Tanssitaide

Suomessa on noin 1 000 tanssitaiteilijaa, joista valtaosa työskentelee ns. vapaalla kentällä, eli lakisääteistä valtionosuutta saavien teattereiden ulkopuolella. Vapaan kentän toimijoille tanssitaidetoimikunnan jakama tuki on ensisijainen toimeentulon lähde.

Nykytanssin kantaesityksistä suurin osa tuotetaan freelancetuotantoina, joita tanssitaidetoimikunta tukee apurahoin ja avustuksin. Suurin osa tästä tuesta kohdentuu esitystoiminnan mahdollistamiseen valtakunnallisesti, jotta yleisö voisi voisi katsoa ja kokea tanssia asuinpaikasta riippumatta.

Toimikunnan jakamien toiminta-avustusten piiriin kuuluu tällä hetkellä 17 vapaan kentän tanssiryhmää. Lisäksi hanketukea myönnetään yksittäisille taiteilijoille, työryhmille sekä toimintatuen ulkopuolella oleville tanssiryhmille.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa valtionosuutta saavien tanssiteattereiden (9) lisäksi tukea myös valtakunnallisille tanssin aluekeskuksille.

Pohjanmaalla haetaan taiteilijoita Berliinin taiteilijaresidenssiin

Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan toimipisteellä on ensi kertaa käytössään taiteilijaresidenssi Euroopan keskeisessä pääkaupungissa – Berliinissä. Residenssiin on mahdollista päästä...

Lue lisää

Makuja seinällä yhdistää eteläpohjalaisen ruoan, musiikin ja elävän kuvan

Taiken Pohjanmaan toimipiste on mukana KUMURU-hankkeen koordinoimassa pop up –ravintolassa Seinäkuun yössä 8.5.2013 Seinäjoen taidehallilla.

Lue lisää

Taideneuvosto nimesi valtion taidetoimikunnat kaksivuotiskaudeksi

Taiteen edistämiskeskuksen taideneuvosto asetti kymmenen valtion taidetoimikuntaa ja yhden jaoston kaksivuotiselle (2013 - 2014) toimikaudelle. Uuden lain mukaan taideneuvosto päättää valtion...

Lue lisää

Bothnia Biennalen infotilaisuudet ja alkava ohjelmistohaku

Bothnia Biennale (9.9.-19.10.2014) on Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) Pohjanmaan toimipisteen käynnistämä hanke.

Lue lisää

Taiteen edistämiskeskus jakoi alan toimijoille 8,4 miljoonaa euroa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi taiteen alan yhteisöille avustuksia 8,4 miljoonaa euroa. Ennen päätöksentekoa keskus kuuli valtion taidetoimikuntia.

Lue lisää

Taiteen edistämiskeskus myönsi toiminta-avustuksia tanssiryhmille 1 040 000 euroa

Hankeavustuksista suurimman, 20 000 euroa, sai M.A.D. Tanssimaisterit ry Loikka-tanssielokuvafestivaaliin.

Lue lisää

%-periaate edistyy Pohjanmaalla yhteistyössä kuvataiteen läänintaiteilijan Marja Kolun kanssa

Kutsu taiteilijoille Kokkolan kaupungin sivistystoimen taiteilijapankkiin

Lue lisää

Tanssitaidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja 240 000 euroa

Valtion tanssitaidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja alan taiteilijoille ja työryhmille 197 000 euroa ja yhteisöille 43 000 euroa. Toimikunta sai kaikkiaan 143 hakemusta ja tukea myönnettiin 32...

Lue lisää

Taideneuvosto valitsi varapuheenjohtajaksi Jaakko Kuusiston

Taiteen edistämiskeskuksen taidepolitiikkaa linjaava asiantuntijaelin, Taideneuvosto aloitti työskentelynsä perjantaina 15. helmikuuta. Puheenjohtaja Tiina Rosenbergin johdolla kokoontunut...

Lue lisää

Taidepäivän tasaus -­­­seminaari 20.3.2013

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste järjestää Taidepäivän tasaus -­­­seminaarin 20.3.2013 Oulun kaupunginkirjastolla. Seminaarissa käsitellään taiteen ja taidehallinnon nykytilaa visuaalisten...

Lue lisää

Yhteystiedot

Sirkus ja tanssitaidetoimikunta
Vuorikatu 24, PL 185
00101  Helsinki
Kartta
puh. 0295330723
anni.tappola@minedu.fi