Call for application

Hakuilmoitus 2022: Festivaaliavustukset

Avustukset on tarkoitettu valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville taide- ja kulttuurifestivaaleille.

Application period

Decisions

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun loppuun mennessä.

For what purpose

Avustus on tarkoitettu tukemaan taide- ja kulttuurifestivaalien järjestämistä Suomessa. Festivaalin tulee olla vakiintunut (järjestetty vähintään kolme kertaa).

For whom

Avustus on tarkoitettu oikeuskelpoisille yhteisöille kuten yhdistyksille, osuuskunnille, yrityksille sekä kuntien ja säätiöiden ylläpitämille organisaatioille.

Who decides

Hakemuksia ja hakijoiden toimintaa arvioivat Taiken asiantuntijat. Päätökset tekee erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja.

About applying

Edellytämme, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Kenelle avustus on tarkoitettu?  

Avustus on tarkoitettu oikeuskelpoisille yhteisöille kuten yhdistyksille, osuuskunnille, yrityksille sekä kuntien ja säätiöiden ylläpitämille organisaatioille. Avustus on tarkoitettu pääsääntöisesti taide- ja kulttuurialan ammattimaiseen toimintaan, ei harrastustoimintaan. Voit hakea avustusta vain yhdellä hakemuksella. Valitse taiteenala, johon toiminta pääosin kohdistuu.

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä tai Taikelta muuta toiminta-avustusta saava yhteisö ei voi saada festivaaliavustusta, vaan sen pitää hakea tukea festivaalin järjestämiseen osana toiminta-avustustaan.

Vaikuttavuustavoitteet

Avustuksilla

  • edistetään taiteilijoiden toimeentuloa ja työllisyyttä
  • monipuolistetaan taiteellisen ja muun luovan työn tekemisen edellytyksiä
  • uudistetaan ja kehitetään toiminnan sisältöjä ja rakenteita
  • edistetään taiteen ja kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta valtakunnallisesti
  • edistetään yhteisöjen pitkäjänteistä kehittämistä.

Kuka päättää?

Hakemuksia ja hakijoiden toimintaa arvioivat Taiken asiantuntijat. Päätökset tekee erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja.

Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen?

Avustus on tarkoitettu tukemaan taide- ja kulttuurifestivaalien järjestämistä Suomessa. Festivaalin tulee olla vakiintunut (järjestetty vähintään kolme kertaa).

Avustus myönnetään toiminta-avustuksena festivaalia järjestävän yhteisön koko toimintaan tai osaan toiminnasta.

Avustus on aina osa toiminnan kokonaisrahoitusta, joten sillä ei voi kattaa toiminnan kaikkia kuluja. Avustus ei saa yhdessä muiden julkisten tukien kanssa ylittää hyväksyttävien kustannusten täyttä määrää (100 %).

Festivaaliavustus voidaan myöntää, jos avustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena, kun otetaan huomioon hakijan saama muu julkinen tuki sekä toiminnan arviointi. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja ne myönnetään kunakin vuonna erikseen edellyttäen, että eduskunta osoittaa valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat.

Vuonna 2022 haettavana on yksi- ja kolmivuotinen festivaaliavustus.

Yksivuotinen avustus on vähintään 10 000 euroa. Taiken myöntämä yksivuotinen festivaaliavustus voi kattaa toiminnan hyväksyttävistä kustannuksista enintään 80 %.

Kolmivuotinen festivaaliavustus on vähintään 30 000 euroa vuosittain. Taiken myöntämä kolmivuotinen festivaaliavustus voi kattaa toiminnan hyväksyttävistä kustannuksista enintään 60 %. Toiminnan muun rahoituksen osuus tarkastellaan vuosien 2018–2021 toteutuneiden tilinpäätöstietojen pohjalta, ottaen huomioon koronapandemian aiheuttamat poikkeusvuodet.

