Länkkäreiden jäljillä – osa V: Marika Räty aka Maire Karuvuori | Artikkeli

Maire Karuvuori katsoo kameraan.

Maire Karuvuori toimi Taikessa performanssi- ja esitystaiteen läänintaiteilijana.

Maire Karuvuori aloitti läänintaiteilijana pian taidekoulusta valmistumisensa jälkeen. Marginaaliseksi mielletty mutta luonnostaan kansainvälinen performanssitaide kaipaa kotimaisten rakenteiden tukea, ja niiden syntyä Maire pyrki työssään edistämään.

Performanssi- ja esitystaiteilija Maire Karuvuori tunnettiin läänintaiteilijakaudellaan syntymätodistuksensa mukaisesti Marika Rätynä. Taiteen edistämiskeskuksen jäätyä taakse Maire on kuitenkin jälleen Maire – myös tässä haastattelussa. 

Performanssitaiteen puolesta

Maire Karuvuori valmistui performanssi- ja esitystaiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta keväällä 2014. Performanssi- ja esitystaiteen läänintaiteilijan paikkaa hän haki seuraavana vuonna. 

”Aloitin työt Porissa 2016 ja siirryin Turkuun 2017, mutta olen ollut enemmän kotona Iniössä tai matkoilla kuin toimistolla. Tein perushommat etänä maalla jo ennen koronaa”, Maire Karuvuori kertoo.

Länkkärikauden aloituksessa paikallisuudella oli suuri merkitys. Taidekoulun peruja Mairella oli kontaktipintaa satakuntalaiseen taidekenttään. Jo ennen Turkuun siirtymistä hänelle oli kuitenkin käynyt selväksi, ettei omaa työpanosta kannata sulkea maakuntarajojen sisään. 

Mairen mukaan niin kotimaahan kuin rajojen ulkopuolelle suuntautuneiden työmatkojen keskiössä on ollut verkostoituminen, suhdetoiminta ja kuunteleminen. ”Ihmiset ovat hajallaan ja taiteenala niin marginaalinen, että heitin aika äkkiä romukoppaan alueellisuuden.”

Alan marginaalisuuteen liittyy myös se, että Maire koki läänintaiteilijapaikan hakemisen lähes velvollisuudeksi. Valinnan osuminen omalle kohdalle yllätti.

”En oikeastaan halunnut niinkään päästä töihin kuin vahvistaa käsitystä siitä, että performanssitaiteessa on tarvetta työpaikoille. Olin hirveän yllättynyt haastatteluun pääsemisestä, mutta ajattelin, että vien tämän esityksen loppuun asti, koska se on hyvä performanssitaiteelle. Paikan saatuani olin aivan hämilläni, että mitä tässä pitäisi alkaa tehdä”, Maire muistelee nauraen. 

Supertärkeä OTT

Vuonna 2015 läänintaiteilijakausi oli määritelty kolmevuotiseksi. Maire sanoo, ettei olisi hakenut viisivuotista paikkaa silloisilla ehdoilla, koska oman taiteellisen työn tekeminen oli tiukasti vapaa-aikaan rajoitettua. 

”Olen ennen kaikkea taiteilija, mutta en ollut hirveästi ehtinyt tehdä töitä valmistumisen jälkeen, minkä vuoksi en olisi kolmea vuotta pidempään kauteen lähtenyt.”

Viime vuosikymmenen lopulla tilanne muuttui oman taiteellisen työn jakson eli OTT:n myötä. Nykyisellään läänintaiteilija voi tehdä omaa taiteellista työtä kolme viikkoa vuodessa.  

Rekrytointimielessä OTT-jakso on Mairen mukaan ”ihan supertärkeä”, jos halutaan säilyttää läänintaiteilijan kosketus taiteilijuuteen.

”Jos olet viisi vuotta virastossa, niin et välttämättä näyttäydy kauheasti vertaisena – ellet tee oikeasti myös sitä työtä, jossa säilyy kosketus kentän todellisuuteen. Rekrytoimisen kannalta tämä on olennaista: hakijajoukko olisi paljon moninaisempi ja ehkä vaikuttavampi, jos omaa taiteellista työtä voisi tehdä enemmän.”

Maire pitää yhtenä läänintaiteilijoita yhdistävänä tekijänä pyrkimystä taiteilijakollegojen olosuhteiden parantamiseen. Tässä työssä onnistuminen ja siitä saatu mielihyvä ei kuitenkaan riitä, jos se tarkoittaa omasta taiteellisesta aktiiviurasta luopumista.

Paikan saaminen vastavalmistuneena kertoo Mairen mielestä osin myös siitä, että monet meritoituneet ja läänintaiteilijan työhön mahdollisesti pätevät ihmiset eivät ole sitä hakeneet. Omaa osuuttaan Maire ei silti pyytele anteeksi.

”Olen tehnyt varmaan työni ihan hyvin.”

Yksi Karuvuoren pidemmistä projekteista oli performanssipäivät. Kentän kohtaamista ja keskustelua varten järjestetty tapahtuma toteutui kolmena vuonna 2018-2020. Kuvassa Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen, Leena Kela ja Tuomas Laitinen keskustelevat Karuvuoren luotsaamana tiedon tuotannon tärkeydestä performanssitaiteen asemalle ja tulevaisuudelle.

Yksi Karuvuoren pidemmistä projekteista oli performanssipäivät. Kentän kohtaamista ja keskustelua varten järjestetty tapahtuma toteutui kolmena vuonna 2018-2020. Kuvassa Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen, Leena Kela ja Tuomas Laitinen keskustelevat Karuvuoren luotsaamana tiedon tuotannon tärkeydestä performanssitaiteen asemalle ja tulevaisuudelle. Kuvaaja: Jussi Virkkumaa.

