Lastenkulttuurin erityisavustukset, Pirkanmaa

Hakuaika

01.11.2012 - 30.11.2012
Viimeisen hakupäivän postileima riittää.

Hakulomake

Hakuohjeet

Kenelle 

Pirkanmaan taidetoimikunta myöntää lastenkulttuurin avustuksia yhteisöille kuten yhdistyksille, säätiöille, osuuskunnille, kunnille ja yrityksille.

Mihin tarkoitukseen 
Valtionavustuksia myönnetään seuraavan vuoden hankkeisiin, erilaisille yhteisöille lasten- ja nuortenkulttuurin alaan kuuluvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuviin kuluihin, kuten tapahtuman, näyttelyn, esityksen, työpajan, kurssin, julkaisun tms. hankkeen kustannuksiin. 

Erityisavustuksia ei myönnetä yhteisön säännönmukaisen esitystoiminnan kuluihin eikä taidelaitoksen, koulun tai muun yhteisön tavanomaisen toiminnan kuluihin. 

Mitä liitteisiin 
Hakemukseen tulee liittää
hankkeen toimintasuunnitelma ja talousarvio
yhteisön toimintakertomus ja tilinpäätös.

Minkä suuruinen 
Avustuksen suuruus on tyypillisesti 1 000 – 4 000 euroa.
Avustus on aina osa hankkeen kokonaisrahoitusta, joten se ei voi kattaa hankkeen kaikkia kuluja.

Millä perusteella 
Päätökseen vaikuttavat hakijan aikaisempi toiminta sekä hankkeen

  • sisältö ja tavoitteet
  • hankkeen työsuunnitelma ja kokonaisbudjetti sisältäen muun rahoituksen
  • taiteellinen laatu ja laajuus
  • alueellinen merkittävyys ja yleinen vaikuttavuus
  • toteutuksen organisointi.

Lue lisää perusteista.

Erityisehdot 
Avustuksen saajan 

  • tulee toteuttaa hanke seuraavana kalenterivuonna
  • on tehtävä kirjallinen selvitys ja laskelma avustuksen käytöstä määräaikaan mennessä.

Tieto päätöksestä 
Kaikki hakijat saavat tiedon päätöksestä tammi-helmikuussa.

Lisätiedot 
osastosihteeri, puh. 02 95330841
pääsihteeri, puh. 02 95330840


Takaisin

Yhteystiedot

Pirkanmaan toimipiste
Pyhäjärvenkatu 1 A
33200  Tampere
Kartta
puh. 0295330841
info@pirkanmaantaidetoimikunta.fi
Toimisto