Länkkäreiden jäljillä - osa III: Harri Heinonen | Artikkeli

Harri Heinosen kasvokuva.

Harri Heinosen toimenkuvaan kuului tuotanto ja taiteen managerointi.

Sarjan kolmannessa osassa puheenvuoron saa mikkeliläinen kuvataiteen läänintaiteilijana toiminut Harri Heinonen, jonka kausi päättyi helmikuun alussa 2021. Valokuvataiteilijataustaisen Heinosen toimenkuvaan liittyi tuotanto ja taiteen managerointi, ja hänen kädenjälkensä näkyy muun muassa Puhetta taiteesta -keskustelusarjassa, M_itä? Nykytaiteen biennaalissa ja Kenen luonto -hankkeessa.

Vapaapalokunnan roolissa

”Minulla on Etelä-Savo alueena ja toimipiste on Mikkeli. Sanon mun toimipiste, koska täällä on vain työhuone, jossa työskentelee yksi läänintaiteilija”, Harri Heinonen sanoo joulukuussa 2020 läänintaiteilijan haastattelutunnilla.

Vuosien varrella hänen projekteihinsa on osallistunut noin 200 taiteilijaa. Uusien toimintamuotojen käynnistämisen ja verkostoitumisen ohella erilaiset taiteilijoiden sparraus- ja koulutustilaisuudet ovat olleet tärkeitä.

Harri kertoo, että hänet ”rekrytoitiin tuotannon ja manageroinnin läänintaiteilijaksi, jonka alaotsikkona oli visuaaliset alat, eli mukana oli kaikki mahdollinen jossa jotain visuaalista on”. 

Varsin nopeasti Heinonen päätti keskittyä kuvataiteeseen, jonka toimintaympäristössä riitti muitakin haasteita kuin Taiken toimipisteen puuttuminen. Alueen taiteilijaseurat olivat Harrin mukaan ”vähän henkitoreissaan” ja näyttelypaikoista oli pulaa. Kuin pisteenä i:n päälle paikallinen taidemuseo suljettiin väliaikaisesti sisäilmaongelmien takia ja Mikkelin taiteilijaseura päätti lopettaa toimintansa.

”Ehkä sitä joutui vähän niin kuin vapaapalokunnan rooliin."

Mikkelin seudun ongelmat eivät kuitenkaan olleet itäsuomalaisittain ainutlaatuisia. Myös Kuopion ja Joensuun ympäristöissä oli pulaa hyvistä näyttelypaikoista.

Harri Heinonen sai idean kiertävästä kuvataidebiennaalista. 

”Rupesin rakentamaan koko Itä-Suomen kattavaa kuviota, johon tuli Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala mukaan, että saatiin vähän leveämmät hartiat ja enemmän porukkaa mukaan.”

Maakuntarajat ylittävä yhteistyö tarjosi aluenäyttelytoimintaan myös Harrin kaipaamaan uutta näkökulmaa. 

”Ei vain niin että kuraattori valitsee työt ja joku ripustaa ne museon seinälle.”

M_itä? Nykytaiteen biennaali perustuu Harri Heinosen mukaan sparraamiseen, yhdessä tekemiseen ja vertaistukeen.
Biennaalin jatkuvuus oman läänintaiteilijakauden päättymisen jälkeen mietityttää Harria, mutta hän uskoo museoiden olevan sitoutuneita toimintaan. Biennaalityön pohjalta museot myös tuntevat alueensa kuvataiteilijoita, millä saattaa olla merkitystä mahdollisten prosenttitaidehankkeiden kannalta. 

Taidemuseoiden suuntaan Harri heittää toiveen siitä, että ne voisivat lobata alueensa kuntia tukemaan taiteilijoitaan nykyistä enemmän. Jos Taiken alueellinen toiminta heikkenee, museoiden tulisi Harrin mielestä panostaa entistä enemmän yhteydenpitoon, arkistointiin ja mediatyöhön sekä työtilaisuuksien luomiseen kuvataiteilijoille.

Alueita ei saa unohtaa

Huoli alueellisuudesta ja erityisesti itäisen Suomen tilanteesta toistuu Harri Heinosen puheenvuoroissa. 

”Kun aloitin, Itä-Suomessa oli kahdeksan läänintaiteilijaa, tällä hetkellä niitä taitaa olla kolme ja siinä vaiheessa kun minä lopetan, niitä taitaa olla jäljellä yksi.”

Harri näkee Taiteen edistämiskeskuksen Kehittämisen vastuualueen projektit, Taiken alueellisen läsnäolon ja läänintaitelijoiden työn merkityksellisinä. Tästä kumpuaa myös huoli tulevasta.

