Hakuilmoitus

Hakuilmoitus 2022: Lastenkulttuurin erityisavustukset

Avustus on tarkoitettu vuoden 2023 lasten- ja nuortenkulttuurin hankkeisiin, jotka työllistävät lastenkulttuuria tekeviä taiteilijoita. Hankkeelle katsotaan eduksi, jos se toteutetaan yhteistyössä lastenkulttuurikeskuksen kanssa.

Hakuaika

Päätökset

Helmikuun loppuun mennessä

Mihin tarkoitukseen

Avustus on tarkoitettu vuoden 2023 lasten- ja nuortenkulttuurin hankkeisiin, jotka työllistävät lastenkulttuuria tekeviä taiteilijoita.

Kenelle

Avustukset on tarkoitettu oikeuskelpoisille yhteisöille, kuten yhdistyksille, osuuskunnille ja yrityksille. Myös kuntien ja säätiöiden ylläpitämät organisaatiot voivat olla hakijoina. Rekisteröimättömät yhteisöt ja toiminimet eivät voi saada avustusta.

Kuka päättää

Hakemuksia ja hakijoiden toimintaa arvioivat Taiken asiantuntijat. Päätökset tekee erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja.

Hakeminen

Edellytämme, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Voit hakea lastenkulttuurin erityisavustusta vain yhdellä hakemuksella. Valitse taiteenala, johon hanke pääosin kohdistuu. Jos hanke yhdistää eri taiteenaloja siten, että vakiintuneet taiteenalat eivät tule kyseeseen, hae monitaiteesta.

Avustus voidaan myöntää, jos sen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena hakijan saama muu julkinen tuki sekä toiminnan arviointi huomioon ottaen.

Avustuksia ei myönnetä yhteisön säännönmukaisen toiminnan kuluihin eikä taidelaitoksen, koulun tai muun yhteisön tavanomaisen toiminnan kuluihin.

Myönnetty avustus on vähintään 5 000 euroa. Avustus on aina osa projektin kokonaisrahoitusta, joten se ei voi kattaa hankkeen kaikkia kuluja. Jos hanke tuottaa voittoa, avustus tai sen osa voidaan pyytää palauttamaan.

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa Taiken Myönnetyt apurahat ja avustukset -sivulta. 

Millä perusteella?

Avustuksen myöntäminen perustuu hakemusten arviointiin, keskinäiseen vertailuun ja kokonaisarviointiin. Hakemusten vertailussa käytetään kolmea arviointiperustetta tarkentavine apukysymyksineen. Kaikkien kohtien ei tarvitse toteutua. Arviointiperusteissa ei ole painotuksia. Päätöksenteossa otetaan huomioon hakijoiden alueellinen jakautuneisuus, kieli ja käytettävissä oleva määräraha. Lisäksi otetaan huomioon tasa-arvo ja yhdenvertainen kohtelu.

Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja ne myönnetään kunakin vuonna erikseen edellyttäen, että eduskunta osoittaa valtion talousarviossa tarkoitukseen määrärahat.

Hankkeen laatu

  • Onko hankesuunnitelma laadukas ja sen tavoitteet kiinnostavia?
  • Millaisia ideoita ja toimintatapoja hanke tarjoaa taiteen kentälle, taiteilijoille ja yleisölle?
  • Miten vakuuttava hanketta toteuttava yhteisö on taiteenalallaan / lastenkulttuurin alalla?
  • Ovatko yhteisön työntekijät ja hankkeen toteuttajat ammattilaisia?
  • Millainen on hankkeen kansainvälinen ulottuvuus?
  • Miten realistinen hanke on toteutustavoiltaan?
  • Maksaako yhteisö palkkaa tai palkkiota alan reilujen palkkiokäytäntöjen mukaan?

Hankkeen vaikuttavuus

  • Millainen on hankkeen laajuus alueellisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti?
  • Millaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta hanke tuottaa?
  • Miten hanke edistää kulttuurin ymmärtämistä ja keskustelua lastenkulttuurista?
  • Millaista lastenkulttuuriin liittyvää asiantuntemusta tai millaisia yhteistyökumppaneita hankkeessa on?
  • Miten saavutettavuus toteutuu?

Hankkeen talousarvio

  • Miten yhteisön talous on hoidettu aiempina vuosina?
  • Miten realistinen hankkeen talousarvio on?
  • Onko haettu avustussumma suhteessa hankkeen laajuuteen?
  • Millainen on avustuksen tarve suhteessa yhteisön taloudelliseen tilanteeseen?
  • Millainen on hankkeen muu rahoitus?

Yleiset ehdot

Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon muiden tahojen myöntämät avustukset.

Avustus tulee käyttää myöntövuoden aikana. Uutta avustusta ei myönnetä, jos aiemmin samaan tarkoitukseen myönnetty avustus on käyttämättä.

Avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys sekä talousselvitys avustuksen käytöstä.

Mitä liitteisiin?

Pakollisena liitteenä on yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta (tuloslaskelma ja tase) tai yhteisön nimenkirjoitusoikeudellisen henkilön allekirjoituksella ja päiväyksellä vahvistama selvitys yhteisön taloudellisesta tilanteesta mikäli yhtään tilinpäätöstä ei ole vielä tehty.

Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan enintään kaksi muuta hakemuksesi kannalta olennaista liitettä. Liitteen nimestä tulee käydä ilmi sen sisältö. Liitteen maksimikoko on 4 MB. Liitteitä ei voi toimittaa sähköpostitse.

Avustusta ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16.00 mennessä.
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta).
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiteen edistämiskeskuksen myöntämistä avustuksista.

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta ja sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Tieto päätöksestä

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun loppuun mennessä. Saat viestin sähköpostiisi, kun päätös on asiointipalvelussa. Tarkista myös roskapostisi. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemuksessa.

Lisätiedot