Länkkäreiden jäljillä – osa VII: Julian Owusu | Artikkeli

Kasvokuva Julian Owususta.

Julian Owusu työskenteli Taiken Oulun toimipisteessä.

Julian Owusu edusti omien sanojensa mukaan tanssitaiteen vapaan kentän vapaampaa päätä aloittaessaan nuortenkulttuurin läänintaiteilijana Oulussa.

Katutanssin ja hiphop-kulttuurin ruohonjuuritason toiminnan tukeminen, alan rakenteiden synnyttäminen ja yhdenvertaisuustyö olivat Julianin läänintaiteilijakauden keskeisiä teemoja. 

Katutanssin kentältä valtion virastoon

Julian Owusu aloitti täysipäiväisen tanssijan työn heti fysioterapeutiksi valmistumisensa jälkeen vuonna 2014. Tuohon aikaan Taiteen edistämiskeskus vaikutti hänestä suhteellisen etäiseltä toimijalta, mutta yksi oikeita sanoja sisällään pitänyt työpaikkailmoitus muutti tilanteen nopeasti toiseksi. Ouluun haettiin nuortenkulttuurin läänintaiteilijaa taidealan painotuksena katutanssi.  

”Muutamalta enemmän Taiken kanssa tekemisissä olleelta tutulta tuli puhelu, että nyt on tällainen paikka auki, olethan huomannut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei sinne voi oikea katutanssija voisi hakea”, Julian Owusu kertoo.

Keskustelut muiden katutanssiammattilaisten kanssa muuttivat Julianin mielen. 

”Nyt portit on auki ja jonkun pitää sinne syöksyä – tai sitten me taas valitetaan seuraavat kolme vuotta, että siellä on töissä joku, joka ei oikeasti tunne katutanssin kenttää. Meitä oli kolme katutanssin ammattilaista, jotka sparrattiin toisiamme ja kirjoitettiin hakemukset yhdessä – ihan joukkovoimalla, että jos joku meistä pääsee, niin tämä menee nappiin. Minä satuin olemaan se, joka pääsi.”

Valintahetkellä Julian työskenteli tanssija ja koreografi Sonya Lindforsin kanssa Helsingissä Noble Savage -teoksen parissa. Läänintaiteilijakausi käynnistyi toukokuussa 2016.  

Pohjoinen hiphop

Katutanssi ja muut siihen liittyvät taidemuodot ovat lähtökohdiltaan urbaania kulttuuria. 

”Puhutaan aika paljon hiphopin neljästä elementistä: räppi, dj, graffiti ja katutanssi.”

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa alan ammattimainen toiminta keskittyy Ouluun ja Kajaaniin. 

”Lähestyin toimintaa aika satelliittimaisesti. Paljon on pyritty siihen, että on tuotu ammattilaisia alueelle muualta - tai sitten on toimittu alueille kasvukeskuksista ulospäin. Esimerkiksi Oulusta toiminta on säteillyt Pyhäjoen suuntaan. Samoin Kajaanissa on tehty asioita, jotka ovat säteilleet lähikuntiin.”

Julianin tavoite on ollut paikallisten taiteilijoiden työskentelyedellytysten ja toimeentulon edistäminen, mutta osaamista ja toimijoita on tarvittu myös alueen ulkopuolelta. 

”Yksi Suomen vanhimmista katutanssiyhdistyksistä eli SADE ry on hyvä esimerkki valtakunnallisesti toimivasta yhteistyökumppanista. Oulun alueelle kohdistuneen yhteistyön myötä heillä on täällä erään valtakunnallisen hankkeen alueellinen koordinaattori.”

Jälkiä jättävää työtä

Satelliittimaisuus ja toiminta nuorisotyötä tekevien ammattitaiteilijoiden kanssa toistuvat Julian Owusun puheessa. Ne liittyvät myös läänintaiteilijakauden onnistumisen hetkiin.    

Pyhäjoella Julian oli toteuttamassa Maaseudun sivistysliiton kanssa yhteistyössä tehtyä projektia, jossa oli tarkoitus luoda nuorille mahdollisuuksia omaehtoisen taiteen tekemiseen. Kaksivuotisen hankkeen jälkeen Maaseudun sivistysliitto on Julianin mukaan kehittänyt omaa toimintaansa muun muassa huomioimaan enemmän taidekasvatuksen näkökulmaa nuorisotyössä. Samalla taiteilijoita on työllistetty ja ymmärrys heidän työtään kohtaan on kasvanut. 

