Kirjakemut sekä Lumi ja Paahde -nuortenkirjatapahtuma

Pitkäjänteisen sanataidekasvatuksen, lukemisen edistämisen ja kirjallisuusharrastuksen juurruttamisen lisäksi lasten- ja nuortenkirjallisuutta tuodaan esiin näkyvämmillä tempauksilla: Kirjakemut-lastenkirjatapahtumalla, kuvitusnäyttelyillä sekä Lumi ja Paahde -nuortenkirjallisuuspäivällä.

Kirjakemujen (lastenkirjatapahtuma Rovaniemen pääkirjastossa) ohjelma painottuu alle kouluikäisille sekä alakoululaisille. Ohjelmassa on monipuolisesti kirjailijatapaamisia, luentaa, musiikkia ja työpajoja. Kuvitusnäyttelyistä Sydäntalvi-lastenkirjanäyttely oli esillä tammikuussa Rovaniemen pääkirjastolla ja Toiveretki-näyttely rantautuu lokakuussa Sodankylän kirjastoon. Kemin lastenkulttuurikeskuksen ja kaupunginkirjaston kanssa järjestämme marraskuussa Kemissä oman lastenkirjallisuustempauksen.

Lumi ja Paahde -nuortenkirjatapahtuma on erityisen merkittävä, koska nuoret ovat lukuharrastukseen kannustamisessa vaativa kohderyhmä, eikä heille ole ennestään kovin paljon omia tapahtumia. Siksi teemapäivä keskittyy kokonaan nuoriin lukijoina ja kirjoittajina. Tapahtuma toteutetaan 1-2 paikkakunnalla.

Myös yhteistyössä Suomen Tietokirjailijoiden ja Lapin yliopiston Arktisen keskuksen kanssa järjestettävä Jäätävää tietoa! -tapahtuma on suunnattu ensisijaisesti yläkouluikäisille nuorille. Sen aiheena on tietokirjoittaminen ja tietokirjallisuus, mm. löytöretket.

Vastuuhenkilö: Tittamari Marttinen

Projektin ajankohta: 01.01.2017 - 31.12.2017

Takaisin

Viimeksi muokattu: 20.11.2017

Yhteystiedot

Taiteen edistämiskeskus
Hakaniemenranta 6, PL 1001
00531  Helsinki
Kartta

puh. 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi
Chat-asiakaspalvelu

Henkilöhaku