Kohtaamisia taiteessa -tapahtumasarja virittää keskustelua taiteen ja ikääntymisen ympärille

Miten käy taiteen tekemisen, kun vanhenen? Voiko luovuus lisääntyä ikääntyessä? Millainen on kehon kieli yli viisikymppisellä tanssitaiteilijalla? Pysyykö eläkeikää lähestyvä muusikko nuottien matkassa? Voiko taiteen avulla ymmärtää ja sietää yksinäisyyttä, sairauksia tai kehon muutoksia? Millainen on ikääntymisen ja luovuuden liitto?

Taiteen edistämiskeskus yhdessä taiteen ammattilaisten kanssa halusi lähteä avaamaan keskustelua taiteen ja ikääntymisen ympärille. Näin syntyi tapahtumakonsepti Kohtaamisia taiteessa. Tänä syksynä mukana on teatterin, tanssin, musiikin ja elokuvan ammattilaisia, jotka lähtevät esitysten ja taiteilijahaastattelujen yhtälössä pohtimaan luovuuden ja ikääntymisen voimaa.

Syksyn aikana Jyväskylässä järjestetään yhteensä neljä tapahtumaa, joista jokaisessa nähdään esitys tai teos, jonka jälkeen taiteilijat pääsevät keskustelemaan ja pohtimaan luovuudestaan ikääntymisen näkökulmasta.

Tapahtumasarjan avaa lauantaina 24.9. klo 13.00 Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä monologi Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Roolissa nähdään pitkän linjan näyttelijä Jorma Böök, jonka kanssa esityksen jälkeen keskustellaan näyttelijän työstä ja Böökin urasta näyttelijänä.

Syyskuussa tapahtumasarja jatkuu elokuvanäytöksillä Minnansalissa. Ensimmäisenä esitetään kotimainen Armi elää – elokuva, joka nähdään perjantaina 30.9. klo 13.00. Haastateltavana on keskisuomalainen tekstiilisuunnittelija Ulla Lapiolahti. Seuraava elokuvanäytös järjestetään perjantaina 4.11. klo 13.00, jolloin nähdään koskettava ja palkittu elokuva Youth. Elokuvan jälkeen haastatellaan säveltäjä ja kuoronjohtaja Pekka Kostiaista elokuvan jälkitunnelmissa. Päivänäytöksillä pyritään lisäämään saavutettavuutta etenkin ikääntyneemmän yleisön kannalta.

Kohtaamisia taiteessa -tapahtumasarjan päättää marraskuussa kahden tanssitaiteilijan, Helena Ratisen ja Teija Häyrysen, sekä Jyväskylä Sinfonian fagotisti Risto Keinäsen kantaesitys Lupa tehdä. Tapahtumasarjaa varten työstetty teos edustaa näiden kolmen taiteilijan näkökulmia ja ajatuksia luovuudesta ja taiteesta läpi ihmiselämän. Esitys nähdään kaupunginteatterin lämpiössä 22.11. klo 17.00, jonka jälkeen ennennäkemätöntä trioa haastatellaan luovuuden ja ikääntymisen näkökulmasta.
 
Kohtaamisia taiteessa -tapahtumasarjan ohjelma

La 24.9. klo 13.00
Jyväskylän Kaupunginteatteri: Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä (kesto noin 1’30)
Liput: 20 / 20 / 14 € Jyväskylän kaupunginteatterin lippumyymälä p. 014 266 0110
Jyväskylän kaupunginteatterin pieni näyttämö. Esityksen jälkeen tauko, jonka jälkeen teatterikuraattori Antti Niskanen haastattelee monologin näyttelijää Jorma Böökiä. Esitys loppuu klo 14.30 ja keskustelu alkaa klo 14.40
http://www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri/naytelmat/ohjelmisto/miesjokakieltaytyikayttamastahissia
 
Keski-Suomen elokuvakeskus ja Kinohopea: Elokuvanäytökset Minnansalissa

Pe 30.9. klo 13.00 Armi elää
(Jörn Donner, Suomi 2015)
Vapaa pääsy
Haastatteluvieraana tekstiilisuunnittelija Ulla Lapiolahti

4.11. klo 13.00 Youth
(Paolo Sorrentino / Italia, Ranska, Sveitsi, Iso-Britannia 2015)
Vapaa pääsy
Haastatteluvieraana säveltäjä ja kuoronjohtaja Pekka Kostiainen
Molemmissa näytöksissä elokuvan jälkeen pieni tauko, jonka jälkeen keskustelu alkaa.

Ti 22.11. klo 17.00
Kohtaamisia taiteessa -tilausteos: Lupa tehdä
(kesto noin 30 minuuttia)
Vapaa pääsy
Tanssitaiteilijat Teija Häyrynen ja Helena Ratinen sekä Jyväskylä Sinfonian muusikko Risto Keinänen (fagotti).
Jyväskylän kaupunginteatterin lämpiö.
Esityksen jälkeen pieni tauko, jonka jälkeen taiteilijahaastattelua vetävät Vilja Ruokolainen ja Jari Hoffrén.

Lisätiedot:
Pauliina Lapio
Läänintaiteilija / taide ja hyvinvointi
Taiteen edistämiskeskus
p. 0295330833
pauliina.lapio@taike.fi
www.taike.fi