Projektin myötä Pyhäjoen kunta osti nuorisotalolle dj-laitteet, mikä mahdollistaa harjoittelemisen, tapahtumien järjestämisen ja ammattilaisten opetusvierailut. Kirjaston pihalle rakennettiin laillinen graffitiseinä.

”Kirjastosta saa lainata kannuja, ja kirjasto ostaa uusia, kun ne loppuvat. Siinä mentiin nuorten tarpeet edellä, mutta kesti aikansa selvittää, mitä ne tarpeet ovat ja miten niihin pystyy vastaamaan.”

Projektin osittain odottamattomat lopputulokset saavat Julianin muistamaan sitä lämmöllä, samoin se, että Maaseudun sivistysliiton ja Pyhäjoen kunnan tapaiset isot organisaatiot päätyivät miettimään omaa toimintaansa uusista kulmista.

Call out Suomi -yhteistyössä Julian toimi taas suoraan ammattilaisten kanssa. Ensimmäisten läänintaiteilijaprojektien ja Call out Suomen toiminnasta löytyi osittain yhteisiä sisältöjä, minkä myötä Taiken oli luontevaa jättäytyä taustalle. 

Call Out Suomen toiminta jatkuu nyt suoraan kuntien kanssa, ja ammattimainen toiminta tunnistetaan heidän organisaationsa kautta. Tämä on Julian Owusun mukaan tärkeää.

”Todella suuri osa minun työstäni on ollut tulkkina toimimista. Olennaista on ollut osoittaa taidekentälle miten kompetenssi ylipäätään tunnistetaan katutanssissa, josta Suomessa ei ole korkeakoulutusta. Kuinka tunnistaa mitä siellä tehdään.” 

Tehtävä on kaksisuuntainen: kun katutanssitaiteilijat eivät ole edustettuina taidekentällä, he eivät osaa esimerkiksi hakea rahoitusta. Sillanrakentaminen on tarpeen myös sen vuoksi, että ammattilaiset pystyvät tekemään työtään olemassa olevien rakenteiden sisällä.

Oman taiteellisen työn jakson merkitys on ollut Julianille todella suuri – hän näkee sen tarpeellisena työkaluna siihen, että läänintaiteilijalla säilyy kosketus omaan alaansa ja alueeseensa. Jos tuo tuntuma katoaa, myöskään sillanrakentajan tai tulkin rooli ei ole enää mahdollinen. Katutanssissa läänintaiteilijakauden mittainen poissaolo kuvioista tarkoittaa ikuisuutta. Aktiiviset, maailmaa kiertävät katutanssijat ovat Julianin mukaan keski-iältään 18-25-vuotiaita. 

”Jos joku aloittaa aktiivisen uransa kaksikymppisenä ja tekee sitä viisi vuotta ja minä olen sieltä yhtä pitkään pois, niin ei hän edes tunnista minua enää osaksi kenttää.”

Välttämätön mutta hidas muutos

Yhdenvertaisuuskysymysten pohdinta oli Julianin mukaan ajankohtaista jo siinä vaiheessa, kun hänet valittiin läänintaiteilijaksi. 
”Marginaalisen taiteenlajin edustajana yhdenvertaisuuskysymyksiä joutuu väistämättä miettimään. Oma työhistoria ja henkilökohtainen kiinnostus asiaa kohtaan vaikuttavat tietysti myös.” 

Julian sanoo kokeneensa velvollisuudekseen pyrkiä vaikuttamaan muutokseen rakenteiden sisällä.

”Tavoitteeni oli se, että seuraavan minunlaiseni on helpompi tulla tähän taloon, on hän sitten marginaalisen taiteenlajin edustaja tai rodullistettu henkilö. Molemmista näkökulmista olen kokenut henkilökohtaisesti tarvetta ravistella näitä rakenteita. Ulkopuolelta voi aina kritisoida, mutta sisäpuolelta joutuu miettimään konkreettisesti, miten muutosta tavoittelee. Sen ymmärtäminen kesti muutaman vuoden.”

Taikessa on Julian Owusun mukaan tapahtunut muutoksia yhdenvertaisuuskysymyksissä, mutta hän ei halua ottaa kunniaa itselleen, koska ei ole ollut yksin aihetta pohtimassa. Tarvitaan riittävän monta samoilla intresseillä liikkeellä olevaa ihmistä, jotka avaavat suunsa.

”Koen asian niin, että kun olen puhunut yhdenvertaisuudesta, se on rohkaissut muitakin ihmisiä puhumaan siitä ja myös toimimaan henkilökohtaisen tason lisäksi kokonaisvaltaisemmalla tasolla strategisesti.”

