Taustakuva

Pohjois-Savo

© Olli Kekäläinen
Viimeksi muokattu: 29.08.2016

Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen aluetoimipiste ja sen Joensuun sivutoimipiste palvelevat Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan taidetoimikuntien apuraha-asiakkaita. Lisäksi ne edistävät Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan taiteilijoiden kansallisia ja kansainvälisiä työskentelyedellytyksiä.

Pohjois-Savossa työskentelee tällä hetkellä kolme läänintaiteilijaa: esittävien taiteitten, lasten-ja nuortenkulttuurin sekä muotoilun ja arkkitehtuurin aloilla.

Viimeksi muokattu: 28.12.2016
Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin kaksivuotiskaudelle 2019–20

Seitsemässä valtion taidetoimikunnassa aloittaa ensi vuoden alusta 74 asiantuntijajäsentä. Alueellisia taidetoimikuntia on kolmetoista, ja niissä on yhteensä 107 jäsentä.

Lue lisää

Liikkuvuuskysely taiteilijoille

Barometri selvittää taiteentekijöiden ja taiteen liikkumisen muotoja ja tarpeita.

Lue lisää

Taiken apurahojen ja avustusten haku alkaa 1. lokakuuta

Syksyn hauissa on muutoksia. Taike jakaa ensimmäistä kertaa kolmivuotisia toiminta-avustuksia esittäville taiteille. Lastenkulttuurin avustusten haku on siirtynyt keväästä syksyyn. Taike on myös...

Lue lisää

Taike jakoi 304 taiteilija-apurahaa, joista kuudesosan nuorille

Taidetoimikunnat ovat jakaneet 304 taiteilija-apurahaa. Eniten apurahoja jaettiin kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin ja näyttämötaiteen ammattilaisille.

Lue lisää

Lastenkulttuurin edistämiseen 270 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut lastenkulttuurin avustuksia 49 yhteisölle.

Lue lisää

Muotoilun edistämiseen 415 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus tukee muotoilun hankkeita 173 500 eurolla. Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta jakoi muotoilijoille ja työryhmille apurahoja 241 500 euroa.

Lue lisää

Kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen ja rasismin torjuntaan 765 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta tukevat kulttuurista moninaisuutta ja rasismin vastaista toimintaa. Apurahoja ja avustuksia jaettiin yhteensä 765...

Lue lisää

Arkkitehtuurin edistämiseen 203 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus tukee arkkitehtuurin alan tapahtumia ja muita hankkeita 96 000 eurolla. Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta jakoi arkkitehtuurin kohdeapurahoja yhteensä 107 000 euroa.

Lue lisää

Taideneuvosto tukee monitaiteista hyväpuhe-hanketta

Taideneuvosto on jakanut 30 000 euron avustuksen Rasmus ry:lle, joka edistää hyväpuhetta sosiaalisessa mediassa ja julkisessa tilassa.

Lue lisää

Taike tukee rakennetun ympäristön taidehankkeita 285 000 eurolla

Taiteen edistämiskeskus on jakanut 285 000 euroa avustuksia hankkeille, jotka noudattavat taiteen prosenttiperiaatetta. Avustuksilla tuetaan 11 taidehanketta.

Lue lisää

Viimeksi muokattu: 05.11.2012

Yhteystiedot

Kuopion toimipiste
Haapaniemenkatu 40 E 2
70110  Kuopio
Kartta

puh. 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi

Chat-asiakaspalvelu

Henkilöhaku