Länkkärin ristiriitaiset roolit

Maire Karuvuori kokee Taiken läänintaiteilijoihin kohdistamat odotukset osin ristiriitaisina. Verkostoitumista korostetaan ja eräänlaisena viraston ja kentän välisenä tulkkina toimimista arvostetaan, mutta samalla länkkärin omaa taiteilijuutta kohtaan saatetaan osoittaa ennakkoluuloja.   

”Taiteilijuuteen liittyvät asiat saatetaan kokea arvaamattomina. Kuitenkin tähän on haettu nimenomaan taiteilijoita. Onhan se ammattinimikkeessäkin.”

Luottamuspula johtaa Mairen mukaan siihen, että taiteilijan vahvuuksia ei välttämättä tunnisteta ja osata käyttää hyväksi työssä. Länkkärin odotetaan ”himmaavan” taiteilijuuttaan, vaikka se on keskeinen osa uskottavuutta kentälle päin. 

Tilanne on kuitenkin muuttunut hieman parempaan suuntaan. OTT-jakson ohella länkkäreillä on nykyään mahdollisuus hyödyntää taiteellista osaamistaan myös virastotyössään. Esimerkkinä tämän onnistumisesta Maire nostaa esiin tamperelaisen sarjakuvan läänintaiteilijan Ville Pirisen kuvitukset Reilun taiteen manifestissa. 

Viraston ja taiteilijuuden välistä jännitettä Maire Karuvuori löytää myös läänintaiteilija-nimikkeestä. 

”Jos taiteilijuus ei enää esiintyisi läänintaiteilijan ammattinimikkeessä, tilanne voisi helposti luisua siihen, että se ei olisikaan enää niin tärkeä kriteeri rekrytoitaessa.”

Kauden lopulla Mairen suhde läänintaiteilija-nimikkeen säilyttämiseen ei ole yksiselitteisen myönteinen tai kielteinen. Aloittaessaan hän koki tittelin aivan liian juhlallisena ”Hyvät herrat -jäänteenä” ja yritti tietoisesti välttää sen käyttöä.

”Olisin ollut mieluummin alueellinen taiteilija-asiantuntija tai pelkästään taiteilija-asiantuntija.”

Oli nimike mikä tahansa, Maire Karuvuori näkee valtakunnallisen kattavuuden olennaiseksi. 

”Monella taiteenalalla olisi syytä olla valtakunnallisia läänintaiteilijoita tai taiteilija-asiantuntijoita, mutta on tosi tärkeää, että ne on ripoteltu ympäri Suomea.

Helsinki ei edusta koko valtakuntaa, eikä kaikki mikä Helsingissä tapahtuu ole automaattisesti valtakunnallista, vaikka Taikessakin saatetaan näin ajatella. Vastaavasti muilla alueilla tapahtuvat asiat eivät automaattisesti ole ei-valtakunnallisia.” 

”Työ on kasvattunut luonnetta ja kärsivällisyyttä. Aluksi sain jonkin verran negatiivisia yllätyksiä ja ajattelin, että apua, mä en kestä, mutta kun työtä on tehnyt, maailmankuva laajenee ja kärsivällisyys kasvaa. Ja myötätunto itseä ja maailmaa kohtaan.”

”Kaiken valtaava onnen tunne iskee jos yksittäinen taiteilija ottaa minuun yhteyttä ja pyytää apua. Olen halunnut olla helposti lähestyttävä, koska taiteen kenttä on sellainen, että sieltä puuttuu rakenteita, varsinkin kuvataidepuolelta ja performanssista. Tuollaiseen yhteydenottoon on taiteilijalla tosi korkea kynnys ja se merkitsee siksi paljon.”

”Taiteilijoille sanoisin, että ottakaa yhteyttä Taikeen. Laittakaa viestiä. Jos on omalla alalla läänintaiteilija, niin se on luonteva väylä, vaikka ihminen ei olisikaan etukäteen tuttu. Mutta kyllä kaikki minun Taike-työkaverini ovat helposti lähestyttäviä, ihan johtoryhmään asti.”

”Olen oppinut tosi kattavasti ja laajasti, miten valtiolliset järjestelmät toimivat, taidemaailman rakenteet ja miten ministeriöt sijoittuvat suhteessa toisiinsa. Kontaktien saaminen ja rakenteiden ja rahoituksen ymmärtäminen tuntuu tosi arvokkaalta.”

”Olen oikeastaan tosi tyytyväinen, että olen ollut tässä työssä, ja nimenomaan viisi vuotta. Samalla olen tosi tyytyväinen, että tämä loppuu. Ajatukset ovat jo tulevassa.” 

Läänintaiteilija eli länkkäri on myyttinen olento: läänit on lakkautettu yli kymmenen vuotta sitten ja läänintaiteilijan oma taiteellinen työkin on tarkoin säädeltyä. Juttusarjassa Länkkäreiden jäljillä taiteilija-asiantuntija Raimo Pesonen selvittelee kautensa päättävien läänintaiteilijoiden kokemuksia ja näkemyksiä työstään. 

Sarjan aiemmat osat:
Länkkäreiden jäljillä – osa I: Juttusarja alkaa 
Länkkäreiden jäljillä – osa II: Elisa Lientola 
Länkkäreiden jäljillä – osa III: Harri Heinonen 
Länkkäreiden jäljillä – osa IV: Kati Andrianov