Performanssipankki

 

Performanssipankki on tietokanta ja katalogi, joka on ensimmäisen kerran julkaistu keväällä 2011. Pankissa on esitelty noin 50 performanssitaiteilijaa eri puolilta Suomea, ja siitä saa kattavan kuvan sekä tekijöistä että teoksista. Performanssipankki toimii esittelyn lisäksi myös myyntikanavana: sen kautta voi ostaa performanssiesityksiä. Katalogia ja verkkosivustoa päivitetään säännöllisesti ja sitä käydään esittelemässä eri tilaisuuksissa. Vuodelle 2012 MUU ry hakee rahoitusta performanssin markkinointi- ja vientihankkeelle, joka mahdollistaisi myös Performanssipankin sisältämien yksittäisten teosten esittämisen tietokannan esittelyn yhteydessä. 

Performanssipankki on mukana yhteispohjoismaisessa performanssitaiteen arkistointihankkeessa, jolle haetaan parhaillaan rahoitusta. Tämä laajentaisi tietokannan käyttötarkoitusta vielä enemmän arkiston suuntaan, kun hankkeen turvin voitaisiin palkata henkilö kokoamaan suomalaisen performanssitaiteen kuva-arkistoa Performanssipankki-formaatin pohjalle.

Vastuuhenkilö: Leena Kela

Hankkeen ajankohta: 01.01.2011 - 31.12.2012

Takaisin

Yhteystiedot

Lounais-Suomen toimipiste
Linnankatu 24
20100  Turku

puh. 0295330905
vstaide@minedu.fi
Toimisto