Taustakuva

Etelä-Savo

© Toni Malin
Viimeksi muokattu: 28.08.2016

Haettavana nyt


Liikkuvuusapurahat

Apurahat on tarkoitettu Suomessa asuvien taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja verkostoitumisen edistämiseen.

Hakuaika: 16.11.2017 - 28.02.2018

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Hakuilmoitus

Hakuaika:

15.02.2017 - 15.03.2017
Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16:00.

Apurahaa voi yllä olevana hakuaikana hakea verkossa. Kirjaudu verkkopalveluun alla olevasta linkistä. Kirjautumiseen tarvitset pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai henkilökortin.

Kirjaudu ja täytä hakemus verkossa

Ohjeita verkkoasiointiin

Taiteen edistämiskeskus edellyttää, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Kenelle
Mihin tarkoitukseen
Millä perusteella
Mitä liitteisiin
Hakemus postin välityksellä
Tieto päätöksestä
Lisätiedot

Kenelle

Lastenkulttuurin kohdeapurahoja myönnetään alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja taidekriitikoille tai heidän muodostamilleen työryhmille.

Mihin tarkoitukseen

Apurahat on tarkoitettu vuonna 2017 toteutettavien yksittäisten lasten-ja nuortenkulttuurihankkeiden toteuttamiskuluihin, kuten työkustannuksiin, esitys-, ja julkaisukustannuksiin.

Taidetoimikunnat eivät myönnä alle 1000 euron apurahoja.

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa näiltä nettisivuilta alueittain kohdasta Myönnetyt apurahat.

Millä perusteella

Päätös perustuu hakemusten kokonaisarviointiin. Toimikunnat arvioivat kaikki hakemukset. Hakemuksien vertailussa käytetään muun muassa seuraavia ohjeellisia vertailuperusteita.

Projektin laatu

  • Kuinka selkeä ja vahva on projektin taiteellinen tai muu idea?
  • Onko projektissa mukana ammattitaiteilijoita?
  • Onko työsuunnitelma vakuuttava ja sen tavoitteet kiinnostavia ja mahdollisia saavuttaa esitetyllä tavalla?
  • Kuinka hyvin projekti edistää lastenkulttuuria?

Projektin vaikuttavuus

  • Onko projektilla paikallista, alueellista, valtakunnallista tai kansainvälistä vaikuttavuutta?
  • Rohkaiseeko projekti laajempaan ymmärtämiseen ja keskusteluun lastenkulttuurista?
  • Millaisia uusia ideoita ja toimintatapoja projekti tarjoaa taiteen kentälle/ taiteilijoille/yleisölle?

Projektin talous ja toteutus

  • Onko projekti ja sen talousarvio realistisesti suunniteltu ja toteutettavissa?
  • Onko apuraha projektin kannalta tarpeellinen?
  • Onko projektissa yhteistyökumppaneita?
  • Onko haettu summa projektin laajuuteen ja aiheeseen nähden sopiva?
  • Mikä on apurahan osuus (%) projektin talousarviosta?
  • Onko projektilla jo varmistunutta rahoitusta? Jos ei, kuinka realistisilta muut tulonlähteet vaikuttavat (riskienhallinta)?

Päätöksenteossa otetaan huomioon myös alueelliset ja kielelliset seikat sekä käytettävissä olevat määrärahat. Huomiota kiinnitetään myös sukupuolten tasa-arvoiseen kohteluun.

Kun hakijana on työryhmä

  • Hakemuksen tekee työryhmän yhteyshenkilö, ja ilmoittaa hakemuksessa työryhmän muiden jäsenten nimet.
  • Yhteyshenkilö liittää hakemukseen lyhyen selvityksen kaikkien työryhmän jäsenten taiteellisesta toiminnasta.
  • Jokainen työryhmän jäsen on vastuussa apurahan käytöstä ja sen selvittämisestä. Työryhmän yhteyshenkilö vastaa selvityksen toimittamisesta määräaikaan mennessä.

Erityisehdot

Apurahoja myönnettäessä otetaan huomioon muut Taiken ja taidetoimikuntien myöntämät apurahat. Samaan tarkoitukseen ei myönnetä kahta tai useampaa valtionavustusta.

Apurahan saajan tulee

  • käyttää apuraha myöntövuoden tai viimeistään sitä seuraavan vuoden aikana. Uutta valtionavustusta ei myönnetä, jos aiemmin myönnetty valtionavustus on käyttämättä.
  • tehdä kirjallinen selvitys ja laskelma apurahan käytöstä apurahakauden päätyttyä.

Apurahan saaja ei saa siirtää saamaansa henkilökohtaista tai työryhmän apurahaa yrityksen tai yhteisön tilille.

