Call for application

Hakuilmoitus 2022: Toiminta-avustukset taiteenaloille

Avustus on tarkoitettu yhteisön toimintaan tai johonkin toiminnan osa-alueeseen. Toiminta voi olla kansallista tai kansainvälistä ja avustuksella voidaan tukea myös yhteisöjen vierailu- ja kiertuetoimintaa.

Application period

Decisions

Tammikuun loppuun mennessä

For what purpose

Avustus on tarkoitettu yhteisön toimintaan tai johonkin toiminnan osa-alueeseen. Toiminta voi olla kansallista tai kansainvälistä ja avustuksella voidaan tukea myös yhteisöjen vierailu- ja kiertuetoimintaa.

For whom

Avustus on tarkoitettu eri taiteenalojen oikeuskelpoisille yhteisöille kuten yhdistyksille, osuuskunnille, yrityksille sekä kuntien ja säätiöiden ylläpitämille organisaatioille. Avustus on tarkoitettu taiteen ammattimaiseen toimintaan.

Who decides

Hakemuksia ja hakijoiden toimintaa arvioivat Taiken asiantuntijat. Päätökset tekee erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja.

About applying

Edellytämme, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Voit hakea avustusta vain yhdellä hakemuksella. Valitse taiteenala, johon toiminta pääosin kohdistuu.

Vaikuttavuustavoitteet

Avustuksilla

  • edistetään taiteilijoiden toimentuloa ja työllisyyttä
  • monipuolistetaan taiteellisen ja muun luovan työn tekemisen edellytyksiä
  • uudistetaan ja kehitetään toiminnan sisältöjä ja rakenteita
  • edistetään taiteen ja kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta valtakunnallisesti
  • edistetään yhteisöjen pitkäjänteistä kehittämistä.

Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen?

Avustus on tarkoitettu yhteisön toimintaan tai johonkin toiminnan osa-alueeseen. Toiminta voi olla kansallista tai kansainvälistä ja avustuksella voidaan tukea myös yhteisöjen vierailu- ja kiertuetoimintaa.

Vuonna 2022 haettavana on yksi- ja kolmivuotinen toiminta-avustus.

Avustus on aina osa toiminnan kokonaisrahoitusta, joten sillä ei voi kattaa toiminnan kaikkia kuluja. Avustus ei saa yhdessä muiden julkisten tukien kanssa ylittää hyväksyttävien kustannusten täyttä määrää (100 %).

Toiminta-avustus voidaan myöntää, jos avustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena, kun otetaan huomioon avustuksen hakijan saama muu julkinen tuki sekä toiminnan arviointi. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja ne myönnetään kunakin vuonna erikseen edellyttäen, että eduskunta osoittaa valtion talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat.

Yksivuotinen toiminta-avustus on vähintään 20 000 euroa. Taiken myöntämä yksivuotinen toiminta-avustus voi kattaa toiminnan hyväksyttävistä kustannuksista enintään 80 %.

Kolmivuotinen toiminta-avustus on vähintään 50 000 euroa vuosittain. Taiken myöntämä kolmivuotinen toiminta-avustus voi kattaa toiminnan hyväksyttävistä kustannuksista enintään 60 %. Tämä tarkastellaan vuosien 2019, 2020 ja 2021 toteutuneiden tilinpäätöstietojen pohjalta.   

Lisätietoa hyväksyttävistä kustannuksista voi katsoa Avustuksen saajalle -sivulta

Hakemus voidaan harkinnan mukaan siirtää käsiteltäväksi erityisavustuksena. Hakijaan ollaan tällöin yhteydessä hakemuksen täydentämisestä.

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa Taiken Myönnetyt apurahat ja avustukset -sivulta.

Millä perusteella?

Avustuksen myöntäminen perustuu hakemusten kokonaisarviointiin ja taiteenalakohtaiseen keskinäiseen vertailuun. Hakemusten vertailussa käytetään neljää arviointiperustetta tarkentavine apukysymyksineen. Kaikkien kohtien ei tarvitse toteutua. Arviointiperusteissa ei ole painotuksia. Päätöksenteossa otetaan huomioon myös hakijoiden alueellinen jakautuneisuus, kieli ja kullekin taiteenalalle osoitettu määräraha.

Yksi- ja kolmivuotisiin toiminta-avustushakemuksiin sovelletaan samoja yleisiä arviointiperusteita. Kolmivuotisten toiminta-avustusten hakijoiden on lisäksi täytettävä erilliset hakuehdot.

Sekä yksi- että kolmivuotisiin hakemuksiin sovellettavat arviointiperusteet:

Hakijayhteisön toiminnan tavoitteellisuus ja laatu

  • Onko yhteisön toiminta tavoitteellista, laadukasta ja kiinnostavaa?
  • Millainen on yhteisön strategia ja visio tai toimintasuunnitelma tuleville vuosille?
  • Millaisia ideoita ja toimintatapoja yhteisö tuo toiminnallaan taiteen kentälle, taiteilijoille ja yleisölle?
  • Millaista kansainvälistä toimintaa yhteisöllä on?
  • Miten sukupuolten välinen tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja työhyvinvointi toteutuvat?
  • Miten toiminnassa toteutetaan kestävän kehityksen periaatteita?
  • Maksaako yhteisö palkkaa tai palkkiota alan reilujen palkkiokäytäntöjen mukaan?

