Samuli Moilanen ja Jari Salokangas saivat Pohjois-Karjalan taidepalkinnon

Ohvanan vanha kyläkoulu on muuntunut ympärivuotisesti toimivaksi kulttuuritaloksi. Kuva: Jari Salokangas

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta palkitsi esiintyvän taiteilijan Samuli Moilasen ja näyttelijä, ohjaaja Jari Salokankaan taiteellisesta työstään sekä Ohvanan Kulttuuritalon pyörittämisestä. Taidepalkinnon suuruus on 5 000 euroa.

Ohvanan Kulttuuritalosta on tullut aktiivinen esittävän taiteen näyttämö ja monipuolisten, taiteellisesti kunnianhimoisten tuotantojen koti. Vuonna 2007 perustetun Kulttuuritalon sekä lähes 20-vuotiaan konsertti- ja ohjelmatoimiston The Little Big Musicin takana ovat taiteilijat Samuli Moilanen ja Jari Salokangas.

Konserteista ja musiikkiesityksistä liikkeelle lähtenyt ohjelmatoimisto laajensi toimintaansa nopeasti teatteriin, musikaaliin sekä revyy- ja showtuotantoihin. The Little Big Music -nimi kuvaa hyvin toiminnan mottoa: laadukasta musiikkia ja teatteria voi tehdä pienesti mutta suurella sydämellä yhdistettynä laatuun ja ammattitaitoon. Ohjelmatoimiston tuotannosta noin puolet esitetään Ohvanassa.

Ohvanan vanha kyläkoulu on muuntunut ympärivuotisesti toimivaksi kulttuuritaloksi. Kesäkauden tuotantoja esitetään pitkään ja ne tuovat omannäköisensä vaihtoehdon Pohjois-Karjalan laajaan kesäteatteritarjontaan. Yleisö on löytänyt Ohvanan, vaikka matkaa Joensuun keskustasta kertyy kolmisenkymmentä kilometriä. Viime vuosina Ohvanan yleisölle on tarjottu muun muassa Richard Harrisin brittidekkari Kyseessä on murha, huoneteatteriin sovitettu Carmen-ooppera ja Stephen Sondheimin musikaali Company.

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja: Hanna Susitaival, erityisasiantuntija, hanna.susitaival@taike.fi, 0295 330 910.