Immersiivinen taide kutsuu käyttämään kuvittelukykyä

Ami Lindholm viimeistelee teostaan Oodin äidit.

Ami Lindholm viimeistelee teostaan Oodin äidit.

Kesän aikana Oodin Kuutiossa nähdään kaksi Mediakuutio-sarjaan kuuluvaa teosta. Päällisin puolin synkät aiheet ovat oivaltavia yhteiskunnallisia kannanottoja, jotka myötäelävä pilke silmäkulmassa kutsuvat osallistumaan teoksen maailmaan. Kun osaamme kuvitella, osaamme asettua toistemme asemaan, kirjoittaa läänintaiteilija Annika Dahlsten.

Ami Lindholmin näyttely Oodin äidit 6.30.8. ma-pe 820 ja la-su 1018 keskustakirjasto Oodissa, Töölönlahdenkatu 4, Helsinki.

Joonas Hyvösen pelimoottoria hyödyntävä teos God’s Earth Is Drowning oli esillä heinäkuussa. Sen sisäisessä narratiivissa tilanteet muuttuvat ja vaihtuvat, eikä katsoja koskaan pääse seuraamaan hahmojen välistä keskustelua täysin samankaltaisena. Elokuussa esillä oleva Ami Lindholmin Oodin äidit kaipaa katsojaa osallistumaan myös fyysisesti. Koskettamalla, silittämällä uupunutta äitiä, tämä virkistyy, ja jaksaa taas iloita lapsestaan ja vanhemmuudestaan.

Mediateoksissa on hätä. Vedenpinta kohoaa, ja teoksen ihmishahmot ovat jo kasvattaneet suomuja ja räpylöitä selvitäkseen uhkaavasta luonnonkatastrofista. Uupunut äiti ei pysty nauttimaan vanhemmuudestaan, kun vauva itkee loputtomasti eikä anna nukkua.

Kyse on immersiivisestä taiteesta eli katsojaa uppouttavista teoksista. Immersiivinen taide mielletään usein 360-asteiseksi, kaikkiin aisteihin vaikuttavaksi elämykseksi, jolla on vahva teknologinen lataus. Digitaalinen kehitys ja tekniset innovaatiot tarjoavatkin valtavasti mahdollisuuksia immersiiviselle taiteelle. Oodin Kuutio-tila tarjoaa tälle puitteet. Se on Suomessa ainutlaatuinen, kosketusreagoiva kahden seinän projisointipinta.

Immersio ei kuitenkaan aina vaadi teknistä käyttöliittymää. Immersiiviset kokemukset ovat universaaleja ja voivat liittyä yhtä lailla taiteeseen kuin vaikkapa keskittymistä vaativiin kädentaidon suorituksiin. Immersiivisiä kokemuksia on ollut olemassa yhtä kauan kuin ihmisellä on ollut kyky kuvitella ja jakaa kuvitelmiaan. Varhaisia immersiivisiä teoksia ovat esimerkiksi Lascaux’n luolan kivikautiset maalaukset. 

Immersiivinen taide on kirjastossa kuin kotonaan, onhan kirja yksi yksinkertaisimmista immersiivisyyden välineistä. Hyvä tarina tai teksti tarjoaa parhaimmillaan täydellisen uppouttavan kokemuksen, jossa lukija eläytyy kirjan maailmaan, sen lainalaisuuksiin ja kokee syvää läsnäolon tunnetta. Tekstin loppuminen ja paluu reaalimaailmaan on pökerryttävää ja vaatii totuttelua. Kirjallisuudessa käytetään käsitettä narratiivinen transportaatio eli uppoutuminen. Lukija uskoo ja uppoaa helpommin, jos tarinalla ja sen hahmoilla on yhteys omaan elämään, johonkin tuttuun. Laajemmin kyse on myötäelämisestä eli empatiasta. Tarinallinen traditio on myös muistin lokus, paikka, jossa metamyytit toistuvat yhä uudelleen eri aikakausina, eri kulttuureissa. 

Wau-efektin rinnalla immersiiviset kokemukset tarjoavat mahdollisuuden ajattelun syventämiseen. Päällisin puolin yksinkertaisia immersiivisiä keinoja käyttävät, Oodissa esillä olevat teokset, antavat tilaisuuden vaativaan, kriittiseen yhteiskunnalliseen ajatteluun. Immersiivisyyden avulla voimme kuvitella epätodennäköisiä ja pelottaviakin kokemuksia tietäen niiden olevan turvallisesti kuvitelmaa. 

