013 Oulun kaupunginkirjastolla. Seminaarissa käsitellään taiteen ja taidehallinnon nykytilaa visuaalisten...
Yllätysvierailu Lapuan Taidemuseossa torstaina 21.2.2013 klo 12.30 ja 18. Esitysten jälkeen yleisökeskustelu
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on nimittänyt filosofian maisteri, toiminnanjohtaja Minna Sirnön Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi. Sirnö aloittaa tehtävässä maaliskuun alussa....
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on nimennyt taideneuvoston puheenjohtajan ja jäsenet toimikaudeksi 1.1.2013-31.8.2016. Uuden taideneuvoston puheenjohtajana toimii rehtori Tiina...
Syksyllä haussa olleista apurahoista ja avustuksista päätetään tänä vuonna tavallista myöhemmin. Hakijat saavat tiedon helmikuun aikana.
Taiteen edistämiskeskuksen Helsingin toimipiste muuttaa helmikuun alussa Maneesikadulta osoitteeseen Vuorikatu 24. Myös Uudenmaan taidetoimikunnan ja alueen läänintaiteilijoiden toimisto siirtyy...
Osa taiteilija-apurahojen tammikuun maksuista on viivästynyt. Tavoitteena on saada ne apurahan saajien tileille 9.-10. tammikuuta. Aikatauluun vaikuttaa pankkien välinen maksuliikenne.
Taiteen edistämiskeskuksen johtajan virkaa on määräaikaan mennessä hakenut 33 hakijaa, joista neiljä ei ole antanut lupaa nimensä julkistamiseen.
Taiteen edistämiskeskuksen johtajana aloittaa filosofian maisteri, kulttuuriasiainneuvos Marjo Mäenpää ensi vuoden alusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimitti hänet ajalle 1.1. – 28.2.2013,...
The Arts Council of Ostrobothnia and Region Västerbotten invite applications from professional artists working in any medium, with a connection to the Kvarken region, to apply for the curated group...
Osana uuden Taiteen edistämiskeskus –viraston valmistelua ovat valtion aluetaidetoimikunnat yhdenmukaistaneet hakuaikojaan. Hakuajat ovat tästä eteenpäin samat kaikkialla Suomessa.
Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan vuoden 2013 työskentely- ja kohdeapurahojen sekä yhteisöjen valtionavustusten hakuaika on lokakuussa. Marraskuussa haettavina ovat lastenkulttuurin kohdeapurahat ja...
Pohjanmaan taidetoimikunta tarjoaa alueensa kulttuurilaitoksille, oppilaitoksille, kyläyhdistyksille ja muille aiheesta kiinnostuneille mahdollisuuden yhteistyön aloittamiseen Kuulumia-projektin...
Alueellisten taidetoimikuntien apuraha- ja valtionavustushakuajat on vuoden 2013 tukien osalta yhtenäistetty ja koko maassa haetaan apurahoja avustuksia samanaikaisesti.
Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2012 elokuvataiteen valtionpalkinnon dokumenttielokuvan Kovasikajuttu työryhmälle: tuottaja Sami Jahnukainen, elokuvaohjaajat Jukka Kärkkäinen ja J-P...
Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt elokuvan laatutukea vuodelle 2012 yhteensä 509 500 euroa. Laatutukea myönnetään taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman...
Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut vuoden 2013 alusta alkavat taiteilija-apurahat. Hakemuksia saapui 92 ja apurahoja myönnettiin 14 taiteilijalle.
Taiteen keskustoimikunta jakoi 150 000 euroa eri taiteenalojen kansainvälisiin hankkeisiin. Apurahoja jaettiin 61 kohteeseen. Mukana on useita isoja yhteisnäyttelyjä, joihin suomalaiset osallistuvat...
Live Herring julistaa haettavaksi asiantuntijapalveluihin kohdennetun pienimuotoisen tuen. Tukea voidaan myöntää keskisuomalaisille elokuva- tai muun audiovisuaalisen kulttuurin tai mediataiteen...