Apurahan saajan on otettava itselleen eläke-ja tapaturmavakuutus, jos hän työskentelee apurahalla yhtäjaksoisesti vähintään 4 kk. Vakuutusvelvollisuus koskee myös työryhmässä apurahalla työskenteleviä. Vakuutusta on haettava kolmen kuukauden kuluessa apurahan maksamisesta. Hakemus jätetään Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen MELAan. Lisätietoja osoitteesta www.mela.fi.

Mitä liitteisiin

  • Pakollisena liitteenä taiteilijan ansioluettelo tai työryhmän jäsenten ansioluetteloista tehty kooste
  • Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan enintään kaksi muuta hakemuksesi kannalta olennaista liitettä. Liitteen nimestä tulee käydä ilmi sen sisältö.
  • Yhden liitteen maksimikoko on 2Mb.
  • Liitteitä ei voi toimittaa sähköpostitse.
  • Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta.

Visuaalisten alojen hakijoiden tulee liittää lisäksi hakemukseensa 1–5 teoskuvaa yhtenä pdf -tiedostona (enintään 2 Mb). Teoksista mainitaan nimi, tekniikka, koko ja vuosiluku. Video- ja muita liikkuvaa kuvaa sisältäviä tiedostoja ei voi toimittaa liitteenä. Suosittelemme lisäämään hakemukseen linkin hakijan kotisivuille.

Apurahaa ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16 mennessä
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta)
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiteen edistämiskeskuksen myöntämistä apurahoista.

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta ja sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo valtionavustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Hakemus postin välityksellä

Apurahaa voi hakea myös täyttämällä tulostettavan lomakkeen ja lähettämällä sen Taiteen edistämiskeskukseen. Hakemuksen on oltava perillä Taiken päätoimipisteessä tai aluetoimipisteessä viimeisenä hakupäivänä kello 16.00.

Tallenna alta oman alueesi lomake.

Etelä-Savo
Häme
Keski-Suomi
Kymenlaako ja Etelä-Karjala
Lappi
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
Pohjois-Savo
Satakunta
Uusimaa
Varsinais-Suomi

Lähetä joko sähköinen hakemus tai paperinen hakemus (ei molempia).

Tieto päätöksestä

Lastenkulttuurin kohdeapurahoista päättävät alueelliset taidetoimikunnat. Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä.

Lisätiedot

Katso aluetoimipisteiden yhteystiedot.

Ohjeita hakijalle


Takaisin

Avustukset yhteisöille


Avustukset kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan

Avustukset on tarkoitettu yhteisöille. Avustuksella edistetään osallisuutta ja osallistumista kulttuuriin sekä kulttuurien välistä vuoropuhelua.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Avustukset vammaisyhteisöjen kulttuuritoimintaan ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen

Avustukset on tarkoitettu vammaisjärjestöjen ja -yhteisöjen taide- ja kulttuuritoimintaan sekä kulttuurin saavutettavuuteen.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Erityisavustukset kulttuurilehdille

Erityisavustukset kulttuurilehdille on tarkoitettu vahvistamaan kulttuurista moninaisuutta, tiedonvälityksen monipuolisuutta ja moniarvoisuutta yhteiskunnassa.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Erityisavustukset taide- ja kulttuuripalvelujen juurruttamiseksi osaksi sosiaali- ja terveyssektoria

Avustukset on tarkoitettu sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien yhteisöjen kehittämishankkeisiin.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Festivaaliavustukset

Avustukset on tarkoitettu valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville taide- ja kulttuurifestivaaleille.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Kulttuurin hyvinvointivaikutusten erityisavustukset yhteisöille

Erityisavustukset on tarkoitettu edistämään yhteisöllisyyttä, arjen luovia ratkaisuja ja ympäristöjä sekä tukemaan työhyvinvointia kulttuurin ja taiteen keinoin.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Residenssiavustukset

Erityisavustukset on tarkoitettu kansainvälisten taiteilijaresidenssien toimintaan ja kehittämishankkeisiin Suomessa.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Toiminta-avustukset

Avustukset on tarkoitettu eri taiteenalojen yhteisöjen kuten yhdistysten, säätiöiden, osuuskuntien ja yritysten jatkuvan toiminnan tukemiseen.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2017

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Erityisavustukset on tarkoitettu alueella toimiville yhteisöille lasten- ja nuortenkulttuuria edistäviin hankkeisiin.

Hakuaika päättynyt: 15.03.2017

Yhteystiedot

Joensuun toimipiste
Kauppakatu 11
80100  Joensuu
Kartta

puh. 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi
Henkilöhaku