Tanssia ja musiikkia Lapuan Taidemuseossa

Yllätysvierailu Lapuan Taidemuseossa torstaina 21.2.2013 klo 12.30 ja 18. Esitysten jälkeen yleisökeskustelu

 

Pohjanmaan taidetoimikunnan läänintaiteilijat Johanna Ikola ja
Piia Kleemola-Välimäki järjestävät Yllätysvierailun Lapuan Taidemuseoon. Yllätysvierailu järjestetään saksalaista nykytaidetta esittelevien näyttelyiden yhteydessä. Näyttelyt ovat Anna Hermsin Teenage Busstop ja Fabian Reimannin Another Earth.

Yllätysvierailu on pienimuotoinen esitystapahtuma, missä yhdistetään eri taiteenaloja ja tuodaan niitä uuteen ympäristöön. Yllätysvierailun tarkoitus on myös herätellä tekijöitä ja kokijoita ja tuoda uusia näkökulmia taiteeseen. Tällä kertaa Lapuan Taidemuseossa on mukana näyttelyn lisäksi tanssitaide ja musiikki. Taiteilijoina ovat tanssijat Hanna Korhonen ja Mia Malviniemi ja muusikot Piia Kleemola ja Teemu Vuorela.

Yllätysvierailu pohjautuu improvisaatioon, eli esitystapahtuma tai toisin sanoen elävä installaatio on muodoltaan avoin ja siihen vaikuttavat tila, taidenäyttely ja sen teemat. Yllätysvierailu on yllätys sekä yleisölle, että tekijöille!

Yllätysvierailut on läänintaiteilijoiden luoma konsepti, joka on aiemmin toteutettu Seinäjoella Varikko galleriassa helmikuussa 2012 ja Nelimarkka - museossa Alajärvellä joulukuussa 2012. Yllätysvierailuja on tarkoitus jatkaa ja Pohjanmaan taidetoimikunnan toimialueella. Seuraava Yllätysvierailu on Pietarsaaressa Campus Allegron aulatilassa 16.3. klo 17. Konseptia on tarkoitus kehittää ja toteuttaa se eri tavoin erilaisissa tiloissa ja ympäristössä. Yllätysvierailun tavoitteena on myös tuoda alueen taiteilijoita yhteen tutustumaan ja inspiroitumaan toisista taidemuodoista ja tekijöistä ja rohkaista kokeilemaan jotain uutta.

Lisätietoja Yllätysvierailusta
Tanssitaiteen läänintaiteilija Johanna.ikola@minedu.fi tai
museolehtori Kirsi-Maria Tuomisto Kirsi-Maria.Tuomisto@lapua.fi

Yleisökeskustelu ja taiteilijatapaaminen Lapuan Taidemuseossa
torstaina 21.2. sekä päiväesityksen, että iltaesityksen jälkeen.

 
Tervetuloa!