Hakijayhteisön toiminnan laajuus ja vaikuttavuus

  • Miten laajaa toiminta on alueellisesti, valtakunnallisesti ja/tai kansainvälisesti?
  • Millaisia verkostoja yhteisöllä on?
  • Millaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta toiminnalla on?
  • Miten toiminta edistää taiteen ymmärtämistä ja keskustelua taiteesta?
  • Miten saavutettavuus toteutuu?
  • Mitkä ovat toiminnan tunnusluvut (esim. yleisömäärät, esityskerrat, näyttelytoiminta, työpajat)?
  • Mikä on henkilöstön määrä (henkilötyövuodet)?

Taiteellisen sisällön laatu

  • Millainen on taiteellisen sisällön laatu ja omaperäisyys?
  • Miten vakuuttava yhteisö on taiteenalallaan?
  • Koostuuko henkilökunta ammattilaisista?
  • Millaiset ovat yhteisön aiemmat kansalliset ja kansainväliset ansiot?

Talouden kestävyys ja realistisuus

  • Miten yhteisön talous on hoidettu aiempina vuosina?
  • Miten realistinen ja tasapainoinen tulevan vuoden talousarvio on?
  • Onko haettu avustussumma realistinen ja tarpeellinen suhteessa toiminnan laajuuteen ja taloudelliseen tilanteeseen?
  • Mikä on edellisen vuoden avustuksen prosenttiosuus toteutuneista hyväksytyistä kuluista?
  • Mikä on yhteisön omarahoituksen prosenttiosuus edellisellä tilikaudella?

Kolmivuotisten toiminta-avustusten hakijoiden tulee täyttää seuraavat hakuehdot:

  • Yhteisön toiminnan toteutuneet tuotot ja kulut (toteutunut budjetti) kolmelta edelliseltä vuodelta (2019, 2020 ja 2021) on keskimäärin 100 000 euroa tai enemmän vuodessa.
  • Hakemuksen liitteenä on yhteisön toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023 sekä toimintaa ja taloutta koskeva suunnitelma vuosille 2024 ja 2025.

Yleiset ehdot

Talous

  • Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon muiden tahojen myöntämät avustukset. Hakijoiden eduksi katsotaan kunta- ja muu rahoitus.
  • Aiempina vuosina tuettujen yhteisöjen tukea voidaan laskea tai nostaa riippuen yhteisön toiminnasta, vertailusta muiden hakijoiden hakemuksiin ja jaettavana olevasta määrärahasta.
  • Taiteellisen toiminnan rahoitus (tulot ja menot) tulee eritellä yhteisön muusta toiminnasta (esim. ravintolatoiminta) ja sen rahoituksesta.

Toiminnan laatu

  • Yhteisö on vakiintunut ja harjoittaa ympärivuotista säännöllistä toimintaa.
  • Yhteisön toiminta ei voi perustua taloudellisen voiton tavoittelemiseen.
  • Näyttelytoimintaa järjestäviltä merkittävää valtionavustusta saavilta yhteisöiltä edellytetään, että yhteisö on luopunut taiteilijoilta perittävistä galleriamaksuista tai esittää hyväksyttävän suunnitelman maksuista luopumisesta.

Taike edellyttää, että yhteisö ottaa toiminnassaan huomioon tasa-arvolain (609/1986) ja yhdenvertaisuuslain (1325/2014) edellytykset ja muusta lainsäädännöstä tulevat työnantajavelvoitteet.

Avustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä koulutustoimintaan.

Valtionavustuksen saajan velvoitteet

  • Avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys sekä talousselvitys avustuksen käytöstä.
  • Toiminta-avustusta saava yhteisö ei voi saada Taiken taiteenalakohtaista erityisavustusta.

Mitä liitteisiin?

Yksivuotinen toiminta-avustus

  • Yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta (toimintakertomus, pitkä tuloslaskelma ja tase).
  • Yhteisön toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023.
  • Yhteisön yhtiöjärjestys tai säännöt, jos hakijana on yritys.   

Kolmivuotinen toiminta-avustus

  • Yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös kolmelta edelliseltä tilikaudelta (toimintakertomus, pitkä tuloslaskelma ja tase).
  • Yhteisön toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023.
  • Yhteisön toimintaa ja taloutta koskeva suunnitelma vuosille 2024 ja 2025.
  • Yhteisön yhtiöjärjestys tai säännöt, jos hakijana on yritys.  

Yhden liitteen maksimikoko on 4 MB. Liitteet toimitetaan sähköisen asioinnin kautta, niitä ei voi toimittaa sähköpostitse.

Avustusta ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16.00 mennessä.
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta).
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiken myöntämistä avustuksista.

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Tieto päätöksestä

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä tammikuun loppuun mennessä. Saat viestin sähköpostiisi, kun päätös on asiointipalvelussa. Tarkista myös roskapostisi. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemuksessa.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu, p. 0295 330 700, [email protected]