Monitaide
Taiteenlajien välimaastossa ja perinteisten esityspaikkojen ulkopuolella taide uusiutuu koko ajan. Tällä vuosikymmenellä keskustellaan esimerkiksi esitystaiteen ja performanssin asemasta.
Vaikka taidehallinto on jakautunut taiteenaloittain, niin myös tällainen moni- ja poikkitaiteellinen toiminta kuuluu tuen piiriin. Jotkut tuen saajista toimivat kahdella hallinnon tunnistamalla taiteenalalla, kuten musiikkiteatterin tai kuvakirjojen tekijät.
Tilastojen perusteella taiteenlajien raja-aitoja kaatavia taiteilijoita ja heidän hankkeitaan tuetaan yhtä paljon kuin vakiintuneiden taiteenlajien edustajia.
Taiteen edistämiskeskus jakaa tukea sellaisille hankkeille, jotka jäävät muiden tukimuotojen ulkopuolelle. Taiteilija-apurahalla työskentelee vuosittain noin 20 monitaiteen edustajaa. Heistä 10 työskentelee viisivuotisella, kuusi kolmivuotisella ja kolme yksivuotisella apurahalla. Taiteen edistämiskeskus jakaa monitaiteellisiin hankkeisiin myös apurahoja ja avustuksia noin 65 000 euroa vuodessa. Monitaiteen hakemukset arvioidaan kaikissa valtion taidetoimikunnissa.
Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan toimipisteellä on ensi kertaa käytössään taiteilijaresidenssi Euroopan keskeisessä pääkaupungissa – Berliinissä. Residenssiin on mahdollista päästä...
Taiken Pohjanmaan toimipiste on mukana KUMURU-hankkeen koordinoimassa pop up –ravintolassa Seinäkuun yössä 8.5.2013 Seinäjoen taidehallilla.
Taiteen edistämiskeskuksen taideneuvosto asetti kymmenen valtion taidetoimikuntaa ja yhden jaoston kaksivuotiselle (2013 - 2014) toimikaudelle. Uuden lain mukaan taideneuvosto päättää valtion...
Bothnia Biennale (9.9.-19.10.2014) on Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) Pohjanmaan toimipisteen käynnistämä hanke.
Kutsu taiteilijoille Kokkolan kaupungin sivistystoimen taiteilijapankkiin
Taiteen edistämiskeskuksen taidepolitiikkaa linjaava asiantuntijaelin, Taideneuvosto aloitti työskentelynsä perjantaina 15. helmikuuta. Puheenjohtaja Tiina Rosenbergin johdolla kokoontunut...
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste järjestää Taidepäivän tasaus -seminaarin 20.3.2013 Oulun kaupunginkirjastolla. Seminaarissa käsitellään taiteen ja taidehallinnon nykytilaa visuaalisten...
Yllätysvierailu Lapuan Taidemuseossa torstaina 21.2.2013 klo 12.30 ja 18. Esitysten jälkeen yleisökeskustelu
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on nimittänyt filosofian maisteri, toiminnanjohtaja Minna Sirnön Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi. Sirnö aloittaa tehtävässä maaliskuun alussa....
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on nimennyt taideneuvoston puheenjohtajan ja jäsenet toimikaudeksi 1.1.2013-31.8.2016. Uuden taideneuvoston puheenjohtajana toimii rehtori Tiina...
Yhteystiedot
Vuorikatu 24, PL 185
00101 Helsinki
Kartta
puh. 0295330707
seppo.kauhanen@minedu.fi