Arkiesineistä ja taidekäsityöstä koostuva väliaikainen taideteos Taiken päätoimipisteen kiinteistössä

Onko elämäntarinamme kerrottavissa omistamiemme tavaroiden kautta? Mitä tavaramme kertovat meistä ja kulttuuristamme? Miksi jotkut esineet muodostuvat meille ikoneiksi kuvaamaan tiettyä elämänvaihetta?

Kaakkoissuomalaista muotoilua on esillä osana Helsingin Design Weekin ohjelmaa. Kouvolalainen Noheva Luova Osuuskunta ja Kaakkois-Suomen taidekäsityöläiset Täky Ry ovat yhdistäneet voimansa kokeellisessa installaatiossa Omistin - siis olin. Jokapäiväisten arkiesineiden rinnalla nähdään uniikkeja taidekäsityön tuotteita ja esineitä.

Tämä esinekokonaisuus punoutuu yhteen kolmen koskettavan ja rajun fiktiivisen tarinan avulla. Teos kuvaa ihmisen suhdetta tavaroihin. Syntymän ja kuoleman välillä omistamme valtavan määrän tavaroita. Suurin osa niistä katoaa elämästämme rikkouduttuaan tai muututtuaan tarpeettomiksi, osa tavaroista kuitenkin saavuttaa merkityksen muistomerkkeinä elämämme poluilla.

Installaatio on rakennettu pääosin kierrätysmateriaaleista. Kokonaisuutta ovat olleet rakentamassa niin Nohevat, Täkyn taidekäsityöläiset kuin Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijat.

Teos on esillä Taiteen edistämiskeskuksen päätoimipisteen kiinteistön sisäpihalla ja ala-aulassa osoitteessa Hakaniemenranta 6, Helsinki. Teos on esillä viikon ajan 5.–9.9.2016.

Omistin – siis olin

Väliaikainen julkinen taideteos 5.–9.9.2016 Hakaniemenranta 6 (sisäpiha ja ala-aula), Helsinki

Avajaiset maanantaina 5.9.2016 klo 15–16

Lisätietoja:
Outi Turpeinen, muotoilun läänintaiteilija, Taiteen edistämiskeskus
outi.turpeinen@taike.fi, p. 0295 330875

Sosiaalinen media:
Instagram: #Omistinsiisolin
Facebook: www.facebook.com/events/204457219969013/