Alle 10 000 euron avustus on haettava eri taiteenalojen erityisavustuksena hankkeeseen. Ks. erityisavustusten hakuilmoitus.

Avustusta ei myönnetä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittäville ja vakiintuneille taide- ja kulttuurifestivaaleille, jotka voivat hakea tukea opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Avustusta ei myönnetä elokuvafestivaaleille, jotka voivat hakea tukea Suomen elokuvasäätiöstä. Avustusta ei myönnetä lastenkulttuurifestivaaleille, jotka voivat hakea avustuksia lastenkulttuuriin tarkoitetusta määrärahasta.

Lisätietoa hyväksyttävistä kustannuksista voi katsoa Avustuksen saajalle -sivulta. 

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa Taiken Myönnetyt apurahat ja avustukset -sivulta.

Millä perusteella?

Yksi- ja kolmivuotisiin festivaaliavustushakemuksiin sovelletaan samoja yleisiä arviointiperusteita. Kolmivuotisten avustusten hakijoiden on lisäksi täytettävä erilliset hakuehdot.

Avustuksen myöntäminen perustuu hakemusten kokonaisarviointiin ja taiteenalakohtaiseen arviointiin. Hakemusten vertailussa käytetään neljää arviointiperustetta tarkentavine apukysymyksineen. Kaikkien kohtien ei tarvitse toteutua. Arviointiperusteissa ei ole painotuksia. Päätöksenteossa otetaan huomioon myös hakijoiden alueellinen jakautuneisuus, kieli ja tarkoitukseen osoitettu määräraha.

Hakijayhteisön toiminnan tavoitteellisuus ja laatu

  • Onko yhteisön toiminta tavoitteellista, laadukasta ja kiinnostavaa?
  • Millainen on yhteisön strategia ja visio tai toimintasuunnitelma tuleville vuosille?
  • Millaisia ideoita ja toimintatapoja yhteisö tuo toiminnallaan taiteen kentälle, taiteilijoille ja yleisölle?
  • Millaista kansainvälistä ulottuvuutta yhteisöllä on?
  • Miten sukupuolten välinen tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja työhyvinvointi toteutuvat?
  • Miten toiminnassa toteutetaan kestävän kehityksen periaatteita?
  • Maksaako yhteisö palkkaa tai palkkiota alan reilujen palkkiokäytäntöjen mukaan?

Hakijayhteisön toiminnan laajuus ja vaikuttavuus

  • Miten laajaa toiminta on alueellisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti?
  • Millaisia verkostoja yhteisöllä on?
  • Millaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta toiminnalla on?
  • Miten toiminta edistää taiteen ymmärtämistä ja keskustelua taiteesta?
  • Miten saavutettavuus toteutuu?
  • Mitkä ovat toiminnan tunnusluvut (esim. yleisömäärät, esityskerrat, näyttelytoiminta, työpajat)?
  • Mikä on henkilöstön määrä (henkilötyövuodet)?
  • Taiteellisen sisällön laatu
  • Millainen on taiteellisen sisällön laatu ja omaperäisyys?
  • Miten vakuuttava yhteisö on taiteenalallaan?
  • Koostuuko henkilökunta ammattilaisista?
  • Millaiset ovat yhteisön aiemmat kansainväliset ansiot?

Talouden kestävyys ja realistisuus

  • Miten yhteisön talous on hoidettu aiempina vuosina?
  • Miten realistinen ja tasapainoinen tulevan vuoden talousarvio on?
  • Onko haettu avustussumma realistinen?
  • Onko haettu avustus tarpeellinen suhteessa toiminnan laajuuteen ja hakijan taloudelliseen tilanteeseen?
  • Mikä on edellisen vuoden avustuksen prosenttiosuus toteutuneista hyväksytyistä kuluista?
  • Mikä on yhteisön omarahoituksen prosenttiosuus edellisellä tilikaudella?