Pelimaailma hyödyntää immersiota erilaisten utopioiden ja dystopioiden kokemisessa. Pelaaja voi jakaa uusiksi maailman luonnonvaroja, yrittää hallita kulkutauteja tai tehdä moraalisia valintoja rajavartioinnissa. Joonas Hyvösen teoksessa God’s Earth Is Drowning katsoja ei voi vaikuttaa teoksen lopputulokseen, vedenpinta nousee loputtomiin. Sen sijaan katsoja saa pohdittavakseen yhteisön ryhmädynamiikkaa ilmastokriisissä. Miten sukupuoli, ikä tai luokka vaikuttavat kriisin käsittelyyn, millaisia keinoja yhteisöllä on käytössään?

Panepidemian mukanaan tuoma poikkeustila, joka vaikutti myös teosten esittämiseen, häilyy taustalla teosten luennassa. Lindholmin teos toimii kosketusnäytön avulla.. Mutta entä jos emme saa koskettaa? Miten käy empatialle? Lindholmin teoksen piti olla kuvitteellinen skenaario siitä, miten tarvitsemme kosketuksen ja toisen ihmisen läsnäoloa. Covid-19 loi irvokkaat puitteet tosielämän kokeilulle, jossa osa ihmisistä eristyksen myötä jätettiin vaille kosketusta. 

Teos Oodin äidit ymmärtää koronan uuvuttamia perheitä. Ami Lindholm kuvailee teoksen taustalla olevaa koronakevään hengästyttävyyttä, jossa selviytyminen etätyön ja perheestä huolehtimisen ristipaineessa ajaa vanhemmat loputtomaan väsymykseen. Ylitse koronakevään teos pohtii kuitenkin laajemmin yhteiskunnallisia rakenteita. Miksi äidit uupuvat? Onko tukea tarpeeksi tarjolla? Mitä rakenteita pitäisi muuttaa, jotta vanhemmuus ei olisi niin raskasta? 

Immersiivissa taiteessa on runsaasti yhtymäkohtia pelitaiteeseen. Pelit ovat järjestelmiä, joiden merkitys syntyy vasta, kun pelaaja kokee ne. Immersiivinen teos avautuu vasta, kun sen kokija pääsee sisään teoksen maailmaan. Immersiivisen kokemuksen tavoite on kaataa neljäs seinä, eli raja katsojan ja teoksen tai esiintyjän välillä. Immersiossa katsoja uppoutuu, sitoutuu tunnetasolla ja palaa todellisuuteen kantaen kokemusta mukanaan. 

Immersiivinen taide antaa tilaisuuden kokea, osallistua ja eläytyä. Tai ottaa tarkkailijan roolin, toisessa todellisuudessa, vieraassa ympäristössä. Immersiivinen taide ei ole synonyymi osallistavalle taiteelle. Immersiiviseen teokseen voi kuulua katsojan osallistumista tai olla kuulumatta. Immersiivinen elämys ei pakota, ja vapaus olla kokematta teoksen tarjoamia vaihtoehtoja on katsojan oma valinta. Immersiivinen kokemus on jokaiselle kokijalle ja katsojalle aina henkilökohtainen, yksilöllinen ja eri kuin muille. 

Immersiivinen taide kutsuu katsojaa käyttämään kuvittelukykyään. Kun osaamme kuvitella, osaamme asettua toistemme asemaan. Osaamme huomata ja huomioida toisemme. 

Annika Dahlsten, läänintaiteilija

Mediakuutio-projekti tuo mediataidetta Oodiin

Läänintaiteilija Annika Dahlstenin  koordinoima Mediakuutio-projekti joka tuo Oodin älylasiseinillä varustettuun Kuutio-tilaan immersiivisiä eli katsojan teokseen uppouttavia mediataideteoksia. Kuraattoreina toimivat mediataiteilija Jukka Hautamäki ja mediatuottaja Marko Tandefelt.

Ami Lindholm ja Joonas Hyvönen ovat suunnitelleet teokset varta vasten Oodin Kuutioon, jonka teknologiset valmiudet ovat ennennäkemättömät. Teokset ottavat kokonaisvaltaisella tavalla huomioon yleisön ja teoksien välisen vuorovaikutuksen sekä tuovat esiin ajankohtaisia aiheita oivaltavalla tavalla. AVEK ja Taike tukevat teosten toteuttamista.

Mediakuutio-projektin toteuttavat yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus, Helsingin keskustakirjasto Oodi, Taiteilijajärjestö MUU ry ja Taideyliopisto. Mediakuutio on osa Taiteen edistämiskeskuksen taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelmaa. Projekti kehittää Oodin mediataiteen esityskäytäntöjä ja yhteistyöstä Oodissa vastaa erikoiskirjastonhoitaja Sanna Huttunen.

Ami Lindholmin haastattelu: https://www.helsinkikanava.fi/fi/web//helsinkikanava/player/vod?assetId=55119633

Joonas Hyvösen haastattelu: https://www.helsinkikanava.fi/fi/web//helsinkikanava/player/vod?assetId=61726894