Taiteen edistämiskeskuksen perustamisen yhteydessä Mikkelistä lakkautettiin varsinainen toimipiste. Harri Heinosen aloittaessa läänintaiteilijakauttaan vuonna 2016 asia oli varsin tuore ja siitä tuli myös palautetta, joka oli ajoittain kitkerääkin. 

”Toimipisteen lakkauttaminen koettiin alueella niin, että Taike olisi ikään kuin unohtanut Etelä-Savon, vaikka Taike on ollut mukana useissa hankkeissa alueella senkin jälkeen, kuten Kirkonvarkauden asuntoalueen prosenttitaidehankeessa.”

Alueellisilla toimipisteillä ja läänintaiteilijoilla vaikuttaisi olevan merkitystä myös taiteentekijöiden ja ylipäätään ihmisten paikallisidentiteetille. Toiminnan näkymättömyys ja ylivarovainen tiedotuslinja saattavat luoda tunteen alueen unohtamisesta, vaikka se ei tilastojen perusteella pitäisikään paikkaansa. Vaikein ja tunteisiin menevin on kuitenkin se tilanne, jossa toimipisteen lakkautus osuu samaan aikaan taidekentän muiden ongelmien kanssa.

Lennosta mukaan ja yhteistyössä

Uusiin, alkuperäisiin suunnitelmiin kuulumattomiin projekteihin mukaan hyppääminen on omalta osaltaan tehnyt Harrin Heinosen työstä mielekästä. Mäntyharjulla vuonna 2017 purkutalossa toteutettu Katajainen kansa -installaationäyttely syntyi lennosta. 

”Tuli puhelinsoitto, että on tällainen talo, ja ajateltiin täällä kunnassa, että voisiko sinne laittaa taidetta.” 

Harri piti ideaa hyvänä ja tarttui siihen. Kunnan suunnalla oli mietitty muun muassa talon sähköjen ja paikkaa pyörittämään palkattavan kesätyöntekijän aiheuttamia kuluja, mutta korvaus taiteilijoiden työstä ei ollut alustavissa suunnitelmissa käynyt kenenkään mielessä. Asia korjautui neuvottelemalla. 

”Siinä mielessä iso onnistuminen, että Taike ei ollut se, joka maksoi taiteilijoiden palkkiot, vaan kunta kaivoi ne rahat.”

Harri Heinonen muistuttaa, että on ollut myös projekteja, jotka ovat menneet ”ihan metsään” niihin käytetystä työmäärästä huolimatta. Monet onnistumiset ovat taas syntyneet muualla kuin toimiston pöydän ääressä. Esimerkiksi ajatus toteuttaa rakenteilla olevaan Saimaa Stadiumiin prosenttititaidekilpailu syntyi vapaamuotoisessa jutustelussa taidemuseon avajaisissa.

”Epävirallinen oleilu, himmailu, on läänintaiteilijatyössä tärkeää. Siinä ideat syntyvät.”

Myös yhteistyö läänintaiteilijakollegojen kanssa on ollut Harrille olennaista. Yhdessä Jyväskylän toimipisteen valokuvataiteen läänintaiteilijan Marko Hämäläisen kanssa ideoitu ja toteutettu Kenen luonto -hanke on tästä hyvä esimerkki.

”Toivottavasti alueen taiteilijat ja taidemuseot pitävät M_itä? -biennaalin ympärille syntyneen hyvän pöhinän ja yhteistyöverkostot hengissä.” 
”Oman läänintaiteilijakauteni jälkeen tulen seuraamaan M_itä? -biennaalin ohella myös Kenen luontoa. Sen piti alun perin toteutua Oulussa elokuussa 2020, mutta se siirtyi koronan takia. Näyttelyn on tarkoitus kiertää Jyväskylässä, Oulussa, Turussa ja Pohjanmaalla Lapualla. Kun olen ollut sitä toteuttamassa, niin kyllä minä sitä myös seuraan.”
 

Läänintaiteilija eli länkkäri on myyttinen olento: läänit on lakkautettu yli kymmenen vuotta sitten ja läänintaiteilijan oma taiteellinen työkin on tarkoin säädeltyä. Juttusarjassa Länkkäreiden jäljillä taiteilija-asiantuntija Raimo Pesonen selvittelee kautensa päättävien läänintaiteilijoiden kokemuksia ja näkemyksiä työstään.

Juttusarjan aiemmat osat:

Länkkäreiden jäljillä – osa I: Juttusarja alkaa 
Länkkäreiden jäljillä – osa II: Elisa Lientola