Kolmivuotisten festivaaliavustusten hakijoiden tulee lisäksi täyttää seuraavat hakuehdot:

  • Festivaalin toteutuneet tuotot ja kulut (toteutunut budjetti) neljältä edelliseltä vuodelta (2018–2021) tulee olla keskimäärin 60 000 euroa tai enemmän vuodessa.
  • Yhteisöllä on festivaalin toimintaa ja taloutta koskeva suunnitelma kolmelle seuraavalle vuodelle.
  • Kolmivuotisissa avustuksissa painotetaan festivaalin valtakunnallista tai kansainvälistä merkitystä, sekä festivaalitoiminnan pitkäjänteistä suunnittelua.

Yleiset ehdot

Talous

Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon muiden tahojen myöntämät avustukset. Hakijoiden eduksi katsotaan kunta- ja muu rahoitus.

Aiempina vuosina tuettujen yhteisöjen tukea voidaan laskea tai nostaa riippuen yhteisön toiminnasta, vertailusta muiden hakijoiden hakemuksiin ja jaettavana olevasta määrärahasta.

Taiteellisen toiminnan rahoitus (tulot ja menot) tulee eritellä yhteisön muusta toiminnasta (esim. ravintolatoiminta) ja sen rahoituksesta.

Toiminta

Yhteisö on vakiintunut ja harjoittaa ympärivuotista säännöllistä toimintaa.
Yhteisön toiminta ei voi perustua taloudellisen voiton tavoittelemiseen.

Taike edellyttää, että yhteisö ottaa toiminnassaan huomioon tasa-arvolain (609/1986) ja yhdenvertaisuuslain (1325/2014) edellytykset ja muusta lainsäädännöstä tulevat työnantajavelvoitteet.

Valtionavustuksen saajan velvoitteet

Avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys sekä talousselvitys avustuksen käytöstä.

Festivaaliavustusta saava yhteisö ei voi saada Taiken taiteenalakohtaista erityisavustusta.

Mitä liitteisiin?

Yksivuotinen festivaaliavustus

Pakolliset liitteet:

  • yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös; pitkä tuloslaskelma ja tase sekä toimintakertomus edelliseltä tilikaudelta
  • toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023
  • yhtiöjärjestys tai säännöt, jos hakijana on yritys.

Kolmivuotinen festivaaliavustus

Kaikille kolmivuotisen festivaaliavustuksen hakijoille pakolliset liitteet:

  • Yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös; pitkä tuloslaskelma ja tase sekä toimintakertomus edelliseltä tilikaudelta.
  • Yhteisön toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023.
  • Festivaalin toimintaa ja taloutta koskeva suunnitelma vuosille 2024 ja 2025.
  • Yhteisön yhtiöjärjestys tai säännöt, jos hakijana on yritys.

Pakolliset lisäliitteet, jos hakijan pääasiallinen toiminta on festivaalin järjestäminen:

  • Yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös; pitkä tuloslaskelma ja tase neljältä edelliseltä tilikaudelta sekä toimintakertomus edelliseltä tilikaudelta.

Pakolliset lisäliitteet, jos hakijalla on myös muuta toimintaa kuin festivaalin järjestäminen:

  • Yhteisön allekirjoituksin vahvistetut festivaalin kustannuspaikkaraportit vuosilta 2018–2021.

Yhden liitteen maksimikoko on 4 MB. Liitteet toimitetaan sähköisen asioinnin kautta, niitä ei voi toimittaa sähköpostitse.

Avustusta ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16.00 mennessä.
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta).
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiken myöntämistä avustuksista.

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003).

Taiteen edistämiskeskus valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Tieto päätöksestä

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun loppuun mennessä. Hakija saa sähköpostitse viestin, kun päätös on asiointipalvelussa. Kannattaa tarkistaa myös roskaposti. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemuksessa.

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Tiina-Kaisa Haanpää, p. 0295 330 812, [email protected]

Asiakaspalvelu, p. 0295 330 700, [email protected]