Läänintaiteilijakauden aikana muutosta on tapahtunut yhdenvertaisuuden ohella monissa muissakin asioissa, esimerkiksi saavutettavuudessa.

”Tietty virastomainen jähmeys on hiljalleen vähentynyt ja toiminta menee kohderyhmän ehdoilla. Saavutettavuus on mietittävä käyttäjän näkökulmasta eikä viraston totuttujen tapojen mukaiseksi.”

Julian mainitsee esimerkin viestinnän puolelta: hänen aloittaessaan läänintaiteilijat eivät saaneet käyttää Instagramia työssään, vaikka kohderyhmänä olisi ollut nimenomaan nuoriso.

”Facebook-julkaisuista piti neuvotella isosti monta kuukautta etukäteen, kertoa mitä ja milloin aikoo julkaista, ennen kuin sai luvan siihen. Nyt olen tehnyt Instagramissa livejuttuja, että ollaanhan tässä tultu tosi pitkä matka.”

”Toivon Taiken muistavan, että muutos on aina kivuliasta. Aina kun rakenteet muuttuvat, joutuu katsomaan sisään päin, joutuu toteamaan, että asiat, jotka ovat olleet hyviä aiemmin, eivät välttämättä ole hyviä enää. On myös asioita, jotka eivät ole olleet alun perinkään toimivia, mutta on ajateltu, että kenttä kasvaa niihin, mutta näin ei ole tapahtunut – niitä joutuu muuttamaan. Se voi tarkoittaa aika isojakin muutoksia työskentelytavoissa ja henkilöstön käytännön tehtävissä.”

”Toivon taiteilijoiden muistavan, että taiteellinen praktiikka ja taiteilijuus on paljon laajempi asia kuin apuraha-anomuksen sisältö. Se mitä tällä tekemisellä tienaa, on vain pieni osa kokonaisuutta. Kuulen paljon tarinoita siitä, kuinka päästään tavoiteltuun ammattilaisasemaan ja sitten yhtäkkiä taide ei olekaan enää sitä, mitä on halunnut tehdä, koska se on muuttunut vain työksi. Mä liputan ergonomiaa, yhteisöllisyyttä ja periaatetta ”each one teach one” – aina voi oppia ja aina voi opettaa.”

”Toimipisteiden sulkemisella heitetään hukkaan alueella tehty iso pohjatyö. On luotu verkostoja sellaisten taiteilijoiden kanssa, jotka eivät välttämättä olisi muuten Taiken kanssa tekemisissä. Kautensa päättävän läänintaiteilijan tilalle ei välttämättä tarvita saman taiteenalan ihmistä, vaan olennaista on se, että on ylipäätään joku jatkaja, joka haluaa olla paikallisen taiteilijayhteisön kanssa tekemisissä. Jos se yhteys katkeaa, sen rakentaminen uudestaan kestää taas vuosia.”

”Taike on rakennettu niin, että monet asiat ovat yhden ihmisen harteilla. Riippuen henkilön osaamisesta, kokemuksesta ja omista tarpeista omaan työtehtävään nähden hän pystyy reagoimaan vain rajatusti asioihin. Hänellä voi olla kapasiteettia ylläpitää olemassa olevaa, mutta ei kapasiteettia muuttaa sitä – ei yksinkertaisesti ole resursseja muutokseen esimerkiksi työajallisesti. Kun yksi tällainen ihminen on lukossa, koko juttu on lukossa ja kaikki siihen liittyvät ihmiset ovat lukossa asian suhteen. Se ei ole kiinni henkilöistä, vaan koko talo on rakennettu tuolla tavalla.”

Läänintaiteilija eli länkkäri on myyttinen olento: läänit on lakkautettu yli kymmenen vuotta sitten ja läänintaiteilijan oma taiteellinen työkin on tarkoin säädeltyä. Juttusarjassa Länkkäreiden jäljillä taiteilija-asiantuntija Raimo Pesonen selvitteli kautensa päättävien läänintaiteilijoiden kokemuksia ja näkemyksiä työstään. 

Sarjan aiemmat osat:

Länkkäreiden jäljillä – osa I: Juttusarja alkaa 
Länkkäreiden jäljillä – osa II: Elisa Lientola 
Länkkäreiden jäljillä – osa III: Harri Heinonen  
Länkkäreiden jäljillä – osa IV: Kati Andrianov  
Länkkäreiden jäljillä – osa V: Marika Räty / Maire Karuvuori  
Länkkäreiden jäljillä – osa VI: Malla Alatalo