Taiteen valtionpalkinto 2020: Äänessä säveltäjä Lotta Wennäkoski | Artikkeli

Säveltäjä Lotta Wennäkoski istuu sohvalla.

Lotta Wennäkoski viimeistelee juuri isoa oopperaa. Kuvaaja: Maarit Kytöharju.

Säveltäjä Lotta Wennäkoski sai vuoden 2020 musiikin valtionpalkinnon. Hän kertoo nyt urastaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Julkaisemme Taiken verkkosivuilla juttusarjan, jossa vuoden 2020 taiteen valtionpalkinnon saajat kertovat omasta polustaan taiteilijoina. He raottavat ovea työnsä tekemiseen vastaamalla neljään kysymykseen.

Kuinka valtionpalkinnon saajaksi tullaan? Eli taiteellinen urasi pähkinänkuoressa.

Olen elänyt musiikillista elämää lapsesta asti, opiskellut pitkään ja nyt runsaat kaksikymmentä vuotta säveltänyt ammattimaisesti. Näiden vuosien varrella olen saanut paljon mahdollisuuksia kuten erilaisia sävellystilauksia, joihin olen sitten parhaani mukaan vastannut - kaikkihan ei ole kiinni vain itsestä vaan myös olosuhteista ja sattumistakin. Muusikot ja esittäjätahot ovat olleet olennaisia yhteistyökumppaneita, koska oma työni on pitkälti nuottien kirjoittamista ja vuorovaikutusta niiden välityksellä. Musiikkiani ei kuulla ilman esittäjiä, jotka toteuttavat soivan todellisuuden. 

Mitä palkinnon saaminen merkitsee sinulle juuri nyt? 

Iloa, ihmetystä, jonkinlaista ”järeään seuraan” pääsemistä, muistutusta vastuusta, ajatusta siitä että omakin työni asettuu osaksi kokonaisuutta nimeltä suomalainen musiikki, ja siitä että voin osaltani sen kokonaisuuden monimuotoisuuteen myös vaikuttaa. Ja miksei palkinto tunnu vähän myös kiitokselta työntäyteisistä vuosista.

Mitä kohti suuntaat seuraavaksi?

Suuntaan ensin viimeistelemään isoa oopperaa ja sitten muutaman muun sovitun projektin pariin. Taiteilijat ovat tottuneita siihen, ettei mikään ole koskaan itsestään selvää, ja tällä hetkellä kaikki on epävarmaa vielä entistäkin selvemmin. Pandemia ravistelee kulttuurielämääkin kovalla kädellä - erityisesti juuri niitä ”olosuhteita ja sattumia”. Toivon silti pitäväni korvat auki, maiseman avartuvana ja hengen sekä mielen alttiina. 

Mikä on ajankohtainen viestisi ihmiskunnalle?

Elonkirjo on vaarassa, ilmastokriisi täytyy ottaa vakavasti.

Lotta Wennäkoski sai vuoden 2020 musiikin valtionpalkinnon. Musiikkitoimikunta perusteli palkintoa seuraavasti: Menestyneimpiin säveltäjiimme kuuluva Lotta Wennäkoski (s.1970) elää uransa parasta luomiskautta. Wennäkoski ammentaa innoituksensa usein runoudesta ja lauluääni on hänelle tekstin kautta luonteva sävellyksellinen väline. Erilaiset ympäristön hälyt ovat hänelle soivaa materiaalia siinä missä orkesterin sointimaailmakin. Lyyriseen ilmaisuun yhdistyvät kipakat rytmiset ja dynaamiset ainekset. Wennäkosken musiikki käy tunnustuksellista dialogia yhteiskunnan ilmiöistä.