Säveltaiteilijat ja kuvataiteilijat saavat eniten valtion ylimääräisiä taiteilijaeläkkeitä. Erityisesti kuvataiteilijoiden eläkehakemusten määrä on kasvanut 2000-luvulla voimakkaasti, mutta heidän...
Hallitus antoi esityksen laiksi Taiteen edistämiskeskuksesta. Perustettava Taiteen edistämiskeskus toimisi opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena virastona, jolla olisi aluetoimipisteitä.
Musiikin maisteri/musiikkipedagogi Anna Näkkäläjärvi-Länsman on kotoisin Inarista ja on syntynyt vuonna 1979. Hänen työpaikkansa on tällä hetkellä saamelaiskäräjät ja hän toimii...
Valtakunnallista Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikkoa vietetään 21.–27. toukokuuta. Viikon aikana nostetaan esiin taide- ja kulttuuritarjontaa sekä innostetaan ihmisiä haastamaan ystävänsä...
Ministeri Arhinmäki esitteli Taiteen edistämiskeskusta koskevan lain valmisteluvaihetta tiedotustilaisuudessa 16. toukokuuta Säätytalolla.
Taiteen keskustoimikunta ja taidetoimikunnat tukivat viime vuonna taiteellista toimintaa yhteensä yli 33 miljoonalla eurolla. Pääosa tästä, runsaat 30 miljoonaa on apurahoja ja avustuksia, jotka...
Taiteen keskustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien puhelinnumerot muuttuvat 7.5. alkaen. Maneesikadun asiakaspalvelun uusi numero on 0295 330 700.
Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien vuosittain jakamat valtion taiteilija-apurahat ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion...
Nykyisen Taiteen keskustoimikunnan toimielimet antoivat lausuntonsa Taiteen edistämiskeskuksesta.
Taiteen keskustoimikunta muuttuu Taiteen edistämiskeskukseksi 1.1.2013, mikäli opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema uudistus toteutuu. Uudistus vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset...
Keski-Suomen taidetoimikunta on 23.2.2012 myöntänyt varoja taiteen edistämiseen yhteensä 70 800 euroa. Avustus hyvinvointihankkeille oli ensimmäistä kertaa jaossa alueellisissa taidetoimikunnissa....
Taiteen keskustoimikunta muuttuu Taiteen edistämiskeskukseksi 1.1.2013, mikäli opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema uudistus toteutuu. Uudistus vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset...
Pätkiä - Lyhäreitä läheltä -lyhytelokuvakilpailun voittajat julkistettiin Arktisen Upeeta -elokuvafestivaalin palkintojenjakotilaisuudessa sunnuntaina 19.2.2012 klo 14. Voittajat palkittiin...
Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltu, Taiteen edistämiskeskusta koskeva lakiesitys lähetettiin lausuntokierrokselle 29.2. Ministeriö pyytää lakiluonnokseen lausuntoja 26.3. mennessä. Lain...
Keski-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt tuetun työskentelyjakson viidelle ammattitaiteilijalle Joutsan Taidelaitos Haihatuksen residenssiin. Tukimuoto kohdennettiin keskisuomalaisille, kotimaisille...
Pätkiä - Lyhäreitä läheltä - lyhytelokuvakilpailun tuotoksista on koostettu esityssarja, joka on nähtävissä osoitteessa patkia.wordpress.com 13.2.2012 alkaen sekä Jyväskylän taidemuseon Holvissa...
Taiteen keskustoimikunta jakoi 150 000 euroa eri taiteenalojen kansainvälisiin hankkeisiin. Tukholmassa järjestettäville nykytaiteen messuille osallistuu taiteen keskustoimikunnan tuella kaksi...
Live Herring -työryhmä/Keski-Suomen taidetoimikunta ja Jyväskylän taidemuseo järjestävät yhteistyössä Arktisen Upeeta -elokuvafestivaalin kanssa kaikille avoimen Pätkiä - Lyhäreitä läheltä - ...
