Hyvinvointipalvelut taiteilijoiden työllistymisen mahdollisuutena

Projekti edistää taiteilijoiden työllistymistä taiteen ja hyvinvoinnin rajapinnassa. Uusien työllistymismahdollisuuksien löytäminen vaatii uusia avauksia ja kokeiluja yhteistyössä sosiaali- ja terveyssektorin toimijoiden kanssa. Projekti edesauttaa erilaisten käytännön kokeilujen ja pilotointien toteutumista alueella.

Työskentely taiteen ja hyvinvoinnin rajapinnassa voi tapahtua monin eri tavoin. Se voi tarkoittaa esiintymistä hoitolaitoksissa, yhteisötaideprojektien vetämistä erityisryhmille, työpajoja neuvoloissa jne.

Työ toteutetaan laaja-alaisena yhteistyönä mm. taiteilijat, kuntien kulttuuritoimijat, yritykset ja yhdistystoimijat, sosiaali- ja terveyssektorin työntekijät, asiakkaat ja heidän omaisensa.

Eri taiteen alojen ammattilaisilla on tärkeä rooli taiteen saavutettavuuden parantamisessa. Taidetoiminta taideinstituutioiden ulkopuolella ei muodostu osaksi ihmisten arkea ilman taiteilijoita. Taide tarvitsee omat lähettiläänsä, jotka vievät erityisosaamistaan sinne missä taidetta ei välttämättä ole totuttu usein näkemään.

Projektin avulla toimeenpannaan hallituksen kärkihanketta.

Vastuuhenkilö: Kirsi Lajunen

Projektin ajankohta: 01.01.2017 - 31.12.2019

Takaisin

Yhteystiedot

Taiteen edistämiskeskus
Hakaniemenranta 6, PL 1001
00531  Helsinki
Kartta

puh. 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi
Chat-asiakaspalvelu

Henkilöhaku