Anniina Aunola

Yhteisötaiteen ja osallistavien menetelmien läänintaiteilija
Pohjois-Savon taidetoimikunta

p. 0295 330884
 
anniina.aunola@minedu.fi

Toimikausi:
1.1.2012 – 31.12.2014

 

Työssäni edistän yhteisötaidetta ja taiteen vaikuttavuuden tutkimusta. Tavoitteena on lisätä taiteen ammattilaisten työllistymistä, osaamista ja verkottumista muihin yhteisötaiteilijoina toimiviin tai työssään osallistavia menetelmiä käyttäviin taiteilijoihin.

Olen koulutukseltani tanssitaiteen maisteri ja erikoistunut erilaisiin etnisiin traditioihin, rytmiikkaan ja improvisaatioon. Erityisopettajan koulutustani hyödynnän kehittäessäni taiteen esteettömyyttä.  Olen toiminut pidempikestoisissa yhteisötaideprojekteissa mm. dementoituneiden vanhusten, vertaisohjaajina toimivien ikäihmisten, sekä erityisnuorisotyön piirissä olevien nuorten kanssa.

Teen yhteistyötä taiteen toimijoiden ja alueen oppilaitosten lisäksi mm. opetus-, sosiaali- ja hoitoalan ammattilaisten kanssa. Keskeisinä työympäristöinäni toimivat sairaalat, vankilat, palvelukeskukset, koulut, nuorisotalot, jalkautuvan nuorisotyön ympäristöt ja lastensuojeluyksiköt.

Kontakt

Östra Finlands regionalbyrå
Vuorikatu 34 A 4
70100  Kuopio
Karta
tfn 0295330887

fax 0172645341
etunimi.sukunimi@minedu.fi