Hakuilmoitus

Hakuilmoitus 2022: Alueiden apurahat

Apurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja/tai heidän muodostamilleen työryhmille. Kohdeapurahan hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).

Hakuaika

Päätökset

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä kesäkuun loppuun mennessä.

Mihin tarkoitukseen

Voit hakea apurahaa joko työskentelyapurahana tai kohdeapurahana.

Kenelle

Apurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille ja/tai heidän muodostamilleen työryhmille.

Kuka päättää

Alueelliset taidetoimikunnat päättävät apurahoista erityisasiantuntijan esittelystä.

Hakeminen

Edellytämme, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Kenelle?

Apurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille ja/tai heidän muodostamilleen työryhmille.  

Ammattitaiteilija luo, esittää tai tulkitsee taidetta pää- tai  sivutyönään. Ammattitaiteilijalla on jonkin taidealan koulutus tai muulla tavalla hankittu taiteenalan ammattitaito.

Kuka päättää?

Alueelliset taidetoimikunnat päättävät apurahoista erityisasiantuntijan esittelystä. Esittelymenettely on julkisessa hallinnossa noudatettava päätöksentekotapa, jossa esittelijänä toimiva virkamies valmistelee asian ja tekee siitä päätösesityksen päätöksentekijälle. 

Mihin tarkoitukseen?

Voit hakea apurahaa joko työskentelyapurahana tai kohdeapurahana.  

Työskentelyapuraha  
Työskentelyapuraha on tarkoitettu hakijan ammatilliseen taiteelliseen työskentelyyn. Työskentelyapuraha myönnetään 4–6 kuukauden yhtäjaksoiseen työskentelyyn. Apurahakausi voi alkaa viimeistään 1.7.2022 ja kausi päättyy 31.12.2022. Työskentelyapurahakausi ei voi alkaa takautuvasti.  

Työskentelyapurahan määrä on 2000 euroa/kk. Apurahansaajan tulee maksaa apurahasta Maatalousyrittäjien eläkelain mukainen eläkevakuutusosuus, joka on noin 13–25 % apurahan kokonaissummasta. Vakuutusmaksusi määrä perustuu ikääsi sekä MYEL-työtuloosi, joka ilmoitetaan sinulle vakuutuspäätöksessä. Melan sivuilta saat lisätietoa apurahansaajan vakuutusmaksuista.   

Työskentelyapurahaa ei myönnetä hakijalle,  

jolla on samanaikaisesti valtion taiteilija-apuraha tai muu työskentelyapuraha  
joka on saanut vuodelle 2022 myönnetyn Taiken puolen vuoden korona-apurahan
jolle on myönnetty valtion ylimääräinen taiteilijaeläke.  
  Muu palkattu ansiotyö apurahakauden aikana on sallittu.  

Kohdeapuraha  
Kohdeapuraha on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden yksittäisiin projekteihin, jotka toteutuvat vuosien 2022-2023 aikana. Projekti tulee aloittaa sen kalenterivuoden aikana, jona apuraha on myönnetty. Kohdeapurahan hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).    

Taiteilija tai taiteen asiantuntija voi saada kohdeapurahan myös kansainväliseen liikkuvuuteen ja yhteistyöhön.

Kohdeapurahan voi saada muun muassa  

  • materiaalikustannuksiin  
  • tuotantokustannuksiin  
  • työskentelykuluihin
  • matkakuluihin. 

Voit hakea kohdeapurahaa vain yhdellä hakemuksella. Valitse taiteenala, johon projekti pääosin kohdistuu. Jos projekti yhdistää eri taiteenaloja siten, että vakiintuneet taiteenalat eivät tule kyseeseen, merkitse lomakkeeseen monitaide. Apurahaa voi hakea myös lastenkulttuurin alan työskentelyyn tai hankkeisiin.  

Apurahaa ei myönnetä:  

perustutkinnon suorittamiseen  
harrastajille tai harrastuspohjaisiin projekteihin  
kirjallisuuden kohdeapurahoja ei myönnetä tietokirjallisuuteen.  
Myönnetty kohdeapuraha on vähintään 2 500 euroa.

Jos projekti sisältää taiteellista työskentelyä, joka katetaan apurahalla, työskentelyyn haettu aika ilmoitetaan kuukausissa. Työskentelyn osuutena voi käyttää laskennallista summaa 2 000 euroa/kk.

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa Taiken nettisivuilta alueittain kohdasta Myönnetyt apurahat.  

Millä perusteella?

Apurahan myöntäminen perustuu hakemusten arviointiin, keskinäiseen vertailuun ja kokonaisarviointiin. Hakemusten vertailussa käytetään arviointiperusteita tarkentavine apukysymyksineen, joiden kaikkien ei tarvitse toteutua. Arviointiperusteissa ei ole painotuksia. Päätöksenteossa otetaan huomioon hakijoiden alueellinen jakautuneisuus, kieli ja käytettävissä oleva määräraha. Lisäksi otetaan huomioon tasa-arvo ja yhdenvertainen kohtelu.   

Apurahat ovat harkinnanvaraisia eli niihin ei ole subjektiivista oikeutta, vaikka kaikki arviointiperusteet täyttyisivät.  