Live Herring -työryhmä/Keski-Suomen taidetoimikunta ja Jyväskylän taidemuseo järjestävät yhteistyössä Arktisen Upeeta -elokuvafestivaalin kanssa kaikille avoimen Pätkiä – Lyhäreitä läheltä...
Keski-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt kohde- ja työskentelyapurahat vuodelle 2012
Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut 918 000 euroa elokuvakulttuurin tukemiseen vuonna 2012. Yhdeksän alueellista elokuvakeskusta ja elokuvalehti Filmihullu saivat toiminta-avustusta yhteensä 606...
Taiteen keskustoimikunta on jakanut matka-apurahoja 63 000 euroa. Matka-apurahalla ammattitaiteilijat pääsevät esiintymään tai tuomaan taidettaan esille ulkomailla. Taiteen asiantuntijat osallistuvat...
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle (SES) yhteensä 27 436 000 euroa elokuvien tuotannon, jakelun, esitystoiminnan ja elokuvakulttuurin edistämiseen. Avustus myönnetään...
Opetus- ja kulttuuriministeriö on määrännyt Espoon vapaan sivistystyön johtajan, FM Piia Rantalan hoitamaan Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajan tehtävää 1.1. - 31.12.2012.
Tämänvuotiset taiteen valtionpalkinnot on myönnetty äänitaiteilija Simo Alitalolle, taiteilija Vesa-Matti Loirille ja T.E.H.D.A.S. ry:lle. Palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa, ja ne jakoi...
Dokumenttielokuvien haku käynnissä Prahan dokumenttitapahtumaan. Pirkanmaan taidetoimikunta ja PEK järjestävät yhdessä Prahan Skandinavsky dumin kanssa 2-3 -päiväisen dokumenttielokuvatapahtuman...
Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt elokuvan laatutukea vuodelle 2011 yhteensä 455 000 euroa. Laatutukea voidaan myöntää taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun...
Taiteen keskustoimikunta kutsuu taiteilijat, kulttuurityöntekijät ja päätöksentekijät keskustelemaan kulttuurin monimuotoisuudesta ja monikulttuurisuudesta Suomessa. Millaisia linjauksia ja käytäntöjä...
Lastenkulttuurin kohdeapurahat yksityishenkilöille ja työryhmille sekä lastenkulttuurin erityisavustukset yhteisöille vuoden 2012 hankkeisiin ovat haettavana alueellisista taidetoimikunnista. Niitä ei...
Kulttuuritapahtumien avustusjärjestelmää ja sen toimivuutta koskeva kartoitustyö on valmistunut. Kartoituksen tehneen työryhmän mielestä avustusjärjestelmän uudistus on tarkoituksenmukaisinta tehdä...
Taidetoimikuntalaitosta koskeva uudistus valmistellaan niin, että Taiteen edistämiskeskus aloittaisi toimintansa vuoden 2013 alusta. Esitys on osa opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotusta valtion...
Järjestyksessään 18. Presidenttifoorumi pidetään tänään 11. elokuuta Kultarannassa teemalla ”Kulttuuria kaikille”. Tilaisuudessa keskustellaan kulttuurista laajasti, niin yhteiskunnallisena ilmiönä ja...
Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut vuoden 2012 alusta alkavat taiteilija-apurahat. Hakemuksia saapui 96 ja apurahoja myönnettiin 18 taiteilijalle.
Taiteen keskustoimikunta on myöntänyt apurahat ja avustukset vuodelle 2011 kansainvälisen kulttuuriyhteistyön, kulttuuriviennin ja -vaihdon hankkeisiin. Hakemuksia saapui 221 kpl ja haettu summa oli...
Perjantai-iltana julkistettu neuvottelutulos uuden hallituksen ohjelmaksi vahvistaa aiemmat suunnitelmat siitä, että Taiteen keskustoimikunnasta mudostetaan Taiteen edistämiskeskus. Uudistuksessa...
Ruotsin hallitus on tänään nimittänyt komitean, jonka tehtävänä on selvittää Ruotsin radio- ja tv-toiminnan julkisen palvelun tehtävää ja ehtoja ennen seuraavien toimilupaehtojen alkua 1. tammikuuta...
