Taide osana organisaatioita (TOO) -verkostotapahtuma #8

ke 23.10. kello 13.00 - 16.00

Teatterimuseo (Tallberginkatu 1, Kaapelitehdas)

Helsinki

Miten taide ja taiteilijan osaaminen voi olla osana työelämän organisaatioiden kehittämistä? Tässä vapaamuotoisessa, kaikille avoimessa ja maksuttomassa verkostotapahtumassa käsitellään aihetta kolmesta eri tulokulmasta.

Acoustic Body maistiainen + keskustelu
Acoustic Body® on ainutlaatuinen neurotieteeseen perustuva menetelmä, yhdistelmä erilaisia luovia ja somaattisia harjoitteita yhdistettynä immersiiviseen äänimaailmaan. Menetelmä ohjaa hyvinvoinnin lähteille rentouttavan äänimatkan ja luovien kehotietoisuusharjoituksien saattelemana ja esittelee tutkitun tavan lisätä mielen lepoa ja ajattelun vapautta. Menetelmää on kehitetty ja käytetty viiden vuoden ajan eri puolilla Eurooppaa järjestetyissä tilaisuuksissa, joihin on osallistunut yli 1500 henkilöä. Tämä on herättänyt kiinnostusta myös työhyvinvoinnista kiinnostuneiden yritysten parissa. Menetelmän ovat kehittäneet Catarina Brazão (somaattinen kouluttaja, sosionomi) ja Markus Pesonen (säveltäjä, äänitaiteilija). Verkostotapahtumassa kokeillaan menetelmää ja keskustellaan tekijöiden kanssa tämän mahdollisuuksista organisaatioiden kehittämisen kontekstissa. 

 
Kira Sjöberg: Ostajan esteet
Kira Sjöberg on toiminut pitkään taiteen kentällä, mm. Business Gallery yrityksensä kautta ja selvittänyt kuvataiteen markkinoita. TOO on ehkä monella tapaa erilainen markkina-alue kuin taide yleensä,  mutta myynti on kuitenkin kytköksissä taiteen markkinalogiikkaan. Sjöberg keskustelee too-verkoston kanssa ostajan esteistä, mitä ne ovat ja miten niitä voidaan taklata?
 
Pia Houni: Näkökulmia talouden ymmärtämiseksi taidetoiminnassa 
Pia Houni tuo puheenvuorossaan esiin näkökulmia siitä, miten voidaan puhua ja ajatella talouden suhdetta taidetoimintaan. Talous ei ole kaapissa luuhaava mörkö, vaan mahdollisuus ja resurssit, joilla toimintaa voi tapahtua. Taidetta ei voi ottaa noin vaan käyttöön tai välineellistää, sillä se pakottaa meidät miettimään mitä se on ja mitä se vastaanottajalleen tekee. Taidetoiminnalla on lupa liittyä kiinteästi myös talouteen. Se voi olla paitsi taiteilijoiden laajentuva toimeentulo ja työ, myös laajemmin ne vaikutukset, jotka voidaan todentaa säästöinä tai tuottoina. Pia Houni on teatterin ja draaman tohtori, joka on tutkinut laajasti too-aihetta mm. ArtsEqual hankkeessa. Tämä puheenvuoro perustuu Taiteen edistämiskeskuksen tilaamaan raporttiin.

Taide osana organisaatioita (TOO) on vapaamuotoinen verkosto, joka kokoaa taiteilijoita, kulttuuritoimijoita, kehittäjiä, konsultteja, tuottajia, välittäjiä, tutkijoita, pedagogeja ja muita, joille TOO-aihe on kiinnostava. Verkosto on käynnistynyt vuonna 2017 ja sitä luotsaa läänintaiteilija Krista Petäjäjärvi. Tapahtuma on osa Taiken Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelman toimintaa.

Tämä TOO-verkostotapaaminen on osa LIFT - New Dimensions of Media, Arts & Culture -tapahtumaa!

Lisätietoja TOO-verkostosta ja tapahtumasta: krista.petajajarvi@taike.fi

Pääjärjestäjä: Taiteen edistämiskeskus

solukkoa, jossa pyöreä pinkki LIFT new dimensions of media arts & culture logo sekä kirjaimet TOO
Ilmoittautuminen päättynyt
Keskustelutilaisuus