Call for application

Ylimääräinen taiteilijaeläke: Hakuilmoitus 2022

Ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävä taiteilijana.

Application period

Decisions

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun loppuun mennessä.

For whom

Ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävä taiteilijana.

Who decides

Hakemuksia ja hakijoiden taiteellista toimintaa arvioivat Taiken asiantuntijat. Päätökset tekee viraston johtaja esittelystä.

About applying

Taiteen edistämiskeskus (Taike) edellyttää, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää ammattitaiteilijalle, joka asuu tai on asunut pysyvästi Suomessa.

Ammattitaiteilija luo, esittää tai tulkitsee taidetta pää- tai sivutyönään. Ammattitaiteilijalla on jonkin taidealan koulutus tai muulla tavalla hankittu taiteenalan ammattitaito. 

Haettavana ovat 1.1.2023 alkavat eläkkeet. Eläkettä ei ilman erityistä syytä voida myöntää henkilölle, joka ei ole täyttänyt 60 vuotta viimeistään 31.12.2022. Erityiseksi syyksi katsotaan terveydentilasta johtuva pysyvä työkyvyttömyys.