Call for application

Hakuilmoitus 2022: Kohdeapurahat

Kohdeapuraha on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden yksittäisiin vuosien 2023–24 aikana toteutettaviin projekteihin. Projekti tulee aloittaa ensimmäisen vuoden aikana.

Application period

Decisions

Suurin osa hakijoista saa kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun loppuun mennessä. Kaikki päätökset lähetetään viimeistään 10.3.2023.

For what purpose

Apuraha on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden yksittäisiin vuosien 2023–24 aikana toteutettaviin projekteihin.

For whom

Apurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille ja heidän muodostamilleen työryhmille. Hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).

Who decides

Valtion taidetoimikunnat päättävät apurahoista erityisasiantuntijan esittelystä.

About applying

Edellytämme, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Apurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille ja heidän muodostamilleen työryhmille. Hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).

Voit hakea kohdeapurahaa vain yhdellä hakemuksella. Valitse taiteenala, johon projekti pääosin kohdistuu. Monitaiteisen projektin kohdalla valitaan se taiteenala, johon projekti parhaiten sopii.

Mihin tarkoitukseen?

Apuraha on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden yksittäisiin vuosien 2023–24 aikana toteutettaviin projekteihin. Projekti tulee aloittaa ensimmäisen vuoden aikana.

Taiteilija tai taiteen asiantuntija voi saada kohdeapurahan myös kansainväliseen liikkuvuuteen ja yhteistyöhön.

Apurahan voi saada muun muassa

  • materiaalikustannuksiin
  • tuotantokustannuksiin
  • työskentelyyn
  • matkakuluihin.

Apurahaa ei myönnetä

  • perustutkinnon suorittamiseen
  • harrastajille / harrastuspohjaisiin projekteihin
  • kirjallisuuden kohdeapurahoja ei myönnetä tietokirjallisuuteen.

Myönnetty apuraha on vähintään 2 500 euroa.

 Jos projekti sisältää taiteellista työskentelyä, joka katetaan apurahalla, työskentelyyn haettu aika ilmoitetaan kuukausissa. Työskentelyn osuutena voi käyttää laskennallista summaa 2 000 euroa/kk.

Apurahaa ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16.00 mennessä
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta)
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiteen edistämiskeskuksen myöntämistä apurahoista.

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo apurahan käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Hakeminen

Kirjaudu ja täytä hakemus verkossa

Kirjautumiseen tarvitaan henkilökohtaiset pankkitunnukset, mobiilivarmenne tai henkilökortti.

Ohjeita verkkoasiointiin

Jos hakijalla ei ole mahdollisuutta verkkoasiointiin, hakijan tulee olla yhteydessä Taiken asiakaspalveluun.

Tieto päätöksestä

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun loppuun mennessä. Saat viestin sähköpostiisi, kun päätös on asiointipalvelussa. Tarkista myös roskapostisi. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemuksessa.

Taiken tekemät päätökset ovat julkisia. Esimerkiksi medialla on oikeus saada tiedot apurahansaajista. Voit kuitenkin kieltää nimesi julkaisemisen Taiken verkkosivuilla. Jos annat luvan verkkosivuilla julkaisemiseen ja olet ilmoittanut hakemuksessa taiteilijanimesi, se julkaistaan virallisen nimen yhteydessä. 

Lisätiedot

Asiakaspalvelu p. 0295 330 700, [email protected]