Piia Kleemola-Välimäki

Säveltaiteen läänintaiteilija
Taiteen edistämiskeskus
Pohjanmaan toimipiste

p. 0295 330 815
piia.kleemola-valimaki@minedu.fi

Toimikausi: 01.03.2012 - 31.12.2014


Säveltaiteen läänintaiteilijana tulen toimimaan monipuolisesti musiikin laajalla kentällä Pohjanmaan taidetoimikunnan alueella. Pyrin tukemaan toiminnallani sekä ammattimuusikoiden että alan harrastajien toimintaedellytyksiä. Tulevan toimintakauteni punaisena lankana tulee olemaan "elämänmittainen muusikkous". Haluan omalla työlläni edistää sitä, että ihmiset saisivat elämyksiä musiikista niin arjessa kuin juhlassa, sekä tekijöinä että kokijoina.

Musiikilliset juureni ovat klassisessa musiikissa ja kansanmusiikissa, mutta toimin mielellään monipuolisesti kaikkien musiikinlajien parissa. Koulutukseltani olen musiikin tohtori, instrumenttejani ovat erilaiset viulut, kanteleet sekä laulu. Olen toiminut muusikon työn lisäksi säveltäjänä ja sovittajana sekä opettanut laajalti eri tasoilla kansalaisopistoista musiikkikorkeakouluun saakka. Muusikkona olen työskennellyt paljon tanssin ja teatterin parissa, ja eri taiteenalojen yhdistäminen kiinnostaa minua suuresti.
 

Yhteystiedot

Pohjanmaan toimipiste
Rantakatu
65100  VAASA

puh. 063171116

fax. 063171119
etunimi.sukunimi@minedu.fi
Toimisto