Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta jakoivat 235 000 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2013 taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 235 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 18 taiteilijaa ja kohdeapurahan 16 hakijaa. Taide- ja kulttuurialan hankkeisiin sai tukea 21 yhteisöä.

Työskentelyapurahaa haki 65 taiteilijaa ja kohdeapurahaa 59 hakijaa.  Haettu summa nousi 1,4 miljoonaan euroon. Hakijoista noin 27 prosentille myönnettiin apuraha.

Taide- ja kulttuurialan yhteisöjen hankehakemuksia tuli 41 ja haettu summa oli runsaat 120 000 euroa. Hankkeisiin myönnettiin 20 000 euroa ja lastenkulttuurin tukemiseen osoitettiin lisäksi 19 000 euroa.

Päätökset kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistävään toimintaan myönnettävistä avustuksista tehdään maaliskuussa.

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen erityisavustuksista toimikunnan lausunnon pohjalta.

Työskentelyapurahat

Kirjallisuus                                       
Hirvonen Pasi, Joensuu
½-vuotinen
Leskinen-Myller Leena, Joensuu                     
kolme kuukautta
Lius Tuomas, Liperi                        
½-vuotinen
Makkonen Tarja, Joensuu
kolme kuukautta
Kuvataide                                         
Hukkanen Sanna, Joensuu         
½-vuotinen
Jaskanen Toivo, Lieksa                 
½-vuotinen
Järvenpää Hanna, Liperi              
1-vuotinen
Laurinolli Teppo, Joensuu           
½-vuotinen
Mattinen Riikka, Joensuu           
kolme kuukautta
Muotoilu                                           
Mantsinen Niina, Joensuu         
1-vuotinen
Näyttämö- ja puhetaide             
Munne Timoi, Liperi                      
½-vuotinen
Sarkkinen Maria, Joensuu          
½-vuotinen
Säveltaide                                        
Karhu Liisa, Joensuu                     
kolme kuukautta
Tarkiainen Outi, Joensuu            
½-vuotinen
Tanssitaide                                       
Kortelainen Mari, Joensuu         
½-vuotinen
Valokuvataide                                
Laurinen Maija, Nurmes             
½-vuotinen
Sirkustaide                                       
Nuutinen Miika, Joensuu           
½-vuotinen
Turkka Karoliina, Lieksa               
kolme kuukautta

Kohdeapurahat

Kirjallisuus                                       
Colliander Hans Folke, Kesälahti, 1200 euroa
kirjalliseen työskentelyyn
Kuvataide                                         
Anne Pehkonen ja työryhmä, Joensuu, 2000 euroa
Koli -ympäristötaidefestivaalin 2013 kustannuksiin
Toivo Jaskanen ja työryhmä, Lieksa, 4000 euroa
Möhkönvirta 2013 -näyttelyn kustannuksiin
Näyttämö- ja puhetaide             
Korkatti Maria, Joensuu, 2000 euroa
monikulttuurisen teatteriryhmän toimintaan
Esa-Matti Smolander ja työryhmä, Lahti, 3000 euroa
Vanja-eno -esityksen tuotantokustannuksiin
Kaisa Kervinen ja työryhmä, Outokumpu, 2000 euroa
Myrsky -näytelmäkiertueen kustannuksiin
Säveltaide                                        
Henna-Mari Luolamo ja työryhmä, Joensuu, 1000 euroa
liedkonserttikiertueen kustannuksiin
Matti Makkonen ja työryhmä, Savonlinna, 1500 euroa
Pielinen Soi -kamarimusiikkifestivaalin kustannuksiin
Sanna Heikkinen ja työryhmä, Joensuu, 1000 euroa
karjalankielisen laulusarjan tuotantokustannuksiin
Työryhmä Kai Åberg ja Seppo Palm, Kontiolahti, 1000 euroa
konserttisarjan valmistamiseen
Tanssitaide                                       
Laamanen Mari, Joensuu, 1500 euroa
tanssiteosten kustannuksiin
Muut/poikkitaiteelliset             
Elina Pirinen ja työryhmä, Helsinki, 2000 euroa
Metsä - Forest teoksen valmistamiseen