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt eri taiteenalojen edustajille 64 uutta taiteilijaeläkettä. Täysi eläke myönnettiin 38:lle ja osaeläke tai osaeläkkeen korotus 26:lle taiteilijalle....
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi 650 000 euroa valtionavustuksina monikulttuurisuuden tukemiseen, rasismin vastaiseen työhön sekä maahanmuuttajien kotouttamiseen taiteen ja kulttuurin avulla....
Tehtävä on määräaikainen ajalla 1.8.2011-30.4.2012 , määräaikaisuus voi mahdollisesti jatkua. Määräaikaiseen viransijaisuuteen sisältyy kahden kuukauden koeaika.
Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteiden maisteri, ylijohtaja Risto Ruohosen (54) toiselle virkakaudelle Valtion taidemuseon ylijohtajaksi 1.9.2011 - 31.8.2016 väliseksi määräajaksi.
Taiteilijoiden toimeentuloa selvittänyt tohtori Tarja Cronberg esittää taiteilijoiden toimeentuloedellytysten kehittämistä ja heidän sosiaaliturvansa parantamista sekä keinoja taiteen yleisömäärien...
Läänintaiteilijan tehtävä on kolmivuotinen ja se alkaa viimeistään 1.8.2011. Mahdollista on sopia lisäksi kahdesta jatkovuodesta. Palkkaus on 2600 euroa/kk.
Valtakunnalliset kulttuuritapahtumat saavat yli 5 miljoonaa euroa valtionavustusta. Tukea saa 162 tapahtumaa, joista uusia avustuksensaajia on kuusi, mm. digitaalisen kulttuurin ja mediataiteen...
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 1 070 000 euroa tukea kulttuurilehdille. Tuesta myönnettiin 149 lehdelle yhteensä 866 000 euroa kulttuurilehtien toimitus- ja painatuskustannuksiin, 37...
Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikkö toteutti kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kaikki taiteenalat kattavan tutkimuksen suomalaisen taiteilijakunnan rakenteesta ja tulotasosta. Kaija Rensujeffin...
Selvityshenkilöt, ministeri Kalevi Kivistö ja professori Anita Kangas, esittävät useita toimia kuntien kulttuuritoiminnan tuki- ja kehittämispolitiikan vahvistamiseksi. Ehdotukset keskittyvät mm....
Taidetoimikuntien asiantuntijajäsenet ja henkilöstö kokoontuvat työseminaariin Helsingin Säätytalolle 29.-30. maaliskuuta. Kutsuseminaari toimii lähtölaukauksena koko toimikuntalaitoksen yhteiselle...
Opetus- ja kulttuuriministeriön virastojen rakennetta, ohjausta ja rahoitusta ehdotetaan uudistettavaksi. Selvityshenkilöt, kansliapäällikkö Harri Skog ja ylijohtaja Håkan Mattlin luovuttivat...
Selonteko kulttuurin tulevaisuudesta -päätösseminaarissa 16. helmikuuta keskusteltiin kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristöjen, kulttuurisen moninaisuuden ja monikulttuurisuuden,...
Ulkoasiainministeriö myöntää tukea kehitysyhteistyömaissa toteutettaviin kulttuurihankkeisiin. Toteuttajina voi toimia kulttuurivaikuttajia tai -järjestöjä, paikallisia tai kansallisia kulttuurielimiä...
Jyväskylän ylioiston Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma kouluttaa opiskelijoita kulttuurialojen asiantuntija-, kehittämis- ja johtotehtäviin kansallisiin ja kansainvälisiin organisaatioihin....
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle yhteensä 27 436 000 euroa elokuvien tuotannon, jakelun, esitystoiminnan ja elokuvakulttuurin edistämiseen. Avustus myönnetään...
Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut 870 000 euroa elokuvataiteen kohdeapurahoihin, erityisavustuksiin ja toiminta-avustuksiin vuodelle 2011. Kohdeapurahoja jaettiin 27 taiteilijalle tai...
