Muotoilu
Suomalaisella muotoilulla on vahvat perinteet ja sitä arvostetaan kansainvälisesti. Viime vuosina Suomessa on panostettu muotoiluun erityisesti Helsingin tultua valituksi vuoden 2012 World Design Capital -kaupungiksi.
Muotoiluosaaminen on taiteellista osaamista. Muotoilijan koulutukseen pääsy edellyttää taiteellista lahjakkuutta ja esteettisen hahmottamisen taitoa. Suomessa muotoilua on jo pitkään tuettu yhtenä taiteenlajina.
Muotoilun kenttä on laaja. Teolliset muotoilijat, sisustusarkkitehdit, huonekalusuunnittelijat, graafiset suunnittelijat, vaatetussuunnittelijat, tekstiilitaiteilijat, keraamikot, korutaiteilijat ja taidekäsityöläiset toimivat kaikki muotoilualalla.
Viime vuosina muotoilu on laajentunut perinteisestä tuotemuotoilusta aineettomaan suuntaan, jolla tarkoitetaan mm. strategisen suunnittelun palveluita, brändin muotoilua, digitaalista suunnittelua ja palveluiden muotoilua.
Taidetoimikunnat tukivat taiteellista toimintaa yhteensä 33,6 miljoonalla eurolla vuonna 2012. Valtion taidetoimikuntien osuus oli 28,2 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen yksi prosentti....
Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan toimipisteellä on ensi kertaa käytössään taiteilijaresidenssi Euroopan keskeisessä pääkaupungissa – Berliinissä. Residenssiin on mahdollista päästä...
Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta jakoi näyttöapurahoja 960 000 euroa 120 taiteilijalle. Apuraha on 8 000 euroa ja se on tarkoitettu viiden kuukauden työskentelyyn. Lautakunta sai 840 hakemusta.
Taiken Pohjanmaan toimipiste on mukana KUMURU-hankkeen koordinoimassa pop up –ravintolassa Seinäkuun yössä 8.5.2013 Seinäjoen taidehallilla.
Taiteen edistämiskeskuksen taideneuvosto asetti kymmenen valtion taidetoimikuntaa ja yhden jaoston kaksivuotiselle (2013 - 2014) toimikaudelle. Uuden lain mukaan taideneuvosto päättää valtion...
Suomalainen ympäristömyötäinen muotoilu kiinnostaa espanjalaisia. NowHere Finland -muotoilunäyttely jatkaa Madridista Valenciaan.
Bothnia Biennale (9.9.-19.10.2014) on Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) Pohjanmaan toimipisteen käynnistämä hanke.
Uunituoreessa kansallisessa muotoiluohjelmassa esitetään 29 toimenpidettä muotoiluosaamisen vahvistamiseksi ja paremmaksi hyödyntämiseksi.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi taiteen alan yhteisöille avustuksia 8,4 miljoonaa euroa. Ennen päätöksentekoa keskus kuuli valtion taidetoimikuntia.
Taiteen edistämiskeskus jakoi muotoilun edistämiseen 152 000 euroa.
Yhteystiedot
Vuorikatu 24, PL 185
00101 Helsinki
Kartta
puh. 0295330700
taike-asiakaspalvelu@minedu.fi
Kesäkuussa 2012 Valtion muotoilutoimikunta ja ajatushautomo Demos Helsinki kokosivat 120 pohjoismaista muotoilun asiantuntijaa piirtämään päiväksi kuvaa muotoilun suunnasta. Tapahtuman tulokset koottiin Muotoiltu huominen – suomalaisen muotoilun tulevaisuus ja kansainvälistyminen -julkaisuun.
AMPIAINEN - arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta kouluihin
Teollisuustaiteen liitto Ornamo
Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia