NowHere Finland 2012 -muotoilunäyttely esillä Espanjassa Valenciassa 11. huhtikuuta alkaen

Suomalainen ympäristömyötäinen muotoilu kiinnostaa espanjalaisia. NowHere Finland -muotoilunäyttely jatkaa Madridista Valenciaan.

NowHere Finland on alueellisten taidetoimikuntien yhteinen muotoilunäyttely, jolla nostetaan esiin suomalaista muotoilua ja edistetään muotoilijoiden näkyvyyttä ja verkostoitumista. Vuoden 2012 näyttelyn teemana on ympäristömyötäinen muotoilu.

NowHere Finland 2012 -näyttelyn jurytykseen saatiin ehdotuksia 149 tekijältä eri puolilta Suomea. Ympäristömyötäisyyden arvioinnissa tuomaristo kiinnitti erityistä huomiota teosten ja tekojen elinkaareen: raaka-aineisiin, valmistusprosessiin, käyttöön, kierrätykseen ja hävittämiseen. Näyttelyyn valittiin edustajia kaikilta taidetoimikunta-alueilta, yhteensä 47 teosta tai tekoa. Näyttely oli esillä Suomen käsityön museossa Jyväskylässä, Savonlinnan maakuntamuseossa sekä Lahden Sibeliustalossa. Näyttelyyn tutustui Suomessa lähes 20 000 kävijää.

Loppuvuodesta 2012 NowHere Finland -näyttely saatiin esille myös Espanjaan. Suomen Madridin-instituutin ja Espanjan Suomen suurlähetystön kutsumana näyttely oli esillä Museo Nacional de Artes Decorativasissa Madridissa. Ympäristömyötäinen muotoilu herätti laajaa huomiota espanjalaisessa mediassa ja sen kannustamana näyttely haluttiin esille myös muualle Espanjaan. Uusimman NowHere Finlandin avajaisia juhlitaan 10.4.2013 Valenciassa. Näyttely on avoinna 11.4. -12.5.2013 kulttuuri- ja näyttelykeskus Centro del Carmenissa.

NowHere Finland on Taiteen edistämiskeskuksen ensimmäinen valtakunnallinen muotoilun yhteistyöhanke. Näyttelyn ja kiertueen tuottamisessa ovat Suomessa olleet mukana kaikki alueelliset taidetoimikunnat, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen käsityön museo.

Näyttelyn teokset

Näyttelyn osallistujat

Lisätietoja:
Anu-Anette Varho, Rakennustaiteen ja visuaalisen ympäristön läänintaiteilija
+358 295 330 925
Anna Vesén, Muotoilun läänintaitelija
+ 358 295 330 892