Taiteen keskustoimikunta on myöntänyt apurahat ja avustukset vuodelle 2011 kansainvälisen kulttuuriyhteistyön, kulttuuriviennin ja -vaihdon hankkeisiin. Hakemuksia saapui 287 kpl ja haettu summa oli...
Valtion taideteostoimikunta julisti kesäkuussa 2010 kutsukilpailun taideteoksen hankkimiseksi Kehäradan Lentoaseman asemahalliin. Kehärata on raideyhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja se otetaan...
Valtion taideteostoimikunta julkistaa Kehäradan taidekilpailun tulokset keskiviikkona 12. tammikuuta klo 11.00 Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston näyttelytila Laiturissa, Narinkka 2 (vanha...
Valtion ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisääntyy 16 täyttä eläkettä vastaavalla määrällä vuonna 2011. Yhteensä uusia eläkkeitä voidaan myöntää tuolloin 51 täyttä eläkettä vastaava määrä, kun...
Valtion taideteostoimikunta siirtyy vuoden 2011 alusta Taiteen keskustoimikunnan yhteydestä Valtion taidemuseon yhteyteen. Taideteostoimikunnan hankinnat muodostavat valtion taidekokoelman, jossa on...
Kohdeapurahapäätökset lähetetään hakijoille kirjallisena vuoden 2011 tammikuun alkupuolella. Tämän jälkeen päätöksistä lähetetään medialle lehdistötiedote ja päätöstiedot julkaistaan Taiteen...
Taiteen keskustoimikunta toivottaa kaikille toimikuntatyössä mukana oleville ja yhteistyökumppaneilleen Rauhaisaa Joulun Aikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!
Suomalaisyritykset tukivat taidetta ja kulttuuria 17,4 miljoonalla eurolla vuonna 2008. Summa on vähemmän kuin vuosituhannen alussa. Yritysten tuki taiteille on pienentynyt koko 2000-luvun ajan....
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on nimittänyt kulttuurijohtaja Georg Dolivon Suomen elokuvasäätiön puheenjohtajaksi kaudelle 2011-2013 sekä jäseneksi toimitusjohtaja ja säveltäjä Liisa...
Keski-Suomen taidetoimikunta on kokouksessaan 3. joulukuuta valinnut kaksi uutta läänintaiteilijaa. Nuorten kulttuurin läänintaiteilijaksi valittiin teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Pasi Saarinen ...
1) Nuorten kulttuurin läänintaiteilijan tehtävä (työavain 600-196-10) Nuorten kulttuurin läänintaiteilijaksi haetaan taide- tai kulttuurialan koulutuksen saanutta henkilöä, jonka tehtävänä on...
Hallitus päätti torstaina 14. lokakuuta kuvaohjelmalain uudistamisesta. Uudistuksessa panostetaan uudenlaisiin lasten turvallisuutta mediaympäristössä edistäviin toimenpiteisiin, kuten...
Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön tuore julkaisu selvittää valtion tukea kulttuuritapahtumille vuosina 2000 – 2008. Tutkija Pauli Rautiaisen selvityksen kohteena on opetus- ja...
Läänintaiteilija toimii Joensuun Penttilänrannan uuden asuntoalueen taidehankintaprojektin koordinaattorina. Läänintaiteilija tekee läheistä yhteistyötä Joensuun kaupungin teknisen viraston kanssa,...
Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2010 elokuvataiteen valtionpalkinnon elokuvaohjaaja Saara Cantellille ja elokuvaaja Marita Hällforsille. Valtion kuvataidetoimikunta on myöntänyt...
Luovan taiteellisen työn ja toiminnan edellytyksiä tuetaan erityistoimin seuraavalla hallituskaudella. Näin voi päätellä opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreesta tulevaisuuskatsauksesta, joka on...
Yhteystiedot
Vuorikatu 24, PL 185
00101 Helsinki
Kartta
puh. 0295330708
silja.kulmala@minedu.fi