Työskentely- ja kohdeapurahat  

  • Hakijan aikaisemmat taiteelliset ansiot      
  • Onko hakija ammattilainen? Ovatko työryhmän jäsenet ammattilaisia?  
  • Millaiset ovat hakijan aikaisemmat taiteelliset näytöt?  
  • Miten vakuuttava hakija on taiteenalallaan?  

Työskentelyapurahat  

Työsuunnitelman laadukkuus  

  • Onko työsuunnitelman taiteellinen idea selkeä ja vahva?  
  • Onko työskentely pitkäjänteistä, hyvin suunniteltua ja toteutettavissa olevaa?  
  • Sisältyykö työsuunnitelmaan ammatillista kehitystä, uusia ideoita tai toimintatapoja?  

Kohdeapurahat  

  • Projektin laatu ja vaikuttavuus  
  • Ovatko projektisuunnitelma ja sen tavoitteet kiinnostavia?  
  • Millainen on projektin taiteellisen sisällön laadukkuus?  
  • Miten projekti edistää taiteen ymmärtämistä ja keskustelua taiteesta?  
  • Millainen on projektin vaikuttavuus alueellisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti?  
  • Millaisia ideoita ja toimintatapoja projekti tarjoaa taiteen kentälle, taiteilijoille ja yleisölle?  
  • Millaisia yhteistyökumppaneita projektissa on?  
  • Miten realistinen projekti on toteutustavoiltaan?  

Projektin talousarvio  

  • Miten realistinen projektin talousarvio on?  
  • Miten tarpeellinen apuraha on projektin kannalta?   
  • Onko haettu apuraha suhteessa projektin sisältöön ja laajuuteen?  
  • Millainen on projektin muu rahoitus?   

Kun hakijana on työryhmä  

Hakemuksen tekee työryhmän yhteyshenkilö, joka ilmoittaa hakemuksessa työryhmän muiden jäsenten nimet.  
Yhteyshenkilö liittää hakemukseen lyhyen selvityksen kaikkien työryhmän jäsenten taiteellisesta toiminnasta.  
Jokainen työryhmän jäsen on vastuussa apurahan käytöstä ja sen selvittämisestä. Työryhmän yhteyshenkilö vastaa selvityksen toimittamisesta määräaikaan mennessä.  

Erityisehdot  

Apurahoja myönnettäessä otetaan huomioon muiden tahojen myöntämät apurahat.  
Uutta apurahaa ei myönnetä, jos aiemmin samaan tarkoitukseen myönnetty apuraha on käyttämättä.  
Apurahan saaja ei saa siirtää henkilökohtaista tai työryhmän apurahaa yrityksen tai yhteisön tilille.  
Apurahan saajan tulee käyttää apuraha myöntövuoden tai sitä seuraavan vuoden aikana
Apurahan saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys ja laskelma (kohdeapuraha) apurahan käytöstä apurahakauden päätyttyä.  

Työskentelyapurahan saajan on otettava itselleen eläke- ja tapaturmavakuutus. Vakuutusvelvollisuus koskee myös kohdeapurahansaajaa, jos hän työskentelee apurahalla yhtäjaksoisesti vähintään 4 kk. Vakuutusta on haettava kolmen kuukauden kuluessa apurahan maksamisesta. Hakemus jätetään Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen MELAan. Lisätietoja osoitteesta www.mela.fi  

Mitä liitteisiin?

Pakollinen liite on taiteilijan ansioluettelo ja työryhmän hakemuksessa jäsenten ansioluetteloista tehty kooste.  

Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan enintään kaksi muuta hakemuksesi kannalta olennaista liitettä. Liitteen nimestä tulee käydä ilmi sen sisältö. Yhden liitteen maksimikoko on 4 MB.  

Visuaalisten alojen hakijoiden tulee liittää lisäksi hakemukseensa 1–5 teoskuvaa yhtenä pdf -tiedostona (enintään 4 MB). Teoksista mainitaan nimi, tekniikka, koko ja vuosiluku. Liikkuvaa kuvaa sisältäviä tiedostoja ei voi toimittaa liitteenä. Suosittelemme lisäämään hakemukseen linkin hakijan kotisivuille.  

Liitteitä ei voi toimittaa sähköpostitse.   

Apurahaa ei voida myöntää, jos  

Hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16 mennessä.  
Hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta).  
Hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiteen edistämiskeskuksen myöntämistä apurahoista.  
Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta ja sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo valtionavustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.  

Hakeminen   

Kirjaudu ja täytä hakemus verkossa  

Kirjautumiseen tarvitaan henkilökohtaiset pankkitunnukset, mobiilivarmenne tai henkilökortti.  

Ohjeita verkkoasiointiin  

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta verkkoasiointiin, ole yhteydessä Taiken asiakaspalveluun.  

Ohjeita hakijalle  

Päätös  

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä kesäkuun loppuun mennessä. Saat sähköpostiin viestin, kun päätös on asiointipalvelussa. Kannattaa tarkistaa myös roskaposti. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemuksessa.   

Taiken tekemät päätökset ovat julkisia. Esimerkiksi medialla on oikeus saada tiedot apurahansaajista. Voit kuitenkin kieltää nimesi julkaisemisen Taiken verkkosivuilla. Jos annat luvan verkkosivuilla julkaisemiseen ja olet ilmoittanut hakemuksessa taiteilijanimesi, se julkaistaan virallisen nimen yhteydessä.