Pohjois-Karjala
Joensuun sivutoimipiste tekee taiteen edistämistyötä ja palvelee asiakkaitaan Pohjois-Karjalassa . Alueen taiteilijoiden kansallisia ja kansainvälisiä työskentelyedellytyksiä edistetään myöntämällä apurahoja ja avustuksia sekä käynnistämällä pitkäjänteistä hanke- ja verkostotyötä. Työ perustuu alueella tehtävään taiteen strategiseen kehittämiseen.
Pohjois-Karjalassa työskentelee tällä hetkellä kaksi läänintaiteilijaa kuvataiteen ja kansanmusiikin alalla.
Ota yhteyttä ystävääsi, jota et ole tavannut pitkään aikaan. Kutsu mukaan hänet, joka useimmiten viettää iltaansa yksin tai se ystävä, johon haluaisit tutustua lähemmin. Kaappaa kaveri kainaloon ja...
Valtakunnallista Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia –viikkoa vietetään 20.-26.5.2013. Pohjois-Karjalassa on viikon aikana paljon erilaisia taide- ja kulttuuritapahtumia, joihin voi kutsua...
Taiteen edistämiskeskuksessa/Pohjois-Karjalan taidetoimikunnassa on haettavana valtionavustuksia 29.5.2013 mennessä.
Taiteen edistämiskeskuksen taideneuvosto on nimennyt alueellisten taidetoimikuntien (13) jäsenet kaksivuotiselle (2013 - 2014) toimikaudelle. Uuden lain mukaan taideneuvosto nimeää alueellisten...
Viime syksynä Turussa alkanut Taide kotouttaa -hanke jatkuu. Monikulttuurinen taiteilijaryhmä teki syksyllä 2012 Turun Kaupunginteatteriin Kuuden tien risteys -esityksen ja sen oheen yleisölle...
Suomalainen ympäristömyötäinen muotoilu kiinnostaa espanjalaisia. NowHere Finland -muotoilunäyttely jatkaa Madridista Valenciaan.
Taiteen edistämiskeskus jakoi viidelle Pohjois-Karjalan alueen yhteisölle 20 500 euroa avustuksia kulttuurin hyvinvointivaikutusten edistämiseen.
Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2013 taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 235 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 18 taiteilijaa ja kohdeapurahan...
Taiteen edistämiskeskuksen johtajana aloittaa filosofian maisteri, kulttuuriasiainneuvos Marjo Mäenpää ensi vuoden alusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimitti hänet ajalle 1.1. – 28.2.2013,...
Pohjois-Karjalan taidetoimikunta jakoi vuoden 2012 Taide- ja Kulttuuritekopalkinnot.
Yhteystiedot
Kauppakatu 11
80100 Joensuu
puh. 0295330915
fax. 0136100166
etunimi.sukunimi@minedu.fi
Toimisto