Valtionavustukset

Kirjallisuus     
Keski-Karjalan kirjoittajayhdistys Martva ry, Kitee, 500 euroa
Maruknat-tapahtuman kustannuksiin
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä/Pohjois-Karjalan kesäyliopisto, Joensuu, 1000 euroa
Joensuun kirjallisuustapahtuman kustannuksiin
Kuvataide       
Joensuun Taiteilijaseura ry, Joensuu, 4000 euroa
Art Karelia -teosvälitystapahtuman kustannuksiin
Säveltaide
Jazzkerho -76, Joensuu ry, Joensuu, 1000 euroa
jazzkonserttien kustannuksiin
Joensuun yliopiston puhallinorkesteri Joyband ry, Joensuu, 1000 euroa
15-vuotisjuhlakonsertin kiertueen kustannuksiin
Popkatu-yhdistys ry, Joensuu, 2000 euroa
kansainvälisen äänimaisemasävellyskilpailun kustannuksiin
Suomi-Venäjä-seuran Itä-Suomen piirijärjestö ry, Joensuu, 500 euroa
karjalais-venäläisen rap-kiertueen kustannuksiin
Näyttämö- ja puhetaide        
Honkavaaran seudun kyläyhdistys ry, Joensuu, 1000 euroa                          
kesäteatteriesityksen ja joulunavaustapahtuman kustannuksiin
Outokummun Teatterin kannatusyhdistys ry, Outokumpu, 2000 euroa   
Bernarda Alban talo -näytelmän tuotantokustannuksiin
Poiketa ry, Joensuu, 3000 euroa
Valastaja -näytelmän kustannuksiin
Tanssitaide     
Rääkkylä Folk yhdistys ry, Rääkkylä, 1500 euroa
Kihaus Folk-festivaalin kansantanssiesitysten kustannuksiin
Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry, Joensuu, 2500 euroa                    
Vimma -nykytanssifestivaalin kustannuksiin

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Kirjallisuus                                       
Tiainen Marja-Leena, Liperi, 3000 euroa
kirjalliseen työskentelyyn
Kuvataide                                         
Vajanto Tiia, Joensuu, 500 euroa
lastenkirjan kuvittamiseen
Työryhmä Anne-Maria Kinnunen ja Anja Turunen, Liperi, 1500 euroa
Taidot taiteeksi -hankkeen kustannuksiin
Näyttämö- ja puhetaide
Kivi Inka, Lieksa, 1000 euroa
nukketeatterinäytelmän valmistamiseen

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Kuvataide                                         
Joensuun Taiteilijaseura ry, Joensuu, 3000 euroa
lasten ja nuorten taidepajapäivien kustannuksiin
Näyttämö- ja puhetaide             
Lasten ja nuorten teatteriyhdistys Forte ry, Liperi, 1500 euroa
Ilo elää lapsissa -teatterifestivaalin järjestämiseen
Satuteatteri Punahilkka ry, Joensuu, 3000 euroa
Valo -lastenteatteritapahtuman järjestämiseen
Tanssitaide                                       
Nuorisoseura Motora ry, Joensuu, 1500 euroa
lapsi- ja nuorisoryhmien koreografioiden valmistamiseen
Muut/poikkitaiteelliset             
Enon Taideyhdistys ry, Joensuu, 2000 euroa
monikulttuurisuus- ja suvaitsevaisuushankkeeseen
Kulttuuriyhdistys Vääräpyörä ry, Joensuu, 1500 euroa
monitaiteiseen työpajatoimintaan
Outokummun kaupunki, kulttuuritoimi, Outokumpu, 2000 euroa
Satutaikaa –lastenkulttuurihankkeeseen
Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry, Joensuu, 3000 euroa
Riemu -lastenkulttuurikiertueen kustannuksiin
Popkatu-yhdistys ry, Joensuu, 1500 euroa
Lastenpop-tapahtuman järjestämiseen
                                                              
Lisätietoja: Hanna Susitaival, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskuksen Joensuun sivutoimipiste, hanna.susitaival@minedu.fi, p. 0295 330 910 tai suunnittelija Tuija Kivilinna, tuija.kivilinna@minedu.fi, p. 0295 330 915