Tietoa työskentelyapurahoista

Taiken työskentelyapurahat on tarkoitettu työskentely- ja elinkustannusten kattamiseen.
Kuvittaja valitsee väriä pöydän ääressä

Yleistä työskentelyapurahoista

Työskentelyapuraha myönnetään aina henkilökohtaisena apurahana taiteellisen työskentelyn kuluihin ja elinkustannuksiin. 

Vähintään neljän kuukauden työskentelyyn myönnettyyn apurahaan tulee ottaa Maatalousyrittäjien eläkelain mukainen eläkevakuutus. Apurahansaajan tulee maksaa vakuutusmaksu itse. Eläkevakuutusosuus on noin 1325 % apurahan kokonaissummasta. Vakuutusmaksun määrä perustuu ikään sekä MYEL-työtuloon, joka ilmoitetaan vakuutuspäätöksessä. Melan sivuilta saat lisätietoa apurahansaajan vakuutusmaksuista. 

Eri apurahojen hakuilmoituksista löydät tarkemmat ehdot ja rajoitukset kunkin apurahamuodon käyttämiseen. 

Työskentelyapurahaa ei myönnetä: 

  • työryhmille 
  • takautuvasti alkavaksi 
  • ylimääräisen taiteilijaeläkkeen saajalle 
  • ammatilliseen perustutkintoon eikä alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon liittyvän opiskelun tai opinnäytetyön tukemiseen. 
  • Työskentelyyn tarkoitettujen apurahojen ehdot ja  yksityiskohdat vaihtelevat, joten tutustuthan aina hakuilmoitukseen ennen apurahan hakemista. 

Valitse apurahakauden pituus

Valitse lomakkeelta hakemasi apurahakauden pituus. Jos valittavana on useampia eri pituuksia ja haluat hakea niitä kaikkia, valitse kaikki työskentelypituudet. Sinulle voidaan myöntää vain sen pituinen apuraha, jota olet hakenut. 

Sinun ei tarvitse kirjoittaa haettavaa summaa euroissa. Poikkeuksena on kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapuraha, jonka lomakkeella tulee kertoa haettava summa. Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahan suuruus on 4000–16 000 euroa. Kuvataiteen näyttöapuraha puolestaan myönnetään aina 6 kuukauden työskentelyyn ja on suuruudeltaan 12 000 euroa.  

Taiteilija-apurahojen pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Kolmi- ja viisivuotisia taiteilija-apurahoja jaetaan ensi sijassa alallaan ansioituneille ammattitaiteilijoille. Yksi- ja puolivuotisia apurahoja jaetaan myös nuorille tai uransa alussa oleville taiteilijoille. Lisäksi joillakin taiteenaloilla on määräajoin jaettavana enintään kymmenvuotisia taiteilija-apurahoja, jotka on tarkoitettu erityisen ansioituneille taiteilijoille (ns. taiteilijaprofessoriapurahat).