Yhä useampi taiteilija harkitsee alanvaihtoa – koronapandemian vaikutuksista kulttuuri- ja taidealalle kuullaan verkkotilaisuudessa | Tiedote

Taike & Cupore Talks -tapahtuman banneri

Tekijä: Tiina Paju

Koronaviruspandemia on muuttanut tai tuonut uusia työskentelytapoja kahdelle kolmasosalle taiteilijoista, selviää uuden Taiteen ja kulttuurin barometrin aineistosta. Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen (Cupore) torstaina 10.2. klo 9–12 järjestämässä verkkotilaisuudessa käydään läpi viimeaikaisia tutkimuksia ja hankkeita, jotka käsittelevät koronapandemian seurauksia kulttuuri- ja taidealoilla.

Taiteen ja kulttuurin barometri osoittaa taiteilijoiden uskon tulevaisuuteen olevan koetuksella. Ala koetaan kriisiherkäksi ja toimeentulon sekä rahoituksen rakenteet hataraksi. Lisäksi taiteilijat katsovat, että taiteen tekemistä ei arvosteta.

Eniten koronaviruspandemia on taiteilijoiden vastausten mukaan tuonut muutoksia ja uusia työskentelytapoja näyttämötaiteen (86 %), tanssitaiteen (85 %) ja sirkustaiteen (82 %) aloilla toimiville, ja nämä muutokset ovat osaltaan myös positiivisia. Taiteen kentällä on kyselyn perusteella myös resilienssiä ja kykyä sopeutua muutoksiin.

Lisää ennakkotietoa huhtikuussa julkaistavasta Taiteen ja kulttuurin barometrista saadaan torstaina 10.2. järjestettävässä verkkotilaisuudessa, kun tutkija Emmi Lahtinen ja erikoistutkija Minna Ruusuvirta kertovat barometrikyselyn tuloksista. Kahdessa viimeisimmässä Taiteen ja kulttuurin barometrissa koronapandemiaan liittyviin kysymyksiin vastasi yli tuhat taiteilijaa.

Tilaisuudessa saadaan tietoa myös Tampereen yliopiston tutkimus- ja kehittämishankkeesta, joka käsittelee kulttuuritapahtumia ja niiden toimijoita pandemia-aikana. Lisäksi kuullaan Taiken ja valtion koronatuista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta hankkeesta, jonka tavoitteena on uudistaa taidealan rakenteita. Lopuksi haastatellaan toimitusjohtaja Juhani Merimaata.

Puhujien ohella tilaisuudessa kuullaan elävää musiikkia, sillä Tavastia-klubin lavalla esiintyy laulaja-lauluntekijä Mirel Wagner.

Taike & Cupore Talks: Koronapandemian seuraukset ja tukitoimet eri taiteenaloilla -verkkotilaisuuden koko ohjelma on nähtävissä Taiken verkkosivuilla. Tilaisuuteen voi osallistua etäyhteydellä tästä linkistä.

Lisätietoja:

Taiken erityisasiantuntija Kaija Rensujeff, kaija.rensujeff@taike.fi, p. 0295 330 721