Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan toimipisteellä on ensi kertaa käytössään taiteilijaresidenssi Euroopan keskeisessä pääkaupungissa – Berliinissä. Residenssiin on mahdollista päästä...
Taiken Pohjanmaan toimipiste on mukana KUMURU-hankkeen koordinoimassa pop up –ravintolassa Seinäkuun yössä 8.5.2013 Seinäjoen taidehallilla.
Taiteen edistämiskeskuksen taideneuvosto asetti kymmenen valtion taidetoimikuntaa ja yhden jaoston kaksivuotiselle (2013 - 2014) toimikaudelle. Uuden lain mukaan taideneuvosto päättää valtion...
Bothnia Biennale (9.9.-19.10.2014) on Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) Pohjanmaan toimipisteen käynnistämä hanke.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi taiteen alan yhteisöille avustuksia 8,4 miljoonaa euroa. Ennen päätöksentekoa keskus kuuli valtion taidetoimikuntia.
Avustuksen sai kaksi yhteisöä. Hakijoita oli kaksi.
Kutsu taiteilijoille Kokkolan kaupungin sivistystoimen taiteilijapankkiin
Valtion muotoilutoimikunta päätti vuoden 2013 sarjakuvan kohdeapurahat. Hakemuksia sarjakuvan alalle saapui 30 ja haettu summa oli yhteensä 204 000 euroa. Kohdeapurahoja myönnettiin 20 yhteensä 84 000...
Taiteen edistämiskeskuksen taidepolitiikkaa linjaava asiantuntijaelin, Taideneuvosto aloitti työskentelynsä perjantaina 15. helmikuuta. Puheenjohtaja Tiina Rosenbergin johdolla kokoontunut...
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste järjestää Taidepäivän tasaus -seminaarin 20.3.2013 Oulun kaupunginkirjastolla. Seminaarissa käsitellään taiteen ja taidehallinnon nykytilaa visuaalisten...
Yhteystiedot
Vuorikatu 24, PL 185
00101 Helsinki
Kartta
puh. 0295330700
taike-asiakaspalvelu@minedu.fi