Taustakuva

Satakunta

© David Jones
Viimeksi muokattu: 29.08.2016

Ympäristökoru vol. 3

Ympäristökoru -näyttely esittelee teoksia kuvataiteen, ympäristötaiteen ja muotoilun alalta. Teokset levittäytyvät Vuojoen kartanon puistoon ja Galleria Gylichiin.

Ympäristökoru on uusi käsite ympäristötaiteen alalta, eikä sitä ole haluttu rajata tarkoiksi määritelmiksi. Valtakunnallisessa näyttelyhaussa haluttiin kuulostella ympäristötaiteen uusia suuntauksia ja antaa tekijöille avoin tila muotoilun ja kuvataiteen kohtaamispaikaksi.

Taiteilijat ja muotoilijat käsittelevät ympäristöä ja korun käsitettä omista lähtökohdistaan. Jollekin teos on kannanotto, toiselle ympäristö on materiaalia ja kolmannelle ulkotila antaa mahdollisuuksia korun koon kasvattamiseen.

Ympäristökoru -nimessä yhdistyy suuri ja pieni, ympäristön mittakaavassa koru on häviävän pieni. Ympäristökorussa on kyse yksityiskohdista, koristelun sallimisesta ja siitä miten yleensä niin intiimi tulee julkiseksi, leikilliseksi tai ympäristökokemusta syventäväksi.

Ympäristökoru järjestetään kolmannen kerran Vuojoen kartanon Galleria Gylichissä ja puistoalueella. Näyttelyyn etsitään teosehdotuksia kuvataiteen, ympäristötaiteen ja muotoilun tekijöiltä.

Vuojoen kartano sijaitsee Eurajoen keskustasta 4 km merelle päin. Kartano on aikansa merkkirakennuksia, Björkenheimien kesänviettopaikaksi se valmistui 1836. Päärakennuskokonaisuuden suunnitteli Carl Ludvig Engel. Kartanon mittava restaurointi valmistui vuonna 2005. Nyt kartano on matkailu- ja kulttuurikäytössä.

Kaunis 150-vuotinen puisto ympäröi Vuojoen historiallisia rakennuksia. Puistossa on piirteitä 1800-luvun englantilaisen maisemapuutarhan ideaaleista ja siellä sijaitsee myös historiallinen restauroitu kasvihuone, Orangeria.

Puutarha käsittää suuria jalopuiden ryhmiä, medaljonki-istutuksia ja mm. 100 metriä pitkän kuusikujan. Puiston vieressä virtaa Eurajoki, joka voi myös toimia teoksen sijoituspaikkana. www.vuojoki.fi/

Ympäristökoru -näyttely on järjestetty aiemmin vuosin 2015 ja 2016.

Näyttely on toteutettu Vuojokisäätiön, Taiteen edistämiskeskuksen/Porin toimipisteen ja Vuojoen Kartanon yhteistyönä. Vuojokisäätiön kesänäyttelytoimintaa tukee Teollisuuden Voima Oyj.

Lisätiedot:

Kati Vainio, toiminnanjohtaja, toimitusjohtaja, p. 0283 997 703 / 044 298 6670

Marjo Heino, läänintaiteilija, p. 0295 330 822 / 044 558 1240

Ympäristökoru vol. 3

Vastuuhenkilö: Marjo Heino

Projektin ajankohta: 01.01.2013 - 31.12.2017

Takaisin

Yhteystiedot

Porin toimipiste
Valtakatu 12 B
28100  Pori
Kartta

puh. 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi
Henkilöhaku